Kutsukaa minua kulinaristiksi, mutta ruuasta en pihistä

Kun aloin tapailemaan kumppanini kanssa, söimme useamman kerran viikossa juustolautasen iltapalaksi. Se ei ehkä ole kaikista terveellisin iltapala, mutta hyvää se oli.

Tai erityisen hyvää se oli siihen asti, kunnes katsoimme, paljonko meillä on mennyt rahaa pelkkiin juustoihin kuukauden aikana (120 euroa).

Opiskelijana kuukausibudjettini ei ole valtavan suuri. Ruoka on kuitenkin asia, mistä en halua pihistää. Se on minulle hyvän mielen lähde ja ilman sitä voin selkeästi heikommin.

Voin pihistää sitten kaikesta muusta, mutta hyvästä, laadukkaasta ja kotimaisesta ruuasta maksan mielelläni. Valitettavasti näillä kriteereillä pankkikorttia joutuu vinguttamaan totisemmin.

Olen minäkin kokeillut syödä perinteistä opiskelijabudjettiin sopivaa ruokaa. Tein soijarouhemakaronimössöä. Neljäntenä päivänä soijarouhe tuli korvista ulos, ja heitin lopun mössön biojätteeseen.

Totesin, että ehkä tämä ei ole minua varten. Toisaalta aloin myös miettimään sitä, kuinka heikkomielinen olen, kun ruuan laatu vaikuttaa mielialaani niin voimakkaasti. No, on kuitenkin hyvä tietää, että on mahdollista syödä halvemmallakin.

Minua ihmetyttää, kun näen sosiaalisessa mediassa jatkuvasti yhdeksän lapsen perheenäitejä, jotka kertovat ruokabudjettinsa olevan 80 euroa viikossa.

Yleensä videoissa näkyykin, mitä perhe viikon aikana syö, mutta jostain syystä vaikka kuinka yrittäisin kopioida heidän ruokalistojaan, onnistun aina tuhlaamaan älyttömästi rahaa ruokakaupassa. 11 henkeä ja 80 euroa viikossa on mielestäni erittäin kiitettävä suoritus.

Minulta ja kumppaniltani menee vähintään sama summa viikoittain, vaikka syömme kolmen euron opiskelijalounaan aina, kun se on mahdollista.

Toisaalta laadukas kotimainen ruoka on kallista ja siitä maksan mielelläni. Olen todennut, että minun pitää vain tyytyä siihen, että hyvä ruoka maksaa.