
Suomen uransa hienolla keulavoitolla avannut Holcombe Zet saa luoton avauskohteessa. Ori veti voitossaan tasaisen reipasta vauhtia ja karkasi muilta helposti.
Puoli kierrosta pidempi matka tuskin on ongelma, ja koko matkan johtoa odotetaan tälläkin kertaa.
Toisessa kohteessa paalulta koko matkan johtoa hakeva BWT Joker erottuu hieman muista. Ruuna oli kauden avauksessaan tukkoinen, mutta voitti toisen startin keulasta oikein helposti.
Haastajista Rudy Ray palasi viikko sitten voittokantaan hyvällä esityksellä, ja Cheops kulki samassa lähdössä laukan jälkeen vauhdilla.
Space Oddity epäonnistui Finlandia-montéssa pienen kolaroinnin myötä, mutta teki aiemmin kärryt perässä vahvaa työtä.
Kolme peräkkäistä ykköstä napannut Vilkkeen Villi on kolmoskohteessa lähellä jatkaa putkeaan. Terävä rytminvaihdos on orin paras ase, josta saatiin hyvä esimerkki viime Porin voitossa.
Villan Hurmuri on hyvävireinen vastustaja, mutta tuskin saa torjuttua Vilkkeen Villiä kiihdytyksessä. Teemu Okkolinin suojatti olisi etenkin keulasta tosi vaikea voitettava.
Johtopaikka saattaa olla valttia myös neloskohteessa. Julie Sensation taipui viime keulajuoksussaan, mutta nyt matkana on maili ja vastus hieman helpompi.
Sisäpuolelle arvottu Lady Marinet voi yrittää torjua Julie Sensationin alussa. Tamma oli lauantaina Kuopiossa pettymys, kun kiriä ei irronnut lainkaan, ja nykyvire on arvoitus.
Myös True Colors pystyy maustamaan kiihdytystä, mikäli alkuun halutaan satsata. Alla on nousukuntoinen suoritus 75-lähdössä.
Viidennessä kohteessa arvonta suosi ennakkoon parhaita. Suomessa avaava Beartic teki kolmevuotiaana hyvää työtä ja saa niukat suosikin paineet puolen vuoden tauoltakin.
Bad Habits otti kauden avauksessaan pahan lähtölaukan ja esitteli jatkossa vauhtejaan taustalla. Kyvyt riittävät taatusti voittoon asti.
Viimeksi voittovoimat tallella pussiin jäänyt Orquidea ja viime torstaina Seinäjoella mailin lujaa painellut Velshede ovat hyvistä asemista pakkorasteja.
Helätin-ajossa Jockas Ritan selityksittä voittanut Villilotta on kuudennen kohteen suuri suosikki, vaikka maili ja takarivi on haastava yhdistelmä.
Nyt vastus kevenee, ja tamma pystyy nopeutensa turvin kirimään voittoon kauempaakin. Toinen vaihtoehto on iskeä kohti keulaa heti kiihdytyksen jälkeen.
Päätöskohteen ykköshevonen on viimeksi keulan rinnalta voittoon jyrännyt Love Heuvelland. Avojaloin juokseminen näytti sopivan tammalle, ja lähtöpaikka on jälleen loistava.
Otetaan kupongille viisi varmistusta, joista keulaan tähtäävä Bid On Princess ja pienen tauon jälkeen nousukuntoa esittänyt Grainfield Cannon kiinnostavat eniten.
Lähtö 1: 6 Holcombe Zet (2,9)
Lähtö 2: 1,10,7,12,9,11 (5,8)
Lähtö 3: 6 Vilkkeen Villi (4,2)
Lähtö 4: 3,2,7,1 (4,8)
Lähtö 5: 3,5,4,2 (1,9)
Lähtö 6: 10 Villilotta (5,3)
Lähtö 7: 2,6,5,8,9,3 (11,4)
576 riviä x 0,05 euroa = 28,8 euroa