

Esteratsastuksen Suomen mestaruuksista kilpailltiin loppuviikon aikana Ypäjällä. Seniorit kilpailivat torstaina, perjantaina ja sunnuntaina. Jo viimeiseen kilpailupäivään lähdettäessä oli jo varsin selvää, että kultamitali menee joko John Antellille, Susanna Granrothille tai Petra Heikkiselle.
Heistä sunnuntain ensimmäisessä osassa onnistui parhaiten Susanna Granroth, joka ratsasti KG Corazonin kanssa puhtaan radan. John Antell sai L’intouchablella pudotuksen radan loppupuolella olleen kaksoissarjan A-osalta ja tippui tuloksissa Granrothin taakse.
Petra Heikkinen ja Oechie - K saivat sunnuntain ensimmäiseltä radalta kahdeksan virhepistettä. Ensin vesihaudalta tuli vesivirhe ja kun myös seuraavana esteeltä olleelta pystyesteeltä tuli pudotus, Heikkinen putosi kolmossijalta viidenneksi. Väliin kiilasivat sunnuntain puhtaasti aloittaneet Sanna Backlund ja Isabella HX sekä Madis Morna ja Kearney W.
Ennen ratkaisevaa, 150 sentin tasolla käytyä kierrosta tilanne oli jännittävä. Susanna Granrothilla oli yhteensä 2,48 virhepistettä, John Antellilla 4,55, Sanna Backlundilla 8,14 ja Madis Mornalla 9,35.
Kun pudotuksesta saa neljä virhepistettä, asemansa pitääkseen piti selvitä vähintään yhtä vähillä virheillä kuin takana olevan ratsastajan.
Kärkinelikosta Madis Morna Kearney W:llä, Sanna Backlund Isabella HX:llä ja John Antell L’intouchablella ratsastivat viimeisen osan virheittä.
Viimeisenä radalle startanneen Susanna Granrothin ja KG Corazonin tilanne oli selkeä. Virhepisteetön suoritus tietäisi Suomen mestaruutta. Jos Granroth pudottaisi, mestaruus menisi John Antellille.

Yleisön ei lopulta tarvinnut pidättää hengitystään kovin kauaa. Granrothille tuli pudotus radan toiselta esteeltä, minkä myötä mestari oli selvillä. Muuten Granroth selvitti viimeisen kierroksen virhepisteettä, joten mitalijärjestys oli John Antell – Susanna Granroth – Sanna Backlund.
L’intouchable on Hollannissa syntynyt yhdeksänvuotias ruuna. Sen omistavat ratsastajan vanhemmat Carita ja Markku Antell. John Antell edustaa Husön Ratsastajia.
John Antell, 27, on menestynyt tällä kaudella mainiosti sekä L’intouchablella että Mantella. Savonlinnan Operagameseissa hän voitti pääluokan Mantella ja L’intouchablella puolestaan Solbackan heinäkuun isoissa kisoissa.
Suomen mestaruus on Antellille ensimmäinen. Vuonna 2019 hän oli pronssilla hevosella Iscara del Maset ja vuonna 2012 poneissa pronssilla Hamlet’s Merickillä.
Iloinen Suomen mestari kertoi Ratsastajainliiton tiedotteessa jännittäneensä sunnuntaina etenkin ensimmäistä kierrosta.
”En tiedä oliko se siksi, koska tässä on ollut välipäivä ja jännittänyt vähän muutenkin tätä. Sitten kun ensimmäinen kierros oli tehty, niin pääsi vähän hengähtämään, ja toinen kierros tuntui aika luonnolliselta”, Antell kommentoi.
Nyt yhdeksänvuotias L’intouchable on ollut Antellilla viisivuotiaasta alkaen.
”On vaatinut aika paljon aikaa, että sen on saanut rakennettua tälle tasolle”, Antell kuvaili tiedotteessa.
Muut mitalit menivät samaan talliin eli Hattel Horselle Janakkalaan, kun tallin ratsuttaja Susanna Granroth oli hopealla ja tallin vetäjä Sanna Backlund pronssilla. Granrothille mitali oli senioreissa viides. Kultaa hänellä on vuodelta 2017 ja himmeämpiä mitaleita molempia nyt kaksi.
Hopealle ratsastanut Susanna Granroth myönsi tiedotteessa jo ulottuvilla olleen voiton vaihtumisen kakkossijaan aavistuksen harmittaneen, mutta totesi sen jo muuttuneen iloksi.
”Olen todella onnellinen, että hevonen sai sen mitalin”, Granroth korosti.
Granroth kuvaili KG Corazonia itselleen todella tärkeäksi kumppaniksi ja totesi sillä olleen aika vaikea elämä.
”Sillä on ollut paljon onnettomuuksia terveyden suhteen ja tällaisia tylsiä tapaturmia. Siltä monikin voitto on mennyt sivu suun ja moni kausi on ollut todella rikkinäinen. On ihanaa, että olen saanut sen tähän kuntoon nyt vielä takaisin.”
Sanna Backlundille SM-mitali oli senioreissa kahdeksas. Kultaa hän on voittanut kahdesti, viimeksi vuonna 2021.
Nuorten ratsastajien SM-kisassa oli ratkaisun makua sunnuntain ensimmäisellä kierroksella. Mona Relander Ibeau SMH:lla ja Minea Lindholm Showman Friendillä hyppäsivät radan puhtaasti, kun kahden päivän jälkeen johdossa ollut Patricia Ivanitskiy sai Birte Star K Z:n kanssa pääosin radan loppuosassa yhteensä 16 virhepistettä.
Ennen sunnuntain toista kierrosta johdossa oli kaikilla kolmella kierroksella tasaisen varmaa työtä tehnyt Mona Relander.
Viimeiselle, 145 sentin tasolla ratsastetulle kierrokselle starttasi neljä ratsukkoa. Niistä radan puhtaasti selvitti vain Minea Lindholm Showman Friendin kanssa, mutta perjantain 19 virhepistettä olivat heittäneet heidät liian kauas mitalitaistosta.

Kultamitalista kamppailivat Alina Salo ja Mona Relander. Kun Salo sai Da Vincin kanssa neljä virhepistettä radan toiseksi viimeisenä esteenä olleelta okserilta, hänen virhepistemääränsä neljältä kierrokselta oli yhteensä 13,31 pistettä.
Kun Mona Relanderilla oli Ibeau SMH:n kanssa ennen viimeistä kierrosta yhteensä 7,55 virhepistettä, kaksikolla oli varaa yhteen neljä virhepistettä antavaan pudotukseen mestaruuden varmistaakseen.
Ratkaisevalla kierroksella Ibeau SMH oli jokseenkin paineissaan, mutta Relander selvisi ilman virhepisteitä radan viimeiselle esteelle asti. Vaikka radan päättäneeltä pystyesteeltä tulikin pudotus, nurmijärveläinen oli jo varmistanut mestaruuden itselleen.
Suomen mestaruus oli 19-vuotiaalle Relanderille hänen ensimmäisensä. Kahtena viime vuonna Relander oli junioreissa pronssilla Ibeau SMH:n kanssa ja vuonna 2022 hän oli poneissa hopealla Duff’s Ordersilla. Samana vuonna Relander oli Duff’s Ordersin kanssa voittamassa ponien joukkuekultaa PM-kisoissa.
Mona Relander ratsastaa ensimmäistä kauttaan nuorissa. SRL:n tiedotteessa hän piti voittoaan jonkinlaisena yllätyksenä.
”Toki on tämä koko kausi on mennyt aika hyvin, mutta minulla oli täällä aika kovat vastukset. En olisi ihan uskonut kultaan. Hevonen tsemppasi itse ihan sikahyvin. Itse en ratsastanut ihan täydellisesti tänään, mutta onneksi minun hevoseni on maailman paras”, Relander iloitsi.
Mona Relander edustaa Riding Club Solbackaa. Kultamitalin tuonut Ibeau SMH on 12-vuotias Hollannissa syntynyt ruuna. Hevosen omistaa Annette Relander.

Junioreiden Suomen mestaruuteen ratsasti Isabel Olsson hevosella Haya. Ennen viimeistä osaa ratsukko johti niin, että sillä oli varaa yhteen pudotukseen. Pudotus tuli heti radan ensimmäisellä esteellä, mutta sen jälkeen Olsson ja Haya tekivät varmaa työtä Suomen mestaruuden arvoisesti.
Hopeaa ratsasti Seela Kullas, joka nousi Catniss-hevosellaan viimeisessä osassa nelossijalta puhtaalla radallaan kakkoseksi. Pronssia ratsasti Silvia Timonen Jackiediezalla.
Mestariratsu Haya on 13-vuotias Hollannissa syntynyt tamma. Sen omistaa NJ Production Oü.