Australian Queenslandin ja Uuden-Seelannin Masseyn yliopistoissa tehty laaja kirjallisuuskatsaus viime aikojen hevosten hyvinvointitutkimuksesta julkaistiin lokakuun lopulla Animals-tiedelehdessä. Raportissa esitellään tapoja, joilla hevosten kokemuksia käsittelystä ja eläinlääkintätoimista voidaan parantaa.
Tutkimuskatsauksen työstämisessä on ollut mukana useita vuosia Suomessakin vaikuttanut, nykyisin Masseyn yliopiston apulaisprofessorina työskentelevä eläinlääketieteen tohtori Ben Sykes.
Tutkijat toteavat, että suhtautuminen eläinten hyvinvointiin on viime vuosikymmeninä muuttunut huomattavasti. Monilla aloilla pyritään koulutuksella lieventämään tai välttämään tarpeettoman pelon tai stressin aiheuttamista eläimille käsittelyssä ja eläinlääkintätoimissa. Tutkimusnäyttö kertoo, että erityisesti seuraeläinten ja eläintarhaeläinten käsittelyssä on otettu merkittäviä harppauksia kohti parempaa.
”Hevosten hyvinvointiin on kiinnitetty vähemmän huomiota kuin tuotantoeläinten, ja hevosten rooli ratsastettuna eläimenä altistaa ne erityisille hyvinvointiongelmille, jotka eivät koske muita seuraeläimiä”, tutkijat toteavat raportissaan.
”Hevosten käsittelyyn ja hoitoon liittyvät päätökset perustuvat usein omistajien, kouluttajien ja hoitajien henkilökohtaisiin vakiintuneisiin uskomuksiin.”
Selvää tutkijoiden mukaan on, että suurin osa hevosomistajista ja hoitajista haluaa hoidossaan oleville hevosille parasta, mutta tästä huolimatta monet hevosen talliolosuhteisiin, käsittelyyn, hoitoon ja koulutukseen liittyvät päätökset eivät ole hyvinvointilähtöisiä. Hevosen kipua, pelkoa ja stressiä osataan tutkimusten mukaan tulkita heikosti.
”Hevosten käsittelyyn ja hoitoon liittyvät päätökset perustuvat usein omistajien, kouluttajien ja hoitajien henkilökohtaisiin vakiintuneisiin uskomuksiin. Usein niihin vaikuttavat tiedot, jotka he ovat saaneet edellisiltä hevoskouluttajien sukupolvilta”, tutkijat kirjoittavat.
He korostavat, että hevosen hyvinvoinnin on oltava ensisijaista jokaisessa vuorovaikutustilanteessa. Hevosalalla maailmanlaajuisesti on vielä näkyvissä tavoitteisiin ja tehtävien valmiiksi saamiseen keskittyvä kulttuuri, jossa käytetään menetelmiä, jotka eivät ota huomioon hevosen tunnetilaa ja hyvinvointia.
”Tämä ei ole enää sopivaa nyky-yhteiskunnassa”, tutkijat summaavat.
Kootun tutkimustiedon valossa on heidän mukaansa selvää, että monet hevosten parissa työskentelevät ymmärtävät huonosti tieteellisiä perusteita eläinten oppimisesta, tavasta havainnoida ympäristöään ja reagoida aistimiinsa asioihin.
”Tekniikasta riippumatta ovat kaikki stressin, pelon ja ahdistuksen vähentämispyrkimykset erittäin arvokkaita hevosen henkiselle hyvinvoinnille.”
Ihmisten loukkaantumiset ovat tutkimusten mukaan erittäin yleisiä tilanteissa, joissa hevosta on vaadittu pakolla toimimaan ihmisen haluamalla tavalla, ilman valinnan mahdollisuutta. Tapa on tutkijoiden mukaan yhä yleistä ja tavanomaisena pidettyä hevosten käsittelyssä ja koulutuksessa.
”Hevosten kouluttajat, ratsastajat, valmentajat, eläinlääkärit ja monet muut hevosalan ammattilaiset saavat usein käsittelytilanteissa vammoja. Tutkimukset kertovat, että toisin kuin muissa korkean riskin ammateissa, ei loukkaantumisten tai kuolemantapausten määrä näissä ammateissa ole merkittävästi vähentynyt viime vuosikymmeninä.”
Kirjallisuuskatsauksessa selostetaan tekniikoita ja koulutusmetodeja, joilla hevosen kokemus koulutuksesta ja esimerkiksi eläinlääkintätoimista saadaan mahdollisimman stressittömäksi. Tärkeää on käyttää koulutuksessa keinoja, jotka eivät synnytä hevosessa pelkoa, kipua tai suurta stressiä.
Hevosen asteittainen totuttaminen erilaisiin toimenpiteisiin ja käsittelytilanteisiin antaa hevoselle mahdollisuuden vaikuttaa asian etenemiseen.
”Tämä menettelytapa poistaa hevosen tarpeen panikoida, yrittää paeta tai käyttäytyä aggressiota voidakseen tuntea olevansa turvassa. Tekniikasta riippumatta ovat kaikki stressin, pelon ja ahdistuksen vähentämispyrkimykset erittäin arvokkaita hevosen henkiselle hyvinvoinnille”, tutkijat kannustavat.
Linkki tutkimukseen: Moving toward Fear-Free Husbandry and Veterinary Care for Horses