• Autoalalle on pesiytynyt kuluttajan kannalta kohtuuttomia käytäntöjä − tällaisia tyypilliset ongelmat ovat

    Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvonnassa ajoneuvoihin liittyvät ongelmat ovat selkeästi yleisin yhteydenoton syy. Näiden yhteydenottojen osuus on kasvanut lähes kolmannekseen kaikista yhteydenotoista.
    Kuluttaja-asiamiehen mukaan autoalalle on pesiytynyt kohtuuttomia käytäntöjä. Sakaa ja Kamuxia tutkitaan tarkemmin, koska niistä on tullut eniten yhteydenottoja kuluttajilta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.
    Kuluttaja-asiamiehen mukaan autoalalle on pesiytynyt kohtuuttomia käytäntöjä. Sakaa ja Kamuxia tutkitaan tarkemmin, koska niistä on tullut eniten yhteydenottoja kuluttajilta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.  
    Koneet ja autot|Liikenne
    9.6.202512:30
    STT–

    Kuluttaja-asiamies on ryhtynyt selvittämään kahden suuren autoliikkeen Sakan ja Kamuxin toimintatapoja, kertoo Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV).

    Viraston mukaan lukuisat kuluttajien yhteydenotot osoittavat, että käytettyjä autoja myydään puutteellisin ja virheellisin tiedoin. Huolletuksi ja kuntotarkastetuksi väitetty auto saattaa alkaa hajoilla jo pian kaupanteon jälkeen.

    Sakaa ja Kamuxia tutkitaan tarkemmin, koska niistä on tullut eniten yhteydenottoja kuluttajilta.

    Yrityksille on lähetetty selvityspyynnöt, joissa niitä pyydetään kertomaan, miten ne noudattavat velvollisuuksiaan. Kuluttaja-asiamies haluaa muun muassa tietää, minkälaista tietoa ajoneuvojen kunnosta annetaan kuluttajille.

    Lisäksi yrityksiä pyydetään kertomaan tietoja esimerkiksi lisäturvan myymisestä sekä peruutusehdoista etämyynnissä. Yrityksiltä kysytään, miten maksullinen lisäturva eroaa myyjän lakisääteisestä virhevastuusta. Etämyynnin osalta kuluttaja-asiamies haluaa tietää, palautetaanko kuluttajalle koko kauppahinta kaupan peruuntuessa.

    KKV:n mukaan ongelmallisia toimintatapoja esiintyy autoalan toimijoilla laajemminkin. Tyypillisiä ongelmia ovat esimerkiksi pitkään jatkuvat korjauskierteet ja hankaluudet saada kauppa purettua, vaikka sille olisi perusteet.

    ”Käytettyjä autoja myydään paljon, ja yllätyksiä auton kunnossa voi tulla. Näemme kuitenkin selvästi, että autoalalle on pesiytynyt kuluttajan kannalta kohtuuttomia käytäntöjä, joista aiheutuu taloudellisten haittojen lisäksi paljon harmia ja stressiä”, sanoo kuluttaja-asiamies Katri Väänänen tiedotteessa.

    KKV:n kuluttajaneuvonnassa ajoneuvoihin liittyvät ongelmat ovat selkeästi yleisin yhteydenoton syy. Näiden yhteydenottojen osuus on kasvanut lähes kolmannekseen kaikista yhteydenotoista. Ajoneuvoihin liittyviä tapauksia käsitellään vuosittain yli 10  000, ja lähes kaksi kolmesta koskee käytettyjen autojen kauppaa.

    Ajoneuvojen myynnissä pätevät samat tiedonantovelvollisuudet ja virhevastuut kuin muidenkin tavaroiden myynnissä, KKV toteaa.

    Kuluttaja-asiamiehen mukaan autonmyynnissä ei ole mitään poikkeuksia, jotka sallisivat sen, että käytetty auto jätetään tarkistamatta ja asioita kertomatta.

    ”Yritysten kannattaa pitää mielessä, että kuluttajien luottamus on heikoilla, ellei autokaupassa huolehdita kuluttajansuojan perusperiaatteista”, Väänänen sanoo.

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      MT testasi, kuinka Toyotan Land Cruiser kulkee auraamattomilla metsäteillä – "Ajettavuus säilyi hyvänä"

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin