
Jos haluaa tutustua Helsinkiin ilmoista käsin, ei tarvita lentokonetta. Toukokuussa Helsingin Kalasatamaan auennut Bisoubisou tarjoaa upean näkymän kaupungin ylle 100 metrin korkeudessa.
Ravintola sijaitsee SRV:n hiljattain avaaman Horisontti-pilvenpiirtäjän 24. kerroksessa, johon pääsee maisemahissillä.
Ravintola yhdistää ranskalaista keittiötä ja newyorkilaista tunnelmaa. Tarjolla on kolmen (52 €), neljän (62 €) ja viiden (72 €) ruokalajin kokonaisuudet.
Listalta löytyy muun muassa pieniä suolapaloja, kuten friteerattua kalmaria sekä alkupaloja, kuten kantarelleja, herneitä, persilladea ja tryffeliä. Pääruoaksi nautin ankanrintaa kirsikkakastikkeella ja jälkiruoaksi vaniljariisivanukasta passionvaahdolla.
Ruoka oli raikasta sekä erittäin maukasta. Eri mauilla leikiteltiin juuri sopivasti ja ankanrinta oli erinomaisesti paistettua. Rakastuin kuitenkin riisivanukkaaseen, joka sopi täydellisesti passionvaahdon ja suolakaramellin kanssa. Tätä annosta olisin voinut syödä heti toisen putkeen.
Listalta löytyy myös kotimaista kalaa taimenen muodossa. Erilaiset ravut ovat myös vahvasti edustettuina unohtamatta pihvejä, joita listalla on kolme erilaista: pippuripihvi sisäfileestä, naudan entrecote sekä club steak kahdelle.
Ravintola on sisustettu tyylikkäästi, mutta mahdollisuuksien mukaan kannattaa ehdottomasti valita katetulta terassilta pöytä. Suurista ikkunoista avautuu hieno näkymä merelle. Katosta roikkuvat viherkasvit tuovat eloa tilaan.
Bisoubisou tarjoaa myös pienen baaripuolen, johon voi pistäytyä nauttimaan vaikka cocktailin.
Metro vie suoraan rautatieasemalta lähes ravintolan ovelle. Jos vierailet Helsingissä, kannattaa ehdottomasti harkita Bisoubisoussa käymistä.