Massey-Harris 21 SP -ajopuimuri siirsi puinnin uuteen koneaikaan – edistyksellinen tekniikka ja kohtuullinen hinta varmistivat kovan kysynnän
Vuonna 1941 esitellyn Massey-Harris 21 SP -ajopuimurin tulo markkinoille aloitti sadonkorjuusssa kokonaan uuden aikakauden. Itsekulkeva leikkuupuimuri oli tuplasti kalliimpi kuin aiempi hinattava malli, mutta vähintään yhtä paljon kätevämpi ja tehokkaampi.
Massey-Harris 21 SP -ajopuimureita valmistettiin vuosina 1941–49 yli 30 000 kappaletta. Parhaimmillaan puimureita valmistui 10 279 vuodessa. Edistyksellisen tekniikan lisäksi menekkiä lisäsi laitteen kohtuullinen hinta. Kuva: Kimmo KottaMaatalous nousi pyörien päälle ensimmäisen maailmansodan jälkeen pitkälti Fordson-traktorin ansiosta. Puimureiden osalta vastaava buumi alkoi toisen maailmansodan jälkeen. Myyntitilastoiden kärkeen nousi Massey-Harris australialaisen Thomas Carrollin innovaatioiden tuloksena.
Suunnitelmiensa pohjaksi Carroll otti hiljattain valmistuneet hinattavat 15 RP- ja 17 RP-mallit, joissa vilja syötettiin kelalle kolakuljettimilla, varstasillan alta jyvät siirtyivät seulastolle heittokuljettimilla ja oljet ravisteltiin neliosaisella polkukohlimella. Siihenastisista puimureista poiketen Carrollin suunnittelemassa Massey-Harris 20 SP -puimurissa oli mattokuljettimilla varustettu leikkuupöytä edessä, jolloin pöytää ei tarvinnut irrottaa siirtojen ajaksi. Voiman kone sai kuusisylinterisestä Chrysler-moottorista. Carroll kuitenkin piti konetta liian raskaana ja kalliina Pohjois-Amerikan markkinoille, joten hän päätti suunnitella samanlaiseen tekniikkaan perustuvan pienemmän version.
Lähes kaikkien puimureiden esikuva Massey-Harris 21 SP valmistui vuonna 1941. Ensimmäisenä vuonna valmistettiin sodan keskellä 606 puimuria, jotka menivät välittömästi kaupaksi.
Carrollin sai koneensa hinnan kohtuulliseksi yksinkertaistamalla tekniikkaa. Uutuuspuimurin puintikoneisto oli 12,5 cm aiempaa kapeampi ( 81 cm), leikkuupöytää sai kolmessa eri koossa (3-, 3,6- tai 4,2-metriä). Komentosillan takana oli pyöreä viljasäiliö tai rumpulajittelijalla varustettu säkitystaso. Moottori oli puintikoneiston alla etuakselin takana. Painopisteen kannalta paikka oli hyvä, mutta huollon ja paloturvallisuuden osalta mahdollisimman huono. Nelinopeuksisella vaihteistolla päästiin hitaimmillaan 2,6 kilometriä tunnissa, pidemmillä siirtomatkoilla huippunopeudeksi saatiin 11,2 kilometriä tunnissa. Tällöin piti tosin vaihtaa moottorin ja kytkimen kiilahihnavälitystä.
Massey-Harris 21 SP ei saanut olla kovin pitkään yksin ajopuimurimarkkinoilla, sillä 1942 McCormick-Deering esitteli samaan kokoluokkaan kuuluvan 123 SP -mallinsa ja vuonna 1947 markkinoille tuli puolestaan John Deeren 55-puimuri. Massey-Harris pysyi kuitenkin markkinajohtajana, ja 1940-luvun lopussa sen osuus USA:n puimurimyynneistä oli 53 prosenttia. Lisäksi yrityksellä oli vientiä oli useaan maahan, erityisesti Englannin ja Euroopan markkinoille.
Suomessa Massey-Harrista myytiin välittömästi enemmän kuin vetopuimureita yhteensä. Täällä Massey-Harris ja myöhemmin Massey-Ferguson-merkkiseksi muuttunut leikkuupuimuri pysyi tilastoykkösenä 1970-luvulle asti.
Katso Koneviestin nettisivuilta video, kuinka sujuu puinti Massey-Harris 21 SP -ajopuimurilla nykypellolla ja lue, miten kyseisiä puimureita hyödynnettiin Yhdysvalloissa sota-aikana kuuluisan ”puintiprikaatin” käytössä!
Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
