• Suomalaiset siirtolaiset panivat irlantilaisia paremmaksi ja keksivät Pyhän Urhon – päivää juhlitaan Kanadassa edelleen

    Yksi maailman suurimmista suomalaiskeskittymistä Skandinavian ulkopuolelta löytyy Kanadan Thunder Baysta.
    Tilaajalle
    Kanadassa oli tarjolla metsätöitä. Suomalaiset olivat myöhäisiä maahanmuuttajia, ja parhaat maat olivat ehtineet mennä esimerkiksi hollantilaisille.
    Kanadassa oli tarjolla metsätöitä. Suomalaiset olivat myöhäisiä maahanmuuttajia, ja parhaat maat olivat ehtineet mennä esimerkiksi hollantilaisille. Kuva: Harold Alasen kokoelma
    Koti|Kulttuuri
    21.3.202619:00
    Tuulikki Viilo

    Maailmassa on kolkkia, joissa kadulla voi törmätä Penttiin tai Johannaan, vaikka etäisyyttä Suomeen olisi tuhansia kilometrejä.

    Kanadan Ontariossa sijaitsevan Thunder Bayn väestöstä 10 prosenttia on suomalaistaustaisia. Yhteensä suomalaissiirtolaisia ja heidän jälkeläisiään on alueella noin 13 000.

    Suomalaisia siirtolaisia alkoi saapua alueelle 1870-luvun puolivälissä. Osa pakeni Kanadaan Suomen sisällissodan jälkimainingeissa.

    Leipä oli meren toisellakin puolella lujassa. Osa joutui tilkitsemään hökkelimäisiä kotejaan selvitäkseen talven kylmyydestä.

    Kanadassa oli asutustilalaki, joka antoi jokaiselle mahdollisuuden ottaa itselleen 65 hehtaarin pientilan. Kymmenen eekkeriä alasta piti itse raivata pelloksi.
    Kanadassa oli asutustilalaki, joka antoi jokaiselle mahdollisuuden ottaa itselleen 65 hehtaarin pientilan. Kymmenen eekkeriä alasta piti itse raivata pelloksi. Kuva: Harold Alasen kokoelma

    Kun Juho-Antti Junno katseli Thunder Bayn maisemaa lentokoneen ikkunasta, hänen huomionsa kiinnitti keskellä metsää oleva satama täynnä viljasiiloja.

    Vaikka paikka sijaitsee keskellä manneraluetta, isot rahtilaivat pääsevät perille asti vesireittejä pitkin. Thunder Bay onkin tärkeä vientisatama Kanadan preerialla tuotetulle viljalle.

    Pohjois-Pohjanmaan Pulkkilassa viljelevä Junno on valittu Thunder Bayssa harvinaiseen virkaan. Hän työskentelee Lakeheadin yliopistossa Chair of Finnish Studiesin, vapaasti suomennettuna Suomalaisuuden tutkimuksen vierailevana professorina.

    Hän opettaa alueella suomalaisten alkuperästä ja tekee tutkimusta suomalaissiirtolaisten vaikutuksesta paikalliseen maatalous- ja pyyntikulttuuriin.

    Mutta miksi suomalaiset ovat tulleet juuri Thunder Bayhyn?

    ”Paikallisten käsitys on, että paikka on Suomen kaltainen. Thunder Bay on kuin Kainuu tai Pohjois-Savo.”

    Thunder Bayssa sääkin on ”yhtä huono” kuin Suomessa. Kesämökkeilyä harrastetaan ahkerasti, Junno kertoo.

    Suomea on vaikea Thunder Bayssa asuvana olla kuulematta.

    Englantia ja suomea sekoitetaan myös toisinaan keskenään. Esimerkiksi truck, rekka, on suomalaistaustaisten suussa truki.

    Kolmanteen polveen löytyy vielä ihmisiä, jotka puhuvat täysin sujuvaa suomea, Junno kertoo.

    ”Siitä eteenpäin todennäköisyys alkaa laskea. Suomi katoaa siinä vaiheessa, kun se ei ole vanhempien kotikieli.”

    Juho-Antti Junnoa kiinnostaa tutkia, onko Thunder Bayhin tuotu suomalaisia konsteja. Kuvassa hän kokeili paikallisen turkismetsästäjän käytössä olleita lumikenkiä Lake Superiorin jäällä.
    Juho-Antti Junnoa kiinnostaa tutkia, onko Thunder Bayhin tuotu suomalaisia konsteja. Kuvassa hän kokeili paikallisen turkismetsästäjän käytössä olleita lumikenkiä Lake Superiorin jäällä. Kuva: Juho-Antti Junnon kotialbumi

    Maanantaisin suomalaisyhteisö kokoontuu Hill Dalen kirkkoon aamupalalle.

    Aamiainen on mahdollisimman suomalainen – tai ainakin suomalainen siinä mielessä kuin Thunder Bayssa suomalaisuus mielletään.

    Aamupalan ruokalistalta löytyy lättyjä ja nakkeja. ”En tiedä mikä tämä nakkifiksaatio on: perinneruokana on tarjottu nakkeja ja perunamuusia.”

    Suomalaiselta kuulostaa myös kaupungin kehitys. Parhaimmillaan Thunder Bayssa oli kuusi paperitehdasta. Nyt niistä pyörii enää yksi.

    Aluetta ei kuitenkaan voi nimittää kuihtuvaksi.

    ”Vaikka merirahtia ei ole niin paljon kuin huippuvuosina, toimintaa on edelleen ihan hyvin.”

    Asuntojen hinnat ovat Thunder Bayssa matalammat kuin muualla Kanadassa.

    Mäkisillä teillä rekat voivat olla talvisin poikittain. Lähimpään suurkaupunkiin, Torontoon, on 18 tunnin ajomatka.

    Tämä kanadansuomalainen seurue kokoontui aiemmin Thunder Bayn Hoito-ravintolassa, mutta sen tuhouduttua tulipalossa kokoontumispaikaksi on vakiintunut Hill Dalen kirkko.
    Tämä kanadansuomalainen seurue kokoontui aiemmin Thunder Bayn Hoito-ravintolassa, mutta sen tuhouduttua tulipalossa kokoontumispaikaksi on vakiintunut Hill Dalen kirkko. Kuva: Juho-Antti Junno

    Kiinnostus Kanadaa kohtaan Junnolla heräsi jo kotitilalla.

    Naapurista kaikki veljekset lähtivät aikoinaan metsureiksi Brittiläiseen Kolumbiaan. Heidän peltonsa ovat tilalla vuokralla.

    ”Lapsena tuli luettua Jack Londonin eräkirjoja, jossa oli kullankaivajia ja turkismetsästäjiä”, Junno muistelee.

    Hänen päätyötään on yhä viljely. Junnon kotitilalla viljellään esimerkiksi timotein ja nurmikasvien siementä, hernettä ja kauraa. Pellot ovat luomussa.

    Vanhin tytär auttaa tilan töissä ja hoitaa tilaa isän ollessa Kanadassa.

    Thunder Bayssa vastaan tulee suomalaiselta kuulostavia nimiä. Alkujaan täysin suomalaisia kyliä ovat esimerkiksi Nolalu ja Intola. Alueelta löytyy jopa kylä nimeltä Suomi.
    Thunder Bayssa vastaan tulee suomalaiselta kuulostavia nimiä. Alkujaan täysin suomalaisia kyliä ovat esimerkiksi Nolalu ja Intola. Alueelta löytyy jopa kylä nimeltä Suomi. Kuva: Juho-Antti Junno

    Junno toivoo, että suomalaisia yhteyksiä Kanadaan hyödynnettäisiin nykyistä enemmän yhteistyössä ja liiketoiminnassa.

    Esimerkiksi lumen aurauksen suhteen suomalaisilla olisi snowhowʹta ja kalustoa vientiä ajatellen.

    Suomessa tuttua feminististä lumenaurausta, jossa aurataan ensin jalkakäytävät ja sitten päätiet, ei Kanadassa tunneta.

    Kanadassa käytetään teiden kunnossapidossa poikkeuksellisen paljon suolaa. Käytössä on myös ohutta hiekkaa, joka kantautuu kengissä sisälle paljon pahemmin kuin kunnon murska, Junno pohtii.

    ”Irlantilaisilla oli Pyhän Patrickin päivä, joten keksittiin pyhä Urho.”

    Juho-Antti Junno

    Metsissä kasvaa paljon kuusta ja haapaa. Ensiharvennukseen Junno ei ole talousmetsissä törmännyt.

    ”Metsät ovat todella tiheitä. Kauheaa puskaa, en ihan tajua mikä juttu se on. Korjuutapa varmaan vaikuttaa.”

    Metsätöissä telakaivurin näköinen kone kaataa puut kokonaisina, Junno kertoo. Ne karsitaan ja katkotaan tienvarressa.

    Paperitehtaalle lähtevää tavaraa ei ajeta runkoina, vaan se haketetaan paikan päällä.

    Pyhän Urhon päivä on suomalaisille Kanadassa vapaapäivä. Kuvassa Pyhän Urhon patsas Yhdysvaltain Minnesotassa.
    Pyhän Urhon päivä on suomalaisille Kanadassa vapaapäivä. Kuvassa Pyhän Urhon patsas Yhdysvaltain Minnesotassa. Kuva: Wikipedia commons

    Kevään korvilla kanadansuomalaiset juhlivat Suomessa melko tuntematonta suuruutta: Pyhää Urhoa.

    Pyhä Urho on kuvitteellinen pyhimys, jonka virallinen merkkipäivä Pohjois-Amerikassa on 16. maaliskuuta.

    Tarinan mukaan Urho hävitti heinäsirkat Suomen viinitarhoista. ”Irlantilaisilla oli Pyhän Patrickin päivä, joten keksittiin pyhä Urho.”

    Urhon kerrottiin saavansa voimansa kalakeitosta eli ”kalamojakasta”, jota hän söi ”joka tunti.”

    Suomessa pyhän Urhon päivää juhlivat ainakin Turun yliopiston folkloristiikan opiskelijat.

    Lisää aiheesta
    • Terveydenhoitomme on kullanarvoinen asia, kirjoittaa Russ Taylor rankkojen kokemustensa jälkeen.

      Ulkomaat | Metsäalan huippuasiantuntija kävi kuoleman porteilla ja kiittelee nyt Kanadaa: ”Tämän takia emme halua olla yhdysvaltalaisia”

    • Kiina on kanadalaisen rapsinsiemenen suurin vientimarkkina. Kauppa kuitenkin hyytyi, kun Kiina asetti kanadalaiselle rapsille tulleja vastineeksi Kanadan asettamista sähköautotulleista.

      Politiikka ja talous | Kanadan diili Kiinan kanssa irtiotto Yhdysvalloista

      Tilaajalle
    • Vuoden 2006 Torinon olympialaisten hopeamitali aiheutti Suomeen vähäksi aikaa curlinghuuman. Kuvituskuva.

      Urheilu | Tiesitkö? Kaikki olympiatason curlingkivet ovat peräisin yhdeltä piskuiselta saarelta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suomalaiset siirtolaiset
    Thunder Bay
    Pyhän Urhon päivä
    Juho-Antti Junno
    kanadansuomalaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 6

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta