
Koirien hajuaistin hyödyntäminen ihmisen tautien tunnistamisessa ei ole ihan tuore uutinen. Ihmisen paras ystävä on kyennyt diagnosoimaan eturauhassyövän ja muita syöpiä, malarian ja koronaviruksenkin.
Myös Parkinsonin taudin on koira haistanut. Tätä tautia sairastaa Terveyskirjaston mukaan Suomessa ainakin 16 000 ihmistä.
Tauti johtuu hermosolujen vähittäisestä tuhoutumisesta aivoissa. Seurauksena on liikehäiriöitä, kuten vapinaa, liikkumisen hidastumista ja lihasjäykkyyttä
Parkinsonin taudin tunnistamiseen varhain ei ole testiä, vaan se todetaan vasta oireista. Siksi koiran hajuaisti voisi olla suureksi avuksi.
Tuore tutkimus Parkinsonin tautiin keskittyneessä tiedelehdessä käsitteleekin koiran koulutusta haistajaksi ja lopuksi osoittaa koiran tunnistavan lähes jokaisen tautitapauksen.
Parkinson-potilailla erittyy ihon taliin haihtuvia yhdisteitä, joita terveiltä ei löydy. Hajutestiä varten otettiin kuivalla pumpulitikulla iholta sivelynäyte. Näytteitä oli potilaista ja terveistä verrokeista.
Koiria valittiin koulutukseen kymmenen, mutta vain kaksi niistä osoittautui riittävän oppivaisiksi. Ne olivat noutajia, toinen kultainennoutaja ja toinen Labradorinnoutaja.
Muutaman kuukauden koulutuksen jälkeen koirat olivat valmiit testiin. Testi oli sokkotesti, jossa osallistuva henkilökunta ei tiennyt näytteiden laatua.
Parkinson-potilailla erittyy ihon taliin haihtuvia yhdisteitä, joita terveiltä ei löydy.
Tulokset paljastivat koirien tunnistavan 70–80 prosenttia potilasnäytteistä. Lähes jokaisen verrokkinäytteen koirat sivuuttivat. Tutkijat toteavat koirien käytön saattavan olla hyödyksi diagnostiikassa ja ainakin hajuun perustuvien kemiallisten testien kehittämisessä.
Parkinsonin taudin hajun havaitsemisen historia on kiinnostava. Kaikki alkoi skotlantilaisen sairaanhoitajan Joy Milnen herkästä hajuaistista. Hän haistoi miehestään oudon uuden hajun ja komensi miestä suihkuun.
Se ei auttanut. Vuosia myöhemmin miehellä todettiin Parkinsonin tauti.
Vaimo yhdisti hajun Parkinsonismiin, kun hän tunnisti sen myös tautia sairastavien vertaisryhmäkokouksissa. Myöhemmin rouva Milne sai Manchesterin yliopiston tutkijat kiinnostumaan asiasta.
Järjestetyssä testissä hän tunnisti kaikki potilasnäytteet nenällään. Lisäksi seulaan jäi yksi terve, mutta hänelläkin todettiin muutama kuukausi myöhemmin Parkinsonin tauti.