• Kokeile raparperia possun kanssa: Tässä herkullinen resepti

    Raparperi on Suomessa totuttu näkemään piirakoissa ja kiisseleissä, mutta brittiläisessä ruokakulttuurissa sitä on käytetty pitkään myös suolaisissa ruoissa. Happamuus toimii erityisen hyvin porsaan, ankan ja rasvaisen kalan kanssa.
    Raparperin hapokkuus leikkaa porsaan rasvaisuutta samaan tapaan kuin omena tai sitruuna.
    Raparperin hapokkuus leikkaa porsaan rasvaisuutta samaan tapaan kuin omena tai sitruuna. Kuva: Tiina Rantanen
    Koti|Resepti
    29.5.202606:00
    Tiina Rantanen

    Porsaanfileetä raparperipedillä

    4 hengelle

    Ainekset

    • 600–700 g porsaan sisäfileetä
    • 2 valkosipulinkynttä
    • 1 iso nippu tuoretta timjamia
    • 5 rkl (sitruuna)oliiviöljyä
    • suolaa
    • mustapippuria
    • 5–6 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
    • 6–7 vartta raparperia
    • hieman oliiviöljyä

    Tarjoiluun

    • paahdettuja perunoita tai varhaisperunoita

    Valmistusohje

    1. Hienonna puolet timjamista ja murskaa valkosipulit. Sekoita joukkoon oliiviöljy. Hiero seos porsaanfileen pintaan ja anna maustua jääkaapissa noin tunnin ajan.
    2. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
    3. Mausta filee suolalla ja mustapippurilla. Kääri fileen ympärille ilmakuivatut kinkkuviipaleet.
    4. Leikkaa raparperi noin sormen mittaisiksi paloiksi ja levitä ne uunivuoan pohjalle. Nosta porsaanfilee raparperien päälle. Ripottele loppu timjami päälle ja lorauta pinnalle hieman oliiviöljyä.
    5. Rutista leivinpaperiarkki märäksi ja levitä se vuoan päälle suojaamaan lihaa kuivumiselta.
    6. Paista uunissa 15 minuuttia. Poista leivinpaperi ja jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia, kunnes porsas on kypsää, mutta yhä mehevää.
    7. Anna lihan levätä 5 minuuttia ennen viipalointia.
    8. Tarjoa paahdetun raparperin, vuokaan muodostuneiden liemien ja perunoiden kanssa.

    Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.

    Artikkelin aiheet
    raparperi
    porsaanfilee
    resepti
    suolainen ruoka
    ruoanlaitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta