• Painettu karttakirja autoilijalle iskee ohueen markkinarakoon, joka kännyköiden kulta-aikana yhä on

    Painettu tiekartasto ilmestyy keskelle navigaattorien kulta-aikaa, mutta yrittäjät uskovat sille löytyvän yhä oma käyttäjäkuntansa.
    Tilaajalle
    Janne Kostamo ja Aino Wuolijoki perustivat Karttakauppa Suomen täyttämään Tapio Karttakeskuksen jättämän aukon.
    Janne Kostamo ja Aino Wuolijoki perustivat Karttakauppa Suomen täyttämään Tapio Karttakeskuksen jättämän aukon. Kuva: Paavo Liinaharja
    Koti|Matkailu
    6.4.202622:00
    Jarmo Hankivaara

    Muistako vielä GT Tiekartasto Suomi -tiekartaston, joka oli paljon tienpäällä aikaa viettävien käsikirja 1980–90-luvuilla. Navigaattorit ja kännyköiden karttasovellukset laittoivat painetut tuotteet ahtaalle, kunnes laaja, painettu tiekartasto ilmestyi viimeisen kerran 2022.

    Painettujen tiekartastojen loru vaikutti olevan lopussa viimeistään 2024, kun legendaarista tiekartastoa julkaissut Tapio Karttakeskus lopetti kuluttajaliiketoiminnan.

    Niin ei kuitenkaan käynyt. Kaksi Tapio Karttakeskuksen entistä työntekijää perusti Karttakauppa Suomi oy:n viime vuonna ja alkoi kustantaa karttoja. Tällä tiellä ollaan, ja nyt 336-sivuinen, kierresidottu Suomi tiekartasto on nähnyt päivänvalon.

    Mutta kuka näitä ostaisi yhä nyt, kun lähes jokaisella on älykännykkä ja sen ansiosta myös navigaattori? Yrityksen kustantajan Aino Wuolijoen mukaan kiinnostus on yllättävän laajaa.

    ”On iäkkäämpää porukkaa, jotka eivät ole tottuneet käyttämään navigaattoria. Sitten on autolla matkustavia, jotka käyttävät navigaattoria mutta tahtovat silti suunnitella reittejä kartaston avulla. Ja lisäksi on yksinkertaisesti karttojen ystäviä, joille eivät kännykän kartat riitä.”

    Wuolijoki näkee, että paperikartoille on nyt myös ajankohtainen tilaus Venäjän gps-häirinnän vuoksi.

    ”Ja lisäksi on paikkoja, joissa kännykkä ei yksinkertaisesti toimi.”

    Karttakauppa Suomi oy:n julkaisema Suomi tiekartasto on 336-sivuinen kierresidottu kirja.
    Karttakauppa Suomi oy:n julkaisema Suomi tiekartasto on 336-sivuinen kierresidottu kirja. Kuva: Karttakauppa Suomi

    Hän lisää, että joitain ihmisiä viehättää lisäksi kiireetön oman elämän hallinta, jossa puhelimella ei tarvitse tehdä kaikkea ja jossa vaikkapa automatkoilla jää mahdollisuus omien päätösten tekoon navigaattorin sijasta.

    Nyt julkaistussa kartastossa eteläinen Suomi on Oulun korkeudelle saakka mittakaavassa 1:200 000 ja Pohjois-Suomi mittakaavassa 1:250 000. Lisäksi suurimmista kaupunkiseuduista on tarkemmat tiekartat 1:100 000, ja lähes 50 taajamasta omat karttansa yksityiskohtaisessa mittakaavassa 1:40 000.

    Karttakirjaa myydään hintaan 39,90 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Janne Kostamo ja Aino Wuolijoki perustivat Karttakauppa Suomen täyttämään Tapio Karttakeskuksen jättämän aukon. ”Olemme iloisia siitä, miten hyvin meidät on otettu vastaan.”

      Retkeily | Tapio Karttakeskuksen entiset työntekijät perustivat karttafirman – ”Näemme, että printtituotteille on kysyntää”

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    Suomi tiekartasto
    Karttakauppa Suomi
    paperikartta
    navigointi
    autoilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 6

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

    • 7

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa