
Lämminveristen Villinmiehen Tammakilvan karsinnat alkoivat dramaattisesti, kun koko kisan ehkä suurin ennakkosuosikki Like My Dream laukkasi ensimmäisen karsinnan voittotaistosta loppusuoran alussa.
Voiton suhteen Like My Dreamin laukka ei kuitenkaan näyttänyt ratkaisevan, sillä sen rinnalle ennen puolimatkaa kiertänyt Lykke Li Hoss (Maharajah) oli jo nakertanut keulahevosesta niukan otteen.
Pahimman uhkaajansa laukattua Lykke Li Hoss jatkoi selvään voittoon ajalla 14,7a. Alun johtanut ja sitten johtavan takana matkannut Shackhills Grace (Fabulous Wood) oli toinen ennen Lykke Li Hossia matkalla seurannutta Spring Alea (Maharajah).
Ohjastaja Santtu Raitala kiitteli voittajahaastattelussa Lykke Li Hossin komeaa suoritusta ja kehui tamman näyttäneen nyt parasta osaamistaan.
Lykke Li Hossin omistaja on Oulun ja Ylivieskan raviratojen suurkimppatalli ja sitä valmentaa Eija Sorvisto.
Myös toisessa karsinnassa kisan suosikki epäonnistui laukan muodossa, kun EL Narnia laukkasi takarivistä lähtöön. Laukkansa jälkeen se kulki vahvasti, mutta ei pystynyt enää nousemaan finaalipaikoille.
Ylivoimaisen voiton vei Rich Shade (Victor Gio), jonka Santtu Raitala luovi ykkösradalta ensin kolmanteen pariin ulos ja sieltä toisessa kaarteessa kolmannelle radalle.
Puolimatkassa Rich Shade marssi johtoon ohi joukkoa alkumatkan luotsanneen Orquidean (Orlando Vici), ja sen jälkeen kisa oli taputeltu. Rich Shade lopetti väljästi 11,5-vauhtia ja jätti muut kauas taakseen. Rich Shaden voittotulos oli 14,3a.
Orquidea oli selvä kakkonen ennen Flory Comboa (Diamond Duo), joka eteni sisäradan jonosta finaaliin.
Rich Shaden omistavat sen valmentaja Tapio Mäki-Tulokas ja Mika Forss. Rich Shaden ykkössija oli samalla sen ohjastajan Santtu Raitalan kauden 300. voitto.
Kolmas karsinta oli Hannu-Pekka Korven valmentaman ja Hannu Torvisen ajaman Sister Serenen (Father Patrick) suoraviivaista hallintaa keulasta.
Vahvalla kirillä toiseksi kiersi kolmannesta ulkoa vetonsa aloittanut Margaritaz (Readly Express) ja kolmannen finaalipaikan vei Silver Stahl (Maharajah).
Espoolaisen Oak Hill Stablesin omistaman Sister Serenen voittoaika oli 14,3a.
Viimeinen karsinta päättyi yllätykseen, kun Emiliana (Sahara Dynamite) kiitti Ari Moilasta nappijuoksusta sisäradalla.
Kisa oli melko värikäs, kun keulassa matkannut MAS Josefina (Cantab Fashion) veti puolireipasta. Matkalla neljäntenä hevosena sisäradalla matkannut Emiliana pääsi etenemään sisärataa sujuvasti, kun sen edeltä nosteltiin toiselle radalle.
Emiliana pääsi omaan iskuunsa loppusuoralle tultaessa ja voitti lopulta hallitusti. Margarita Frido (Maharajah) oli toinen ennen MAS Josefinaa.
”Meni tosi helposti johtavan taakse ja oli hyvävoimainen viimeisessä kurvissa. Ajattelin, että kyllä me finaalipaikka otetaan, mutta voitto aavistuksen yllätti”, Ari Moilanen summasi voittajahaastattelussa.
Finaalin suhteen Moilanen oli hyvin realistisena.
”Siinä on kaikki parhaat vastassa. Yritetään vaan pysyä porukassa mukana.”
Emilianan omistaja on Pasi Lätti Vihdistä ja sitä valmentaa Mika Taittonen.
Neljännessä karsinnassa juoksi koko karsintojen eniten tienannut hevonen, urallaan yli 130000 euroa tienannut Arctic Fiona. Sen kiri ei kuitenkaan kantanut neljännestä ulkoa enää loppusuoralla, vaan se jäi finaalipaikkojen ulkopuolelle.
Lämminveristen Villinmiehen Tammakilvan finaalin ykköspalkinto on 40 000 euroa. Finalisteista suurimmalla voittosummalla karsintoihin osallistui Silver Stahl, jonka voittosumma oli ennen karsintoja 39 650 euroa.