• Ensimmäinen avaruudessa käynyt olento voi yllättää – eläinten lennättämisestä kertova sarjakuva avaa kyynelhanat

    Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton avaruuskilpaa käsittelevä sarjakuvateos saa pohtimaan, missä menee ihmisen julmuuden raja.
    Kuva: Veikko Somerpuro, WSOY, koonnut: Aatu Jaakkola
    Koti|Kirjallisuus
    4.4.202522:00
    Arvio
    Anni-Sofia Hoppi

    Tiesin jo tämän sarjakuvan nimen luettuani, että teoksen läpi kahlaaminen tulee olemaan kova pala purtavaksi. Ja sitä se olikin.

    Johanna Aulénin sarjakuvakirja Eläimet lensivät ensin kertoo värikkään kuvakertomuksen rytmittämänä ihmiskunnalle kipeästä aiheesta eli avaruuteen lennätetyistä eläimistä.

    Kertojana on iäkäs saksalaisrouva, jonka isä pestattiin sodan jälkeen kehittämään Neuvostoliiton avaruusohjelmaa. Tarina avaa 1950-luvulla alkaneen avaruuskilvan vaiheita ja eläinten roolia suurvaltojen välisen nokittelun pelinappuloina.

    Toisin kuin moni luulee, ensimmäinen avaruudessa käynyt eläin ei ollut suinkaan koira vaan yhdysvaltalaisten vuonna 1947 avaruuden rajalle lähettämät banaanikärpäset.

    Maailman mahdollisesti kuuluisin koira Laika laukaistiin avaruuteen Neuvostoliitosta vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Laika oli ensimmäinen Maan kiertänyt elävä olento mutta se ei päässyt nauttimaan kuuluisuudestaan, sillä eläin kuoli vain muutama tunti laukaisun jälkeen stressiin ja kuumuuteen.

    Yhdysvallat hyödynsi avaruuden olojen tutkimisessa koirien sijaan pääasiassa apinoita. Niiden lisäksi yläilmoihin on vuosien mittaan lähetetty myös muun muassa rottia, kaniineja ja kilpikonnia.

    On vaikeaa kuvitella, mitä avaruuseläinten parissa työskennelleet tutkijat ovat tunteneet kokeita tehdessään.

    Sarjakuvaa lukiessa on pakko päästää välillä syviä huokauksia ja pyyhkiä silmäkulmia.

    Aulénin piirtämien ja kohtalostaan autuaan tietämättömien eläinten ilmeet kertovat paikoin enemmän kuin sanat. On vaikeaa kuvitella, mitä avaruuseläinten parissa työskennelleet tutkijat ovat tunteneet kokeita tehdessään.

    Sarjakuva saa pohtimaan, missä menee ihmisen julmuuden raja ja onko eläinten uhraaminen tieteen ja uteliaisuuden takia ollut todella tarpeen? Mitä jos unohtaisimme avaruuden tavoittelun ja keskittäisimme voimamme jo olemassa olevasta maapallosta huolehtimiseen?

    Tiedonjanoiselle on kirjan lopussa tarjolla mielenkiintoinen aikajana ja runsaasti lähdemateriaalia.

    Eläimet lensivät ensin on on Aulénin toinen kirja ja sisarteos kehutulle sarjakuvalle Tšernobylin koirat.

    Johanna Aulén: Eläimet lensivät ensin: Avaruusmatkailun uranuurtajat. 124 sivua. WSOY.
    Johanna Aulén: Eläimet lensivät ensin: Avaruusmatkailun uranuurtajat. 124 sivua. WSOY. Kuva: Adobe InDesign 20.0 (Macintosh)
    Lisää aiheesta
    • Avaruusromua Marsin pinnalla heinäkuussa 2022. Kuva otettu Nasan aluksesta.

      Luonto | Tiesitkö: Avaruudessa on miljoonia kiloja ihmisen sinne lähettämää jätettä

    • Johanna Aulén: Tšernobylin koirat. 110 s. WSOY

      Arvio: Johanna Aulénin hieno sarjakuvateos ei olisi voinut valmistua sopivampaan aikaan

    • Jos retkiruoka valmistetaan lisäämällä vain vesi, se on todennäköisesti valmsitettu pakastekuivaamalla. Kuvituskuva.

      Ruoka | Pakastekuivaus on ikivanha menetelmä, jota hyödynnetään kevättalvella kotioloissakin – myös astronauttien muona parani, kun pakastekuivaus kehittyi

    • Miehistöön kuuluvat Anna Menon (vas.), Scott Poteet, Jared Isaacman ja Saras Gillis. LEHTIKUVA / AFP / SpaceX.

      Ulkomaat | Historian ensimmäinen yksityinen avaruuskävely alkoi

    • Elokuussa avaruuteen lähti Kuva Spacen ensimmäinen kaupallinen mikrosatelliitti Hyperfield-1. Painoa Espoossa rakennetulla satelliitilla on 12 kiloa. Se lähti SpaceX:n Falcon 9 -kantoraketilla Kalifornian Vandenbergin lentotukikohdasta.

      Talous | Minisatelliitti näyttää senkin, mitä paljaalla silmällä ei näe

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 6

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki