
Tangomarkkinoiltakin tuttu laulaja Mika Lappalainen on myös innokas raviurheilun harrastaja. Raviurheilun keskusjärjestön Suomen Hippoksen tilastot kertovat, että hänen valmennettavansa ovat juosseet kilpaa vuosien varrella yhteensä 159 kertaa ja voittoja on kertynyt 22 kappaletta.
Ensimmäinen starttimerkintä valmentajana on vuodelta 2006. Muutaman viime vuoden aikana hevoset ovat startanneet vuosittain 15–25 kertaa. Tänään Lappalainen on valmentajana uuden kokemuksen äärellä, sillä tallin hevosista Fine Way ja Gryffindor kilpailevat Kajaanissa monté- eli raviratsastuslähdössä.
”Ensimmäinen monté-lähtö ikinä meidän tallin hevosille. Susanne Klemola ja Martta Smura kävivät meillä kokeilemassa hevosia ja halusivat heti mukaan monté-lähtöön. Molemmat hevoset olivat ratsastajien mielestä hyvän ja toimivan tuntuisia”, kertoo Mika Lappalainen.
Fine Way palasi Joensuussa viiden kuukauden tauolta hyvässä vireessä.
”Hevonen teki kolmannesta ulkoa hyvän pitkän kirin ja tuli rehdisti perille. Sillä on kilpailtu aina korvat kiinni ja ilman mitään lappuvirityksiä. Se parantaa varmasti otteitaan ja uskoisin sen pystyvän kärryt perässä 15-tulokseen, mutta saa sitten nähdä kuinka kovaa se pääsee ratsastaja selässään. Viimeistelyssä hevonen oli hyvän tuntuinen.”
”Molemmilla on startti alla ja kuskeina hyvät ja kokeneet ratsastajat.”
Gryffindor oli puolestaan puolentoista kuukauden tauolta vielä tukkoinen, eikä pystynyt Kajaanissa viimeksi parhaimpaansa.
”Kajaanista ei odotettukaan menestystä ja hevonen oli odotusten mukainen. Nyt on startti alla ja viimeistelyssä ajoin pari nättiä vetoa ja hevonen tuntui oikein hyvältä. Sille laitetaan tutut varusteet eli vetopallot ja vetolaput myös tähän lähtöön.”
Molemmat Lappalaisen hevoset ovat rehtejä menijöitä, joten mikäli ratsastaja selässä ei tuota ongelmia, odottelee valmentaja molempien taistelevan aivan kärjessä.
”Hevoset ovat terveitä ja hyvän tuntuisia kotona. Molemmilla on startti alla ja kuskeina hyvät ja kokeneet ratsastajat. Täytyy myöntää, että odotuksia on, molemmista. On kyllä mielenkiintoista nähdä kuinka hevoset suorittavat montéssa”, myhäilee Mika Lappalainen sunnuntain viimeistelyjen jälkeen.
Suuri suosikki lähtöön on neljättä peräkkäistä monté-voittoaan havitteleva BWT If You Dare, jota ratsastaa hienosti menestynyt Elina Pakkanen.