• Katiskassa Herttaa harmitti selvästi eniten se, että emäntä kielsi kajoamasta pikkulintuun. Se kun oli toisella puolella katiskaa ja koira toisella.
    Katiskassa Herttaa harmitti selvästi eniten se, että emäntä kielsi kajoamasta pikkulintuun. Se kun oli toisella puolella katiskaa ja koira toisella.  Kuva: Annika Mäkelä

    Metsästyskoira Hertta juoksi mustarastaan perässä katiskan sisälle – omistaja kertoo kauhunhetkistä

    Jos ajattelet, että katiskan jättäminen nielu auki on vaaraksi vain pienille eläimille, olet tyystin väärässä. Metsästyskoira Hertta sujahti sinne rastaan perässä kuin ohjus.
    Tilaajalle
    Koti|Lemmikit
    4.7.202619:30
    Jarmo Hankivaara

    Hertta, viralliselta nimeltään Rubber Duck's First Heart seisoo pelkoa vailla katiskan vieressä Sulkavalla sijaitsevalla mökillä.

    On kulunut yhdeksän vuotta siitä, kun Hertta juoksi metsästysvaiston ohjaamana katiskan sisälle ja hyvät neuvot olivat tarpeen. Jotta kukaan ei erehtyisi pitämään asiaa mätäkuun juttuna, myös valokuva tilanteesta on olemassa.

    Palataan tuohon hetkeen yhdeksän vuotta sitten. Annika Mäkelä oli palannut järveltä ja kalat ravisteltu rannassa katiskasta pois. Suoraan varastoon pyydystä ei viitsinyt märkänä viedä, joten hän ajatteli kuivattaa katiskaa hetkisen pihalla.

    ”Olin katiskasta kahden metrin päässä, kun mustarastas lensi pyydyksen nielusta sisälle. Ennen kuin ehdin reagoida, Hertta syöksyi katiskan sisälle linnun perässä.”

    Hertta on walesinspringerspanieli ja jo tuolloin parikymmentäkiloinen ja säkäkorkeudeltaan 50 senttiä – puolitoistavuotias ja yhä vilkas kuin elohopea.

    ”Kilttihän se on ja metsästysvaistot kohdallaan. Kanalintuja ja sorsia sen kanssa metsästetään.”

    ”Hertta kävi sen verran kuumana, että ensin oli pakko vapauttaa lintu.”

    Annika Mäkelä

    Sillä kertaa kuitenkin koiran kiikarissa oli rastas. Mäkelä käskytti koiran olemaan paikoillaan katiskan sisällä, mikä harmitti suunnattomasti pikkulinnun pyrstösulkia hieman jo maistamaan päässyttä koiraa.

    Katiskan toisella puolella oli Hertta ja toisella puolella mustarastas, jota ei paljon sillä hetkellä laulattanut.

    ”Hertta kävi sen verran kuumana, että ensin oli pakko vapauttaa lintu. Se saatiin helpohkosti ulos katiskan tyhjennysluukusta.”

    Mustarastas lähti ulos päästyään kuin hauki rannasta, lähinnä henkisiä vammoja kärsineenä.

    Sitten koiraa irrottamaan. Mäkelä arveli ensin miehensä kanssa, että katiska on leikattava auki sivuleikkureilla.

    ”Saimme kuitenkin ongittua kuitenkin koiran ulos nielun kautta ilman, että se repi itseään. Kaksi ihmistä ja melko paljon aikaa siihen tarvittiin.”

    Metsästysvietti ei ole kadonnut iän myötä, mutta vauhti jo hiipunut sopivasti ja järki kasvanut.
    Metsästysvietti ei ole kadonnut iän myötä, mutta vauhti jo hiipunut sopivasti ja järki kasvanut. Kuva: Annika Mäkelä

    Tuntuu hassulta, että koira mahtuu sisään katiskan nielusta. Sivut joustavat kuitenkin yllättävän paljon. Moni kalastaja on toki huomannut, että joskus järkyttävän suuri petokala menee katiskaan pikkukalojen perässä ilman ongelmia.

    ”Tapaus oli kyllä hyvä opetus, että aina nielu umpeen, kun katiska on maalla. Yllättävän isoja eläimiä sinne voi mennä.”

    Hertta sinne tuskin enää menee. Metsästysvietti ei ole kadonnut iän myötä, mutta vauhti jo hiipunut sopivasti ja järki kasvanut.

    Mustarastaat lentäkööt rauhassa.

    Artikkelin aiheet
    metsästyskoira
    katiska
    koira
    mustarastas
    metsästysvietti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin