

Jouni Järvensivu on omistajapuolella yksi Suomen raviurheilun legendoista. Parkanolaisen yrittäjän ensimmäinen ostos oli venäläinen tamma Burja vuonna 1970.
”Se meni hyvin, ja voitti useamman startin kolmivuotiaana. Sitten sille tuli jalkavaivoja. Ostin siitä kaverit ulos, ja vaihdoin hevosen maapaikkaan. Maksoin vähän väliä. Siitä se kaupankäynti lähti hevosten kanssa liikkeelle”, Järvensivu kertoo.
Vuonna 1972 oli vuorossa R.A.C:n osto Tanskasta. Hevonen on monessa mielessä legendaarinen.
”Se oli Tanskan mestari ja kallis kuin mikäkin. Siinä oli kaviossa vielä vikaa, mutta eläinlääkäri Artto Niinistö sanoi, että tämän kohdan hän laittaa kuntoon. Ja niin sitten laittoikin.”
Myöhemmin Mukkulan Puulle eli Sulo Halttuselle myytynä R.A.C:stä tuli ensimmäinen suomalaisomisteinen hevonen Elitloppetin pääkilpailussa. R.A.C myös voitti ensimmäisen Suur-Hollola Ajon vuonna 1975 – muutamaa vuotta ennen kuin kilpailu rajattiin vain Suomessa syntyneille lämminverisille.
Vuonna 1974 katseet käännettiin Yhdysvaltoihin, josta ostettiin Valorama’s Pride. Nevele Priden poika oli ensimmäinen USA:sta suoraan Suomeen tullut hevonen. Tästä eteenpäin Järvensivu toi lukemattomia hevosia Suomeen.
”Hevosen ostaminen sieltä oli aikamoinen ruljanssi, ja maksoi aika paljon. Sittemmin kuljetushinnat laski, kun hevosia tuli Eurooppaan enemmän. Paperisotakin siinä oli melkoinen. Toin sittemmin paljon hevosia Tanskan kautta, mikä helpotti asioita.”
Vuosien mittaan Järvensivun omistamia ja osaomistamia hevosia on nähty Elitlopetissa useita. Madrigal, Keystone Triton ja Arnie’s Aim ovat mitanneet tasoaan päälähdössä.

Solvallan tämän kevään superviikonlopussa kilpailee Markku Niemisen ja Jarmo Heikkisen kanssa talvella hankittu ranskalaisruuna Goeland d’Haufor. Osaomistaja aprikoi menestysmahdollisuuksia kivikovassa Harper Hanoverin lähdössä.
”Se on niin monesta asiasta kiinni. Näistä ranskalaisista vastustajista ainakin yksi on kilpaillut aikaisemmin meidän hevosta vastaan, ja Goeland d’Haufor sijoittui paremmin. Kyllähän se hevonen on sellainen velikulta, ettei se ota ihan niin tosissaan asioita. Ja se on hyvä niin.”
Harper Hanoverin lähtö kilpaillaan lauantaina. 3140 metrin tasoitusajona ajettavan kilpailun ensimmäinen palkinto on miljoona kruunua.
Järvensivu ei ole itse paikan päällä seuraamassa kilpailua. Elitloppetissa hän on kuitenkin vieraillut kymmeniä kertoja.
”Olin ensin menossa, mutta yksi muu juttu on tässä päällekkäin. Eli tänä vuonna menee televisiohommiksi. Tapahtuma on omalla tavallaan muuttunut, mutta tunnelma on sama, mikä se on ollut aina. On se vähän erilainen tapahtuma kuin iltaravit.”
”Hevoset ovat Ranskassa, Ruotsissa ja Suomessa.”
Järvensivu, 82, ei ole hidastamassa tahtiaan. Perustamansa Fincumet-yhtiöiden toiminnassa hän on päivittäin. Toiminta on hyvin aktiivista myös Järvensivun ja Lauri Haltian omistamassa Haimoon hevoskeskuksessa.
”Siellä menee hyvin. Parasta aikaa sinne tehdään lisää tarhoja. Hevosia siellä on yhteensä yli kolmekymmentä.”
Entäpä Järvensivun omien hevosten määrä tällä hetkellä?
”Niitä on viidentoista ja kahdenkymmenen välillä. Hevoset ovat Ranskassa, Ruotsissa ja Suomessa”, Järvensivu laskee.