• Hakekuorma syttyi palamaan valtatiellä – itsesyttyminen mahdollinen syy paloon

    Hakeauton kuorma syttyi palamaan keskiviikkona valtatiellä 28 eli Kajaanintiellä. Kuljettaja ajoi auton purkupaikalle Kälviällä, jossa palo taltutettiin.
    Itsesyttyminen voi olla syy hakekuorman tulipaloon. Arkistokuvan hake ei liity tapaukseen.
    Itsesyttyminen voi olla syy hakekuorman tulipaloon. Arkistokuvan hake ei liity tapaukseen. Kuva: Markku Vuorikari
    Koneet ja autot
    30.12.202019:15
    Antti Kantola

    Palon syttymissyytä ei tiedetä varmuudella. Pelastuslaitos arvioi, että itsesyttyminen voi olla mahdollinen syy.

    "Hälytys tuli keskiviikkona kello 10.37", päivystävä palomestari Topi Puronhaara kertoo MT:lle. Hänen työpaikkansa on Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos.

    Hakeauto oli liikkeellä Kälviän ja Kannuksen välisellä osuudella valtatiellä 28. Kälviä on osa Kokkolaa.

    Kuljettaja pystyi ajamaan autonsa Kälviän puolella sijaitsevalle lastaus- ja purkupaikalle.

    "Hän palasi samalle alueelle, josta oli lasteineen lähtenytkin", Puronhaara kertoo.

    Palava lasti oli itsepurkavassa peräkärryssä. Kuorman sammutus onnistui purkupaikalla, kun hake levitettiin maahan pyöräkuormaajalla.

    Artikkelin aiheet
    hakeauto
    tieliikenne
    tulipalo
    Kannus
    Kälviä
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      MT testasi, kuinka Toyotan Land Cruiser kulkee auraamattomilla metsäteillä – "Ajettavuus säilyi hyvänä"