• Polkutraktorit valtasivat Pohjois-Savon päiväkodit — yllättävä tempaus kerännyt kiitosta

    Pohjois-Savossa MTK-yhdistykset lahjoittivat päiväkodeille yli 150 polkutraktoria lasten leikkeihin. Tempauksen tavoitteena on liiton mukaan lisätä maatalouden tunnettuutta.
    MTK on lahjoittanut polkutraktoreita päiväkodeille aiemminkin, kuva vuodelta 2017.
    MTK on lahjoittanut polkutraktoreita päiväkodeille aiemminkin, kuva vuodelta 2017.  Kuva: Pekka Fali
    Koti|Autot
    23.6.202522:00
    Eino Haase

    MTK-yhdistykset toteuttivat kesäkuun alussa tempauksen, jonka myötä päiväkodeille Itä- ja Keski-Suomessa lahjoitettiin yhteensä 157 polkutraktoria.

    MTK:n tiedotteen mukaan tempauksen taustalla on ajatus, että leikkiessä heräävät usein ensimmäiset kysymykset maatiloista, eläimistä ja ruoantuotannosta. Polkutraktorit voivat näin ollen toimia konkreettisena tapana tutustuttaa lapsia suomalaiseen maatalouteen ja maaseudun arkeen.

    MTK:n Pohjois-Savon järjestöagronomi Heini Mämmi painottaa, että tempauksen tavoitteena on tuoda maataloutta ja maaseutua tutuksi lapsille nimenomaan leikin kautta.

    Hänen mukaansa polkutraktorit ovat olleet heti lasten suosiossa ja innostaneet näitä yhteisiin ulkoleikkeihin. Myös vanhempien ja työntekijöiden suunnalta on sadellut positiivista palautetta.

    ”Viimeksi tuli Sonkajärveltä terveisiä, että traktorit ovat olleet siellä erittäin suosittuja”.

    Mämmin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun polkutraktoreita hankittiin päiväkodeille näin isossa mittakaavassa. Hän kiittelee erityisesti mukaan lähteneitä Itä- ja Keski-Suomen alueen paikallisyhdistyksiä, sillä suuren volyymin ansiosta traktorit saatiin parempaan hintaan.

    ”Vaikka kyllähän näihin rahaa silti meni”, Mämmi naurahtaa.

    Yksityiskohdiltaan polkutraktorit ovat kaikki samanlaisia, ja merkkikin on monelle suomalaiselle tuttu Valtra.

    MTK:n tiedotteen mukaan nyt tehdyt lahjoitukset ovat osa liiton laajempaa pyrkimystä vahvistaa positiivista maaseutukuvaa ja lisätä maatalouden tunnettuutta jo varhaiskasvatusikäisten parissa.

    Lisää aiheesta
    • 5-vuotiaalle Valtra-fani Eeville rehunteko papan kanssa on vuoden kohokohtia – Katso ihastuttava kuvagalleria nuorista konefaneista

    • Tällä hetkellä lapset syövät suositeltua vähemmän kasvipohjaisia ruokia, kun taas erityisesti maitovalmisteiden ja punaisen lihan käyttö on suositeltua runsaampaa.

      Ruoka | Tällaisilla muutoksilla päiväkodeissa voidaan syödä aiempaa terveellisemmin ja säästää miljoonia euroja

    • Evald Kuokka osallistui polkutraktorillaan Suikin kylän traktorimarssiin.

      Maatalouskoneet | Video: Suikin kylän nuoret järjestivät oman traktorimarssin – hännänhuippuna nelivuotias Evald polkutraktoreineen

    Artikkelin aiheet
    polkutraktorit
    MTK
    Pohjois-Savo
    maatalous
    maaseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla