• Moni asia voi mennä pieleen käytetyn pyöräkuormaimen ostossa – Koneviesti: Näin minimoit riskit

    Aktiivista urakointia lukuun ottamatta kuormaimen käyttö saattaa olla satunnaista eikä työtunteja ei kerry älyttömästi. Tällöin käytetyn kuormaimen hankkiminen on järkevää. Ostopäätöstä tehtäessä kannattaa kuitenkin huomioida muutama asia.
    Käytettyä pyöräkuormainta ostaessa kannattaa koneeseen tutustua huolella, jolloin välttyy ikäviltä yllätyksiltä.
    Käytettyä pyöräkuormainta ostaessa kannattaa koneeseen tutustua huolella, jolloin välttyy ikäviltä yllätyksiltä. Kuva: Arto Turpeinen
    Koneet ja autot
    16.12.201900:07
    Arto Turpeinen

    Ennen kauppapaikkojen selailua kannattaa harkita omia käyttökohteita. Jos konetta käytetään esimerkiksi satunnaisessa nostelussa tai vaikkapa maatilan olosuhteissa, ei vaikkapa siirtonopeudella ole suurta merkitystä. Painoluokassa 5–10 tonnia myös koneiden fyysisissä mitoissa ja ketteryydessä on eroja. Ensimmäinen askel kuormaajan hankinnassa on oikean kokoluokan hahmottaminen.

    Kun menet katsomaan kuormaajaa, jo pelkästään koneen ulkoilme kertoo paljon. Epämääräiset kolhut ja suttuinen olemus saattavat olla merkkejä välinpitämättömästä huolenpidosta. Etenkin huutokaupoissa on usein tarjolla entisiä vuokrakoneita, jotka ovat voineet olla turhankin kovassa käytössä. Omasta koneesta pidetään yleensä parempaa huolta kuin vieraasta lainalaitteesta. Jälkeenpäin tehty maalaus onkin helppo tunnistaa peittyneistä kolhuista ja maalinrippeistä letkuissa.

    Koneen historiaan on syytä perehtyä mahdollisuuksien mukaan. Huoltotiedot ovat ehdottomasti plussaa, mutta jo pelkästään aiempien omistajien työkohteet voivat avata mahdollisia ongelmakohtia. Esimerkiksi navettaympäristö tai kemikaalialtistukset voivat johtaa esimerkiksi sähkölaitteiden hapettumiseen.

    Pyöräkuormainta havittelevan tapauksessa renkaiden kunnon tarkastus on järkevää. Jos konetta käytetään pääasiassa vaikkapa kiinteistöhuollon tehtävissä, asettaa tämä omat vaatimuksensa esimerkiksi rengastukselle. Ostopäätöstä tehtäessä onkin syytä huomioida alla olevan rengaskerran kuviointi.

    Alle 10 tonnin kokoluokassakin yksi uusi rengas voi maksaa 1 000 verotonta euroa kappaleelta, joten kokonaisuuden kannalta renkailla on varsin suuri merkitys. Kulutuspintojen ja mahdollisten repeämien tarkastaminen on helppoa, joten asiaan kannattaa paneutua huolella.

    Pienemmässä kokoluokassa on yleensä käytössä hydrostaattinen voimansiirto. Ajonopeudet vaihtelevat 20–40 kilometrin välillä tunnissa. Hydrostaattisen voimansiirron suhteen koneen valintaan vaikuttavat kunkin omat käyttökohteet, koska pihakoneelle eivät korkeat ajonopeudet ole tarpeellisia.

    Erityisesti silloin, kun arvioidaan voimansiirtoa, mahdollisuus koeajoon on suotavaa. Mahdolliset ongelmat ilmenevät kuminauhamaisena kiihtyvyytenä, sekä heikentyneenä puskuvoimana ja mäennousukykynä. Samalla on syytä tarkistaa jarrujen ja tasauspyörästönlukkojen kunto sekä eri ajonopeusalueiden toiminta. Yleensä ongelmat liittyvät sähköihin tai magneettiventtiilien toimintaan.

    Mitä seikkoja tulisi ottaa huomioon moottoria tarkastaessa? Entä miksi hydrauliikan ja sähköjen tarkistaminen on tärkeää?

    Lue kokonaisuudessaan juttu käytetyn pyöräkuormaimen ostosta Koneviestin nettisivulta.

    Artikkelin aiheet
    käytetyn koneen osto
    pyöräkuormain
    koneen huolto
    Koneviesti
    hydrostaattinen voimansiirto
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      MT testasi, kuinka Toyotan Land Cruiser kulkee auraamattomilla metsäteillä – "Ajettavuus säilyi hyvänä"