• Kauppakamarien mukaan hallitus on ylimitoittamassa sähköautojen latauspisteet

    Pahimmillaan niiden rakentaminen syö varat muilta ilmastoinvestoinneilta.
    Kauppakamarien mukaan Suomen ei pidä ampua itseään jalkaan muuta Eurooppaa tiukemmilla vaatimuksilla esimerkiksi sähköautojen latausinfran suhteen.
    Kauppakamarien mukaan Suomen ei pidä ampua itseään jalkaan muuta Eurooppaa tiukemmilla vaatimuksilla esimerkiksi sähköautojen latausinfran suhteen. Kuva: Hanna Linnove
    Koneet ja autot
    9.11.201918:00
    Jarmo Palokallio

    Kauppakamareiden mielestä hallituksen esitys sähköautojen latauspisteiden määrästä on ylimitoitettu. Pahimmillaan niihin käytettävät varat vähentävät muiden ilmastoystävällisten investointien tekemistä.

    ”Direktiivi sähköautojen latausinfrasta on saanut Suomessa korean kansallisen kuorrutuksen, kun sitä ollaan tuomassa lainsäädäntöön. Ei ole kohtuullista, että yhdessä jäsenvaltiossa asetetaan huomattavasti korkeammat velvoitteet kuin muualla Euroopassa”, sanoo Keskuskauppakamarin liikenneasiantuntija Päivi Wood. 

    ”Euroopan sisämarkkinoiden toimivuuden kannalta on tärkeää, että asiat, joista säädetään unionin tasolla, toimeenpannaan kansallisella tasolla ilman tarpeettomia kiristyksiä tai lisäyksiä EU-tason sääntelyyn."

    Hallituksen esityksen mukaan muihin kuin asuinkäytössä oleviin rakennuksiin, joissa on yli 20 pysäköintipaikkaa, tulee asentaa latauspiste 10 prosentille pysäköintipaikoista vuoteen 2025 mennessä. Vaatimus koskee uusia, laajasti korjattavia ja olemassa olevia rakennuksia sekä pysäköintitaloja.

    Woodin mukaan hallituksen esityksen perusteluissa nojataan parin tuhannen euron investointikustannuksiin latauspistettä kohden. Yrityksiltä saatujen tietojen mukaan kustannusten euromäärä voidaan tuplata esityksen arvioon verrattuna.

    Wood muistuttaa, että Suomen ei pidä ampua itseään jalkaan luomalla itselleen muita Euroopan maita tiukempia vaatimuksia. 

    ”Ei ole mitään syytä asettaa yrityksiä epäedulliseen asemaan Suomen rajojen ulkopuolella oleviin kilpailijoihinsa nähden”, Wood sanoo. 

    Kauppakamarit korostavat teknologianeutraalia lähestymistapaa lainsäädännössä. Suomessa ajoneuvojen korkeat hinnat hidastavat ajoneuvokannan uusiutumista.

    Samaan aikaan teknologinen kehitys on nopeaa, jolloin pelkona on, että massiivisilla panostuksilla yhteen teknologiaan jätetään muiden vaihtoehtoisten polttoaineiden kehittyminen huomioimatta.  

    ”Investoinnit tulee kohdentaa vaikutuksiltaan merkittävimpiin toimenpiteisiin. Hallituksen ehdotuksessa asetetut vaatimukset ovat ylimitoitettuja ja pahimmillaan niihin käytettävät taloudelliset investoinnit vähentävät muiden ilmastoystävällisten investointien tekemistä”, Wood varoittaa.

    Artikkelin aiheet
    sähköautot
    latauspisteet
    hallituksen esitys
    ilmastoinvestoinnit
    Kauppakamari
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      MT testasi, kuinka Toyotan Land Cruiser kulkee auraamattomilla metsäteillä – "Ajettavuus säilyi hyvänä"