

Lapsena joimme viinimarjamehua hienosta muovisesta mehusetistä, jonka isän sukulaistäti oli lähettänyt äidilleni Amerikasta 1950-luvulla. Setissä oli kuusi korkeaa, eriväristä, pastellinsävyistä mukia sekä korkea, pyöreä keksiteline.
Aikuisena tajusin, että setti oli aitoa Tupperwarea.
Mukeihin käytetty muovi tuntui kestävän kaiken, niissä ei näkynyt naarmun naarmua. Samoista mukeista joivat sittemmin mehua lapseni ja heidän jälkeen lapsenlapseni.
Vasta hiljattain havahduin pohtimaan, mitähän myrkkyjä nuo ikuismukit mahtavat sisältää ja onko järkevää antaa lasten käyttää niitä.
”1950-luvulta peräisin olevia muoviastioita ei kannata enää käyttää”, vastaa Ruokaviraston tuoteturvallisuuden erityisasiantuntija Merja Virtanen.
”Nykyinen muoveja koskeva lainsäädäntö on vuodelta 2011, ja itse pitäisin sitä hyvänä aikarajana, kun arvioidaan muoviastian käyttökelpoisuutta.”

Muovissa sallittujen ainesosien siirtymärajoituksia on monen aineen osalta tiukennettu ja toisaalta useita aineita on poistettu sallittujen listalta.
Vanhoissa muoviastioissa voi olla ftalaatteja tai bisfenoleja, joiden käyttöä on nykylaeissa rajoitettu niiden haitallisten terveysvaikutusten vuoksi.
”Muovi myös muuttuu ajan kuluessa, eikä vuosikymmeniä vanhalla astialla ole enää niitä ominaisuuksia, joita sillä on joskus ollut”, Virtanen sanoo.
Kun muovi kuluu, siitä irtoaa enemmän mikromuovia.
Kuluttajan kannattaa tehdä päätöksiä astioiden käytöstä myös astian kunnon perusteella. Pinnaltaan kulunut muoviastia kannattaa vaihtaa uuteen.
Kuluneisuuden voi havaita esimerkiksi seuraavista merkeistä: kun muovin pintaan tulee kupruja, viiltoja ja halkeamia, kirkas muovi muuttuu sameaksi tai siihen tulee osittain sameita, karheita tai värjäytyneitä kohtia, muoviastia muuttaa muotoaan tai siihen tulee näkyviä merkkejä, joita ei ole uudessa muoviastiassa.
Kun muovi kuluu, siitä voi siirtyä ainesosia siihen kosketuksessa oleviin elintarvikkeisiin ja myös mikromuovia yleensä irtoaa tällöin enemmän, Virtanen toteaa.

”On tärkeää, että muoviastioita ei käytetä mikrokuumennukseen, mikäli niissä ei ole erikseen mainintaa, että kyse on mikronkestävästä muoviastiasta”, Merja Virtanen varoittaa.
Mikrossa lämmittäminen kuumentaa elintarvikkeen pistemäisesti hyvin kuumaksi, eikä tavanomainen muoviastia kestä yleensä tällaisia lämpötiloja.
”Yleensäkin lämpö lisää materiaaleista tapahtuvaa kemiallisten aineiden siirtymää. Mikrolämmitykseen kannattaa valita sellaisia astioita, jotka on merkintöjensä perusteella tarkoitettu siihen käyttöön.”

Mitä ftalaatit sitten ovat, ja miksi niitä pitää välttää? Ftalaatteja on kymmeniä erilaisia, ja niitä käytetään muovien ja kumien pehmittämiseen.
”Monet ftalaatit ovat hormonihäirikköjä, eli ne vaikuttavat häiritsevästi ihmisen hormonitoimintaan ja haitallisesti lisääntymiseen ja sikiönkehitykseen”, Virtanen kertoo.
Mahdolliset haitat riippuvat kyseisen ftalaatin ominaisuuksista, altistumisen määrästä, altistumisajankohdasta sekä käyttäjän iästä.
”Erityisesti sikiöt, lapset ja nuoret ovat alttiita ftalaattien haittavaikutuksille.”
Jos muoviastian merkinnöistä käy ilmi, että astia ei sovellu kosketukseen rasvaisten elintarvikkeiden kanssa tai lämmitykseen, merkintää kannattaa noudattaa.
”Erityisesti sikiöt, lapset ja nuoret ovat alttiita ftalaattien haittavaikutuksille. Ne voivat vaikuttaa myös muutoin haitallisesti ihmisen aineenvaihduntaan.”
Vuonna 2023 ftalaattien siirtymärajoituksia tiukennettiin huomattavasti, kun Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen uusi niille tehdyn riskinarvioinnin.
Haitallisimpien ftalaattien käyttö on kielletty tai sitä on rajoitettu imeväisten ja pikkulasten muovisissa astioissa kuten tuttipulloissa.
”Monissa tuttipulloissa on erikseen merkintä, että tuote on ftalaatiton, joten sellaisia kannattaa suosia”, Ruokaviraston erityisasiantuntija Merja Virtanen neuvoo.