Fiatilla kulkiisokin kuorma

minun autoni

Vuonna 1972 menin vanhan Mersuni kanssa Hankkijan automyyjän puheille ja otin tietoisen riskin kysymällä, oliko uutta Fiat 600:sta saatavilla. Myyjä kiersi Mersuni, jossa häntä kiinnostivat vain sen uudet Michelin renkaat.

Seuraavana päivänä hain uuden pikku-fiiun, joka oli tumman vihreä kaunotar. Työmatkaa oli 30 kilometriä yhteen suuntaan. Kimppakyydissä kulkivat Erkki (110 kg) ja Jouko, joka oli nuorten SM-tason painonnostaja alle 100 kiloisissa. Kesäisin kyytiin tuli myös Erkin vaimo, joka ei hänkään 100 kilosta paljoa jäänyt.

Itse olin vain sellainen 78 kiloinen ”keskonen”, mutta kun tämä lasti oli kyydissä, nopeussakoja ei tarvinnut pelätä, vaikka kaasu oli melkein aina pohjassa.

Toverien keräily kesti viitisen vuotta ja saman verran kesti autokin. Sen aikaisille autoille 100 000 kilometriä oli huippuikä.

Ilman painokuormaa ajaessa autolla piti olla tarkkana sivutuulen kanssa. Kovalla sivutuulella aukkopaikkoihin ajaessa piti varautua kääntöennakolla, ettei käynyt köpelösti.

Teimme Fiatilla myös Lapinmatkoja. Kun matkanopeus oli 80 kilometriä tunnissa, autossa pystyi huutamatta kommunikoimaan.

Kerran kuljetin sillä porsastakin. Isä ja porsaan myyjä istuivat takana ja minä ja porsas edessä. Kun apumiehen istuimen otti pois, porsas mahtui sopi siihen helposti puulaatikossa.

Silloin toivoin oikein hartaasti poliiseja pysäyttämään. Olisi ollut mukava nähdä heidän ilmeensä vieruskaveristani ja selityksestä, miksi turvavyö ei ollut käytössä.

RISTO LEHTONEN

Iittala

MT:n Minun autoni -palstalla esitellään autoja, jotka ovat jääneet mieleen. Lukijat voivat lähettää napakoita autotarinoitaan (mielellään kuvan kanssa) osoitteeseen: Maaseudun Tulevaisuus / ”Minun autoni”, Pl 440, 00101 Helsinki tai sähköpostilla jarmo.palokallio@maaseuduntulevaisuus.fi. Julkaistuista kirjoituksista maksamme 100 euron palkkion.

Avaa artikkelin PDF