Näin suuryritykset lipuivat sodan mahdollistajiksi

Historioitsija Markku Kuisma avaa näkymiä suuryritysten ja sotatalouden tarpeiden hallitsemaan maailmaan tuoreessa teoksessaan ”Sodan yrityksiä – suurteollisuus sodan palveluksessa”.

Suomi on suuren pelin reuna-aluetta mutta kytkeytyy siihen tiiviisti.

1900-luvun alussa taloutta hallitsivat monella alalla suuret yleiseurooppalaiset kartellit. Kaupallisten etujen yhteen hitsaamina ne jatkoivat toimintaansa pitkään sen jälkeen, kun maanosan poliittiset jakolinjat syvenivät.

Hyvä esimerkki oli kemianteollisuus. Metsäyhtiöt saivat törmätä yritysten sopimaan savujakoon, kun ne saivat tarjouksia saksalaisilta, mutta eivät brittiyrityksiltä.

Kun Stora Enson edeltäjä Enso Gutzeit alkoi puuhata omaa klooritehdasta pääjohtaja V.A. Kotilaisen vetämänä, yhtiö tuli astuneeksi isompiensa varpaille.

Saksalaisen monialajätti IG Farbenin tarina on karmaiseva esimerkki siitä, miten teollisuusyritys muuttuu vähitellen osaksi diktatuurin tuhokoneistoa. Ensin ollaan passiivisia, sitten varustelu alkaa tuottaa tuottoisia tilauksia, lopulta yritys toimii saumattomana osana sotaa.

Suomeen IG Farbenin lonkerot ulottuivat paitsi klooritehdasjupakan myös sotateollisuudelle tärkeän nikkelin kautta.

Kuisma nostaa osuvin huomautuksin esille monien tilanteiden yhtäläisyydet nykymaailmaan. Oli sitten kyse siirtymisestä vapaakaupasta kohti strategisten raaka-aineiden valtiollista hallintaa, kartelleista tai yritysten todellisten omistajien piilottamisesta – ei mitään uutta auringon alla, kaikki on koettu ennenkin.

Markku Kuisma: Sodan yrityksiä – suurteollisuus sodan palveluksessa. 267 sivua. Siltala. Kuva: Siltala