Emilia Sandersin hoidettavat potilaat ovat pääasiassa hevosia. Kuvassa kahdeksanvuotias Zoraia. Kuva: Christina Erlandsson
Maajoukkuetason kouluratsastajan nousu katkesi hevosen loukkaantumiseen, mutta maailmalla aukesi uusi ura: 20 vuotta ruotsalaisilla klinikoilla työskennellyt eläinlääkäri kotiutui Taalainmaalle
Kansainvälisen taustan omaava suomalaiseläinlääkäri Emilia Sanders-Mattsson on kotiutunut Taalainmaalle.Tilaajalle
Emilia Sanders viettää mieluusti vapaa-aikaansa luonnon helmassa.Viimeiset 22 vuotta Ruotsissa asuneen ja eläinlääkärinä toimivan E.milia Sanders-Mattssonin työ- ja koulutushistoria poikkeaa valtavirrasta.
Mikkelissä ensimmäiset vuotensa viettänyt Emilia ehti ennen kymmenen ikävuoden täyttymistä asua myös Saksassa perheensä kanssa.
Yläaste- ja lukioaika kului Lahdessa äidin uuden puolison asuttua Nastolassa. Isäpuolella oli suuri merkitys Emilian kouluratsastusuralle. Kouluratsastusura oli hyvässä nosteessa 80- ja 90 luvun vaihteessa.
”Kuuluin useamman Suomen nuorten kouluratsastusmaajoukkueeseen. Ruskeasuolla silloin toiminut Kyra Kyrklund vastasi lähemmäs viisi vuotta valmennuksestani”, kertaa Emilia kolmenkymmenvuoden takaisia lukioaikojaan.
Kouluratsastusuran etenemisen esteeksi nousi hevosen loukkaantuminen.
”Isäpuoleni oli tukenut minua taloudellisesti hevosten hankinnassa. Jollakin tapaa lisäpanostus uuteen korkealla tasolla kilpailevaan kouluratsuun ei tuntunut mielekkäälle. Realiteetit tulivat vastaan.”
Hevosen loukkaantumisen aikoihin oli Emilia jo aloittelemassa elämää Saksassa. Panostus kouluratsastukseen sai jäädä.
”Työskentelin vajaat pari vuotta saksalaisella hevosklinikalla. Eläinlääkärin ammatti kiinnosti siinä vaiheessa jo hyvin paljon.”
80-luvulla moni suomalainen eläinlääkärin ammattia tavoitellut nuori opiskeli Saksassa eläinlääkärin tutkinnon. Emilia ei kuitenkaan Saksassa asumisesta huolimatta valinnut saksalaista eläinlääkärien koulutusohjelmaa.
Hän suuntasi idän suuntaan Unkariin, jossa suoritti eläinlääkärin tutkinnon 90-luvun viimeisinä vuosina. Unkarissa olonsa aikana Emilia piti kouluratsastustuntumaa yllä ratsastamalla olympialaisissakin kilpailleen Gyala Dalloksen hevosia. Ensimmäisten Unkarin vuosien aikana rautaesiripun poistuminen vain muutamaa vuotta aiemmin heijastui yhteiskuntaan melko vahvasti.
”Maa eurooppalaistui kuitenkin melko nopeasti. Viimeisten siellä viettämieni vuosien aikana elämäntyyli muuttui länsimaalaisemmaksi.”
Opiskelu Unkarissa oli Emilian mukaan jonkin verran teoreettisempaa kuin olisi ollut vaikkapa Suomessa. Opiskelukielenä toimi saksa kaksi vuotta ja englanniksi opiskeltiin neljä vuotta. Tentit suoritettiin tietyn protokollan mukaan suullisina kuulusteluina.
Unkarilaiset opiskelijat eivät päässeet lisäksi harjoittelemaan suomalaisten eläinlääkäriopiskelijoiden tapaan. Tämä näkyikin suoraan käytännön taidoissa.
”Ulkolaisilla opiskelijoilla oli kesätöiden ansiosta tietyllä tapaa paremmat käytännön valmiudet.”
Valmistuttuaan Unkarista eläinlääkäriksi työskenteli Emilia puolisen vuotta Suomessa vuosituhannen alussa laillistaessan eläinkääkärintutkintonsa Suomeen. Hevospraktiikasta kiinnostunut Emilia oli Suomessa olonsa ajan omien sanojensa mukaan yhdessä parhaimmista mahdollisista työpaikoista. Antero Tupamäen ja Olli Kaukon klinikka tarjosi hyvän oppimispaikan vastavalmistuneelle eläinlääkärille.
”Antero Tupamäki ja Olli Kauko ovat kansainvälisestikin katsottuna huipputasoa hevoseläinlääkäreiden joukossa. Heidän lisäkseen Kimmo Elfving oli silloin Laukaassa. Sain oppia todellisilta ammattilaisilta.”
Emilia suuntasi kuitenkin Laukaassa viettämänsä ajan jälkeen länsinaapuriin Ruotsiin. Itäisen meren ylittämistä helpotti Emilian suomenruotsalaiset sukujuuret. Ensimmäinen työpaikka oli Alen eläinklinikka Göteborgin pohjoispuolella.
”Olin siellä vajaan vuoden eläinlääkäriharjoittelijana. Siitä vaihdoin sitten Helsingborgin eläinsairaalaan, jossa olin viitisen vuotta vuoteen 2005 asti.”
Kirurgia on ollut Emilian suurena mielenkiinnon kohteena. Helsingborgissa Emilia sai tehdä jo jonkin verran leikkauksia. Siirryttyään Tukholman seudulle ensin Mälarenin hevosklinikalle Sigtunaan ja sen jälkeen Uppsalan yliopistolliseen eläinsairaalaan suoritti hän todella paljon erityyppisiä leikkauksia hevosille.
”Erikoistuin Mälarenin aikana urheilulääketieteeseen ja kirurgiaan. Yliopistollinen eläinsairaala tarjosi todella hyvät puitteet leikkaamiseen keskittymiseen.”
Suurilla klinikoilla toimiminen alkoi pitemmän päälle käydä Emilian henkisen jaksamisen päälle.
”Toki suurilla klinikoilla on luonnollisesti laajemmat henkilö- ja materiaaliset resurssit. Jollakin tapaa minulle ei sovi tehdasmainen toimiminen. Haluan tehdä asiat vähän pienemmässä mittakaavassa.”
Vuonna 2011 hevossairauksien erikoistumistentin tehnyt ja vuonna 2017 hevosten ja pieneläinten kiropraktikkokoulutuksen suorittanut Emilia perusti oman klinikan Tukholman koillispuolelle Fjärdhundraan. Klinikan valmistumisen jälkeen parisuhteeseen liittyvät kuviot muuttivat kuitenkin elämän suunnan.
”Nykyinen puolisoni asui jo silloin Taalainmaalla Borlängessä reilut 200 kilometriä Tukholmasta. Hän ei voinut muuttaa Fjärdhundraan. Päätin myydä klinikkani ja muuttaa vähän kauemmaksi Tukholmasta. Henkilökohtaiset syyt painoivat tällä kertaa enemmän vaakakupissa”, Emilia naurahtaa.
Taalainmaa on yksi Ruotsin hevostiheimmistä alueista. Pääasiallisesti Emilia kiertää asiakkaiden luona hyvin varustellulla klinikka-autollaan.
”Autostani löytyy luonnollisesti muun muassa röntgenlaitteet, tähystimet sekä ultraääni. Käyn edelleen jonkin verran Tukholman seudulla vanhojen asiakkaiden luona. Töitä riittää kuitenkin oikein hyvin kotikaupungissa ja sen läheisyydessä. Rakennutimme kotiin myös pienimuotoiset vastaanottotilat. Hoidan jonkin verran pieneläimiä. Pääpaino on kuitenkin hevosissa.”
Emilian mukaan kotikäynneillä eläinlääkäri voi havaita asioita, joita ei välttämättä klinikalla näkisi.
”Tutkiessani hevosen kotiolosuhteissa, voin tehdä diagnoosin tekoa helpottavia yksityiskohtia talliympäristöstä. Eikä tarvitse kuskata hevosia kotitallilta klinikalle.”
Hevosta Emilia ei ole omistanut 20 vuoteen. Hänellä oli Helsingborgin aikana ratsuvarsa kasvamassa. Kilpailuhenkisenä ihmisenä Emilialle ei olisi riittänyt hevosella ratsastaminen omaksi iloksi eläinlääkärin töiden viedessä ison osan arjesta.
”Myin varsan välittäjän kautta Suomeen. Myyntihinnalla maksoin muuten käsirahan ensimmäisestä asunnostani. Hevosten kanssa työskentely riittää täyttämään hevoskiintiöni.”
Borlängessä hyvin viihtyvä Emilia täytti hiljattain 50 vuotta, ja sattumaa tai ei, osallistui hän ensimmäistä kertaa elämässään Cykelvasa-kilpailuun, jossa pyöräillään sama 90 kilometrin matka kuin Vasaloppetissa.
”Kai se joku viidenkympin kriisi oli osallistua siihen Helsingborgin aikaisen kollegani kanssa. Onhan toki hyvä muistaa pitää yllä omaa fyysistä kuntoaan.”
Lue lisää:
- Osaston luetuimmat
