• Enää ei sovita elinikäisestä syytingistä, ja siihen on monta hyvää syytä

    Yhä on voimassa syytinkejä, joissa myyjä on pidättänyt itsellään elinikäisen asumisoikeuden. Mitä siitä seuraa?
    Tilaajalle
    Syytinki kuulostaa menneeltä maailmalta, mutta edelleen on voimassa elinikäisen asumisoikeuden takaavia syytinkisopimuksia.
    Syytinki kuulostaa menneeltä maailmalta, mutta edelleen on voimassa elinikäisen asumisoikeuden takaavia syytinkisopimuksia. Kuva: Aino Saarikivi
    Koti|Maatalousyrittäjät
    9.6.202619:12
    Mari Ikonen

    Syytinki-termi liittyy maatilan sukupolvenvaihdokseen. Yleensä syytinki tarkoittaa sitä, että kauppakirjassa myyjät pidättävät itsellään asumisoikeuden tilalla ostajien omistamassa talossa.

    Myyjien pidättämä asumisoikeus alentaa luovutuskohteen arvoa. Osassa sopimuksista syytinkioikeuteen kuuluu myös sähkö ja lämpö.

    Ostajan kannalta myyjän elinikäinen asumisoikeus on riski jo siksikin, että järjestelyn kestoa ei voi tietää. Se voi olla muutama vuosi tai useita vuosikymmeniä.

    ”Vielä 1980-luvulla saatettiin tehdä syytinkisopimuksia, joihin kuului asumisen lisäksi ruokaetu eli niin sanottu pöytäsyytinki”, kertoo Pro Agria Itä-Suomen omistusjärjestelyjen erityisasiantuntija Kyösti Laajalahti.

    Yli 35-vuotisen työuransa aikana hän on ollut asiantuntijana mukana lukuisissa tilakaupoissa Pohjois-Savossa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa.

    Tällä vuosituhannella sukupolvenvaihdoksissa on suosittu määräaikaisia, yleensä 1–5 vuoden mittaisia syytinkisopimuksia.

    Määräaikainen syytinki voi olla hyväkin järjestely. Se tarjoaa puolin ja toisin pelivaraa, jotta myyjä ja jatkaja ehtivät sopeutua uuteen elämis- ja asumismuotoonsa.

    ”Myyjän elinikäinen asumisoikeus heikentäisi ostajan asemaa lainaneuvotteluissa.”

    Kyösti Laajalahti

    ”Varsinkin tilanteessa, jossa jatkajalla ei ole vielä omaa perhettä, edellisestä sukupolvesta voi olla paljon apua tilan töissä ja niihin perehtymisessä”, Laajalahti huomauttaa.

    Yksi syy, miksi enää ei tehdä sopimusta elinikäisestä asumisoikeudesta, on pankin rahoitus.

    ”Kyllähän sillä olisi niin iso vaikutus tilan vakuusarvoon, että ostajan asema lainaneuvotteluissa heikentyisi ratkaisevasti”, Laajalahti sanoo.

    Takavuosilta on kuitenkin edelleen voimassa myös elinikäisiä syytinkisopimuksia. Jos myyjä on ollut alle kuusikymppinen tilasta luopuessaan, hän saattaa nyt olla 90-vuotias eikä nykyinen asumismuoto enää sovi hänelle.

    Voiko syytinkioikeus seurata myyjää palvelutaloon tai hoivakotiin niin, että nykyinen tilanpitäjä joutuu maksamaan siellä asumisen?

    Kysymys on kinkkinen, jos myyjän pidättämä syytinkietu mainitaan vuosikymmenten takaisessa kauppakirjassa vain ylimalkaisesti.

    Laajalahti muistaa parin vuoden takaisen tapauksen. Syytinginantajan sisarukset vaativat, että tilan kauppakirjan mukainen pöytäsyytinki edellyttää, että ostaja vastaa ikääntyneen syytinkiläisen kuluista myös palvelutalossa.

    Juristin ja verottajan ohjeitten avulla laskettiin asumisoikeuden senhetkinen arvo. Silloinen jatkaja maksoi kertakorvauksen syytingin laskelman mukaisesta, yhteisesti sovitusta arvosta. Asiasta päästiin sopuun ilman käräjöintiä.

    Pro Agria Itä-Suomen Kyösti Laajalahdella on vuosikymmenten kokemus maatilojen sukupolvenvaihdoksista.
    Pro Agria Itä-Suomen Kyösti Laajalahdella on vuosikymmenten kokemus maatilojen sukupolvenvaihdoksista. Kuva: Joakim Pitkälä / Pro Agria

    Nykyään Pro Agrian asiantuntijoiden käyttämässä kauppakirjan vakiopohjassa voi olla maininta, millaisissa tilanteissa syytinki purkautuu.

    ”Mikäli myyjä tai myyjät muuttavat omasta tahdostaan tilalla sijaitsevasta asuinrakennuksesta pois tai eivät esimerkiksi terveydentilansa vuoksi pysty käyttämään hyödyksi asumisoikeuttaan, sopimuksen osapuolet sopivat, että myyjän pidättämä asumisoikeus päättyy”, Laajalahti lukee sopimuspohjaa.

    Sopimusteksti jatkuu, että ”tällöin ostajalla ei ole velvollisuutta maksaa korvausta asumisoikeuden päättymisen vuoksi eikä myyjien mahdollista asumista muualla”.

    Juristit varoittavat kuitenkin siitä, että pääsääntönä syytinkisopimuksissa on sitovuus. Tilan kauppakirjassa maininta edellisen omistajapolven elinikäisestä asumisoikeudesta on vahva kirjaus.

    Useimmiten syytinkiä koskevat erimielisyydet ratkaistaan perhepiirissä, mutta toisinkin voi käydä.

    Neljä vuotta sitten Keski-Suomessa päädyttiin käräjille tilanteessa, jossa poika halusi häätää tilalta kahdeksankymppiset vanhempansa. Nämä taas pitivät kiinni sovitusta syytinkioikeudesta.

    Asumisoikeuden arvo laskee vuosi vuodelta syytinkiläisen ikääntyessä.

    Käräjäoikeuden ratkaisussa poika perheineen velvoitettiin muuttamaan pois kiistan kohteena olleesta rakennuksesta ja jättämään kiinteistö syytinkiläisten hallintaan. Molemmat osapuolet määrättiin maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa.

    Kyösti Laajalahti suosittelee, että syytinkiä koskevat kiistat pyrittäisiin sopimaan ilman oikeuteen menoa. Laiha sopu on parempi kuin lihava riita.

    Asumisoikeuden arvo laskee vuosi vuodelta syytinkiläisen ikääntyessä. Käyvät arvot voi tarkistaa verottajan taulukosta.

    Mikäli syytinkisopimus päädytään yhteistuumin purkamaan, ostajalle lankeavat veroseuraamukset ovat yleensä vähäisiä. Verotus pitää kuitenkin ottaa asiassa huomioon.

    Lisää aiheesta
    • Mahdollisimman yksityiskohtainen sopimus syytingistä on kaikkien osapuolien etu ja hyvä keino välttää yhteiselämän ongelmat.

      Kaupan päälle mummo? Syytinki voi olla pahimmillaan tilakaupan jarru ja kiusaamisen väline

    • Jyrki Sirolalle (toinen oik) oli itsestään selvää, että syytinki ei jää tyttären Virve Hindströmin (toinen vas.) rasitteeksi sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Kuvassa myös Toni Hindström ja Kirsi Sirola.

      Tämän maatilan tulevaisuutta ei kahlittu syytingillä – sopimuksessa on ylipäätään hyvä noudattaa "aamutossusääntöä"

    • Voisiko niukkuuden vanhustenhoidossa kääntää läheisyydeksi perheen kesken, pohtii Simo Ralli.

      Yhteiskunta | Voisiko köyhät ajat kääntää yhteiseksi hyvinvoinniksi?

    Artikkelin aiheet
    syytinki
    maatilojen sukupolvenvaihdos
    asumisoikeus
    kiinteistökauppa
    Pro Agria Itä-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle