
Avauskohde on kahden tonnin ykköspalkintoon nähden oikein hyvätasoinen. Tauolta palaava Napoleon Cash oli tammikuun starteissa niin hyvä, että saa heti suosikin paineet.
Niin ikään tauolta palaava Kiikku's Trooper hyötyy kolmen kierroksen matkasta ja pystyy heti voittoon. Alkukauden suoritukset olivat tappioista huolimatta hyvin positiivisia.
Lisäksi rastataan kovakuntoiset Emir ja Steady And Quick, jotka olisivat hitaan alkuvauhdin jälkeen vahvoilla.
Toisessa kohteessa kuntopuntarin kärkinimet ovat Viksattu ja Parhaus, mutta molemmat saivat hieman haastavan lähtöpaikan.
Haastajalauma näyttää hyvin tasaiselta. Luotetaan jommankumman suosikin saavan tarpeeksi hyvän juoksun voittoa ajatellen.
Kolmannessa kohteessa Bienvenue on loistavissa asemissa mailin matkalla ja saa luoton aiempaa helpommassa seurassa.
Ruuna sai viimeksi liian myöhäiset kiritilat ja vaikuttaa vahvasti nousukuntoiselta. Nopea avaaja pystyy torjumaan kiihdytyksessä kaikki ulkopuolelta starttaavat.
Neljäs kohde on suhteessa kierroksen kovatasoisin, ja mahdollisia voittajia on paljon. Kauden avauksessaan alkulaukkaan sortunut E.L.Maestro jatkaa viime kauden näyttöjensä turvin suosikkina.
Takariviin joutunut kaksikko Rich Shade – Harem Queen olivat viime starteissaan todella hyviä ja pystyvät sopivilla ajolinjoilla ykköseksi. Keulaan tähtäävä Dorothea Strong sekä kautensa avaava Prince Casper kuuluvat myös kupongille.
Myös viides kohde on hyvin yllätysherkkä. Prisit Pardoo ja Virran Välke ovat kovakuntoisimmat, mutta molemmilla voi tulla ongelmia juoksunkulkuun takajoukoista.
Paalulta rastataan keulajuoksuun tähtäävät Novan Varjolilja ja Maryam, sekä viime kaudella ikäluokkatasolla varovaisen lupaavasti esiintynyt Jokiniemen Hilima.
Ikäluokkansa kärkitamma Henkinen on päivän mielenkiintoisin seurattava. Tamma kohtaa muutaman hyvän nousevan tamman takarivistä, eikä ole erityisen suuri suosikki.
Ypäjä Päivi on viime kerran keulatappiosta huolimatta ykköshaastaja. Myös Cajsa Rok ja Laura Evo pystyvät aiempaa sopivammassa porukassa voittoon.
Päätöskohteessa luotetaan siihen, että Tight Reins etenee nopeasti pitävään piikkiin. Tamma hävisi viimeksi vain rajukuntoiselle Cassandra Ordenille sen ulkopuolelta, ja teki ehkä uransa parhaan suorituksen.
Kovimmat haastajat löytyvät nyt takamatkalta, ja niiden täytyy yltää huippusuorituksiin Dimitri Hedmanin valmennettavan lyömiseksi.
Lähtö 1: 7,6,3,9 (10,2)
Lähtö 2: 10,6 (3,1)
Lähtö 3: 2 Bienvenue (3,9)
Lähtö 4: 3,9,10,4,5 (6,2)
Lähtö 5: 15,12,6,1,2 (10,3)
Lähtö 6: 10,7,2,5 (1,4)
Lähtö 7: 3 Tight Reins (14,8)
800 riviä x 0,05 euroa = 40 euroa