• Myös suomenhevonen saa nyt geenipankin – ensimmäiset spermat jo säilötty pakkaseen

    Professori Juha Kantasen mukaan tavoitteena on saada pankkiin 25 hyväsukuisen oriin spermaa. Kiinnostavia ovat esimerkiksi työhevoset sekä erikoiset ominaisuudet kuten valkoinen väri.
    Isäntä voitti Pentti Sarjan ohjastamana valtakunnallisen työmestaruuden Ylivieskassa toukokuussa 2016. Se on toinen oreista, joiden spermaa on jo tallennettu suomenhevosen geenipankkiin.
    Isäntä voitti Pentti Sarjan ohjastamana valtakunnallisen työmestaruuden Ylivieskassa toukokuussa 2016. Se on toinen oreista, joiden spermaa on jo tallennettu suomenhevosen geenipankkiin. Kuva: Antti Savolainen
    MT Hevoset
    23.4.201821:45
    Kaijaleena Runsten

    Suomenhevosen geenipankkiin on tallennettu ensimmäisenä kahden työhevossuunnan oriin – Isännän ja Tuohivirsun – spermaa. Kansallishevosen geenipankkia ei ole aiemmin ollut, vaikka suomenkarjan lehmien ja suomenlampaiden sukusoluja on talletettu pakasteeseen jo pitkään.

    Koska eläinmäärät ovat rajallisia, rodun geneettinen monimuotoisuus supistuu ajan myötä. Pankista geenejä voidaan tarpeen tullen palauttaa rodulle, perustelee suomenhevosen geenipankin tarvetta professori Juha Kantanen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

    Hän on huolissaan etenkin työhevosominaisuuksien säilymisestä.

    Millään muulla kotieläimellä käyttö ei ole muuttunut niin radikaalisti kuin hevosella. Lajia käytetään nykyisin ravi- ja ratsuhevosena, mutta perinteinen käyttö on häviämässä niin meiltä kuin muualta maailmasta, Kantanen toteaa Luken tiedotteessa.

    Ensimmäiset geenipankkiin viedyt spermatalletukset ovatkin siksi työhevossukuisilta oreilta. Tanja Lundstenin Tuohivirsu ja Siru Saarisen valtakunnallinen työhevosmestari Isäntä ovat käyneet luovuttamassa spermaa pankkiin.

    Perimää tallennetaan keräämällä oriiden siemennestettä, joka pakastetaan nestetyppeen. Suomenhevosen elossa olevat isälinjat on kartoitettu, ja sen perusteella voidaan antaa suositukset oriista, joiden spermaa halutaan pankkiin.

    Sperma pakastetaan suoraan sopiviksi siemennysannoksiksi. Ne siirretään pitkäaikaissäilytykseen, kun on testattu että siittiöt selviävät elävinä myös sulatuksesta. Ainakin Tuohivirsun ja Isännän siittiöt kestävät käsittelyä hyvin.

    Säännöt geenipankin käytöstä laaditaan Kansallisen geenivaraohjelman ja Suomen Hippoksen yhteistyönä. Pakasteannoksia ei voi suoraan tilata geenipankista, vaan niitä käytetään ohjatusti rodun jalostamiseen. Toiminta rahoitetaan tällä hetkellä geenivaraohjelman budjetista.

    Kantasen mukaan tavoitteena on saada noin sata siemennesteannosta talteen 25 oriilta: "Seuraamme mitä saamme talteen ja mitä meiltä vielä puuttuu."

    Häntä kiinnostavat hyväsukuiset oriit, varsinkin sellaiset, jotka kantavat harvinaisempia ominaisuuksia kuten valkoista väriä.

    Artikkelin aiheet
    suomenhevonen
    geenipankki
    geneettinen monimuotoisuus
    työhevoset
    Luonnonvarakeskus (Luke)
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle