
Johanna Kurkelalla on edessään mielenkiintoinen syksy. Hän lähtee Auri-yhtyeensä kanssa ensimmäiselle kiertueelle. Kiteeltä käynnistyvä kiertue vie yhtyeen Suomen lisäksi 23:een eri Euroopan kaupunkiin.
“On ihanaa päästä eri maihin tapaamaan ihmisiä, joita musiikkimme on koskettanut. Oma unelma on ollut aina, että musiikki olisi ajaton ja ihmisiä yhdistävä voima. On ollut ihana kuulla, että keikoillamme on syntynyt ystävyyssuhteita yli maarajojen ja sukupolvien”, Johanna Kurkela sanoo.
Yhtyeeseen kuuluvat Kurkelan lisäksi hänen aviomiehensä Tuomas Holopainen sekä brittimuusikko Troy Donockley, jotka molemmat vaikuttavat Nightwish-yhtyeessä.
Aurin kolmas albumi, Candles & Beginnings, julkaistaan 15. elokuuta. Levy tarjoaa lumoavan äänimatkan kiireisen arjen ja epävarman maailmantilanteen keskellä. Musiikissa on folkin, popin, sinfonisen ja raskaan rockin sävyjä.
Kaikki jäsenet osallistuivat tasapuolisesti sävellystyöhön.
Troy sävelsi levyä Yorkshiresta käsin, Johanna ja Tuomas kotoaan Kiteellä. Sen jälkeen kappaleita jaettiin tiedostoina toisille ja lopuksi ne viimeisteltiin yhdessä.
“Olemme niin sukulaissieluja, että meidän käsityksemme musiikista istuu usein yhteen ilman sanoja. Tuntuu siltä, että kaikki tekemisemme palvelee yhteistä visiotamme”, Kurkela kehuu kokoonpanon dynamiikkaa.
Aurin jäseniä yhdistää sekin, että jokainen asuu maaseudulla. Troy Donockley asuu perheensä kanssa vanhassa talossa Pohjois-Englannin nummimaisemissa, Kurkela ja Holopainen Kiteen Puhoksella.
“Koen, että Aurin musiikista välittyy vahva luontoyhteys ja luonnonrauhasta ammentaminen. Luonto ympäröi vahvasti meitä kaikkia.”
Kurkela syntyi ja varttui Lumijoella. Hän harrasti viulun ja pianonsoittoa ja päätyi opiskelemaan Oulun Madetojan musiikkilukioon.
Alun perin Kurkela ei pitänyt itseään solistina. Laulajanura alkoi “puolivahingossa”, kun lukiokaveri patisti hänet lähettämään demonauhan levy-yhtiöön. Nauha päätyi Warner -levy-yhtiön päällikölle Pekka Ruuskalle, joka riensi välittömästi tekemään levytyssopimuksen Kurkelan kanssa.
Upeaäänisen laulajan levytysura alkoi vuonna 2004. Kurkela julkaisi seitsemän sooloalbumia, jotka sisälsivät monia suomalaisen popmusiikin helmiä.
Kymmenen vuotta sitten Kurkela päätti laittaa soolouransa tauolle.
“Tiesin jo viimeistä soololevyäni tehdessäni, että se olisi viimeinen. Seuraava askel oli luoda omaa musiikkia omilla ehdoilla. Auri-yhtye perustettiin samoihin aikoihin, ja se antoi mahdollisuuden tutkia omaa lauluntekemistä ja kehittymään laulajana. Sain vapauden äänittää omaa musiikkiani ja käyttää aikaa tarpeideni mukaan.”
Kurkela on asunut viimeiset kuusitoista vuotta puolisonsa kotipaikkakunnalla Kiteellä. He asuvat rauhallisella paikalla metsän ja järven äärellä.
"Koti on siellä, missä sydän on. Koen olevani nomadi-ihminen, jolle ihmiset tekevät kodin, ei paikka.”
Kurkela viihtyy paremmin maalla kuin kaupungissa. Kiteestä on tullut rakas paikka asua ja elää.
“Täällä Kiteellä on jopa epäsuomalaisen hyvä yhteishenki. Toivoisin, että useammalta paikkakunnalta löytyisi yhtä avoin ilmapiiri ja sydämellinen yhteisö. Kauppareissuilla on kivaa tervehtiä tuttuja kasvoja ja vaihtaa hymyjä. Jotenkin me nähdään toisemme täällä”, Kurkela luonnehtii.
Kurkela on myös yrittäjä. Innokas neuloja perusti kolme vuotta sitten fantasianeuleita valmistavan yrityksen Auriwearin. Kaikki tuotteet ovat Johannan itsensä suunnittelemia ja neulomia.
Kun Johanna oli pieni tyttö, Kerttu-mummi luki hänelle satuja ja opetti hänet neulomaan. Sen myötä hän löysi intohimon molemmista: neulomisesta ja fantasiamaailmasta.
"Fantasia ei ole pakoa todellisuudesta, vaan tapa jäsentää sitä.”
Fantasiasta on tullut hänen voimanlähteensä ja kaiken yhdistävä tekijä.
"Fantasia ei ole pakoa todellisuudesta, vaan tapa jäsentää sitä. Me kaikki olemme tarinakertojia, mutta fantasiamaailman kautta omat tarinat voivat saada ihmeellisiä ja voimaannuttavia sävyjä. Itsestään voi löytää sankarillisia voimavaroja.”
Musiikin vastapainona Kurkela hoitaa puutarhaa ja kasvattaa kukkia. Iloa elämään tuovat myös kaksi devon rex -rotuista kissaa.
Kurkela suosii puutarhassaan koko kesän kukkivia kukkia, kuten pelargoniaa, begoniaa ja daaliaa.
"En ole tänä kesänä hullaantunut kukista samaan tapaan kuin aiempina kesinä, koska olen kiertueella koko loppukesän ja alkusyksyn. Täytyy nauttia kukista sen verran kuin ehtii ja toivoa jostain kasteluapua. Nyt täytyy mennä maailmalle ja ihastella maailman kukkia.”
Aurin albumi Candles & Beginnings ilmestyy 15. elokuuta.
Aurin keikat:
13.08. Kitee, Kiteesali
14.08. Kitee, Kiteesali
16.08. Tampere, Tampere-talo
20.08. Oulu, Madetojan Sali
22.08. Vaasa, Ritz
23.08. Helsinki, Helsinki Festival