• Tämä kasarin James Bond-elokuva sai ivailua päätähden korkeasta iästä ‒ tunnuskappale nousi sen sijaan listahitiksi

    Vuoden 1985 elokuvaa pidetään James Bond-elokuvasarjan fanien keskuudessa yhtenä sarjan heikoimmista osista.
    007 ja kuoleman katse -elokuvassa viimeistä kertaa James Bondina nähty Roger Moore itse kavahti selvästi aiempia osia väkivaltaisemman elokuvan tyyliä. Kuvituskuva.
    007 ja kuoleman katse -elokuvassa viimeistä kertaa James Bondina nähty Roger Moore itse kavahti selvästi aiempia osia väkivaltaisemman elokuvan tyyliä. Kuvituskuva. Kuva: Fredrik Sandberg
    Koti|Elokuva
    30.7.202518:00
    Henna Lääveri

    Nelosen James Bond -elokuvien kesäputkessa ollaan kultaisella kahdeksankymmentäluvulla ja vuorossa on 007 ja Kuoleman katse.

    Elokuvaa pidetään Bond-sarjan fanien keskuudessa sarjan huonoimpana osana. Edes näyttelijälegenda Christopher Walkenin tai laulaja Grace Jonesin pahisroolit eivät auttaneet.

    Sanomista tuli myös päätähtenä viimeistä kertaa lähes kuusikymppisenä seikkailevan Roger Mooren iästä. Moore itse lisäksi kavahti selvästi aiempia osia väkivaltaisemman elokuvan tyyliä.

    Mutta jotakin hyvääkin ‒ englantilaisen Duran Duran -yhtyeen elokuvalle säveltämä tunnusbiisi A View to a Kill nousi soittolistojen kärkeen ja on vielä 50 vuotta myöhemminkin yhtyeen soitetuimpia kappaleita.

    Nelonen keskiviikko klo 21.00
    Lisää aiheesta
    • Hulvattomassa toimintakomediassa jopa sormet muuttuvat tappaviksi aseiksi – ainakin Johnny Englishin mielikuvituksessa.

      Radio ja TV | Rowan Atkinsonin Bond-parodia naurattaa edelleen

    • Satu Silvo näyttelee Törnävän kesäteatterin Tootsie-musikaalissa. Hän asuu kesän puolisonsa kanssa Seinäjoen Nurmossa.

      Teatteri | James Bond käveli yllättäen kuvauksiin ja ihmetteli Uuno Turhapuron golfausta – yksi asia jäi harmittamaan ohjaajaa, kertoo suosikkinäyttelijä

      Tilaajalle
    • Agentti James Bond käytti alkuaikoina aseenaan puoliautomaattista Walther PP -pistoolia.

      Radio ja TV | Täma ase on monelle sohvaperunalle jännityselokuvasta tuttu, mutta mistä agenttikuuluisuus sai nimensä?

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta