
Suomalainen joulusatu kiinnostaa maailmalla. Joonas Berghällin ja Hannes Vartiaisen ohjaama Tonttu-elokuva on myyty jo yli 35 maahan.
Lumi- ja Talvi-nimisten lasten ja tonttulapsi Pyryn jouluseikkailu kuvattiin Kemissä, Rovaniemellä, Levillä ja Helsingissä. Elokuvan budjetti oli 3,5 miljoonaa euroa.
Dreamland Pictures -yhtiön tuottama Tonttu-elokuva tehtiin englanniksi, mutta se jälkiäänitetään erikseen kaikille kielimarkkinoille. Suomessa Yle on ostanut Tontun tv-oikeudet.
Kotimaassa Tonttu-elokuva on saanut kriitikoilta kehuja etenkin erikoistehosteistaan, lavasteistaan sekä pääosia näyttelevistä lapsista. Dubbausratkaisua on hiukan oudoksuttu varsinkin suomalaisten näyttelijöiden osalta.
Tontussa nähdään muun muassa Vesa Vierikko, Sara Melleri, Jarkko Niemi, Alma Pöysti, Eero Milonoff ja Kati Outinen.
Sisu 2 oli Yhdysvalloissa viikonlopun kuudenneksi katsotuin elokuva.
Jalmari Helanderin ohjaama Sisu 2 -elokuva on kotimaassa rikkonut sadan tuhannen katsojan rajan. Aatami Korven (Jorma Tommila) vastustajana on tällä kertaa puna-armeija.
Maailman suurimmilla elokuvamarkkinoilla Yhdysvalloissa Sisu 2 sai viime viikonloppuna ennätyksellisen laajan teatterilevityksen (yli 2 200 valkokangasta) nimellä Sisu: Road to Revenge.
Sisu 2 nousi viikonlopun kuudenneksi katsotuimmaksi 2,3 miljoonan euron lipputuloilla. Elokuvan päämarkkinoiden uskotaan olevan suoratoistopuolella.
Marraskuun aikana Sisu 2 saa ensi-iltansa elokuvateattereissa myös yli 50 muussa maassa, Euroopan lisäksi esimerkiksi Australiassa, Malesiassa, Intiassa, Keniassa ja Etelä-Afrikassa.