• Katso asiantuntijan vinkit hyvän puutarhakasvin valintaan

    Puutarhakaupan kiivain sesonki on parhaillaan käynnissä.
    Kotimainen pensasmustikka on esimerkki laadukkaasta puutarhakasvista. Kuvituskuva.
    Kotimainen pensasmustikka on esimerkki laadukkaasta puutarhakasvista. Kuvituskuva.  Kuva: Carolina Husu
    Koti|Piha ja puutarha
    25.6.202520:30
    Joonatan Reunanen

    Kotipuutarhurien pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota ostamiensa kasvien laatuun, Hankkijan tiedotteessa sanotaan.

    Näin estettäisiin erilaisten kasvivirusten ja tuholaisten leviäminen laajemmin luontoon. Laadukas taimi myös kasvaa nopeasti kauniiksi, pysyy terveenä ja tuottaa hyvän sadon.

    ”Kuluttajat ovat tänä päivänä melko valveutuneita laadun suhteen ja osaavat sitä myös myymälöissä vaatia. Osa kuluttajista ostaa kuitenkin kasveja edullisimman hinnan perusteella tai tilaavat niitä itse jopa ulkomailta, jolloin riskit kasvavat”, Hankkijan osastopäällikkö Outi Jokinen sanoo.

    Hänen mukaansa kuluttaja voi itse tunnistaa laadukkaan kasvin.

    Jokisen vinkit laadukkaan puutarhakasvin valintaan

    1. Katso, että juurtuneella kasvilla juuret ulottuvat aina ruukun pohjalle asti ja ruukku on riittävän suuri, jolloin kasvi viihtyy ja juuristo kasvaa paremmin.

    2. Laadukas taimi on myös tasaisesti haaroittunut, rungosta ei löydy vioituksia eivätkä tuholaiset ole saastuttaneet lehdistöä. Terve vihreä väri on merkki laadukkaasta kasvista.

    3. FinE-merkityt taimet ovat hyviä esimerkkejä laadukkaista, kotimaista alkuperäkantaa olevista tutkituista ja tautitestatuista taimista. Lisäksi kotimaisuus on tae kestävyydestä, sillä taimi on tottunut ankariinkin oloihin.

    Jokisen mukaan ulkomailta tuotujen tai ulkomaisista verkkokaupoista tilattujen kasvien kanssa pitää olla tarkkana.

    Kasvin mukana voi kulkeutua Suomeen erilaisia tauteja, kuten kasvitauti tulipolte. Sen leviäminen on Jokisen mukaan estettävä ja havaitut esiintymät on hävitettävä.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaiset taimet tunnistaa sirkkalehtimerkistä.

      Piha ja puutarha | Näin valitset rahasi arvoisen taimen puutarhaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puutarhakasvi
    taimi
    kasvitaudit
    Hankkija
    puutarhanhoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle