• Sota saa ateistin rukoilemaan

    Meidän kannattaisi rukoilla myös rauhan aikana, kun asiat ovat hyvin, kirjoittaa Janica Pörhönen kolumnissaan.
    Kristityksi itsensä määritti 57 prosenttia Suomessa asuvista vuonna 2024.
    Kristityksi itsensä määritti 57 prosenttia Suomessa asuvista vuonna 2024. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Historia ja perinne
    23.11.202508:30
    Kolumni
    Janica Pörhönen

    Lehtien kuolinilmoituksissa näkee yhä enemmän suuria ikäluokkia eli sodan jälkeen syntyneitä ihmisiä.

    Vaikka kuolema on luonnollinen asia, joka koskettaa lopulta meitä jokaista, selaan kuolinilmoituksia toisinaan hämmentyneenä. En nimittäin aina muista, että omatkin isovanhempani ovat jo iäkkäitä. Olen kiitollinen siitä, että minulla, kolmekymppisellä on vielä isovanhemmat.

    Suurten ikäluokkien mieliin on tallentunut arvokasta tietoa. He muistavat omien vanhempiensa kertomukset talvisodan alkamisesta, pula-ajasta ja jälleenrakentamisen ajasta.

    Jokaisen kannattaisi istahtaa oman vanhempansa, isovanhempansa tai isoisovanhempansa kanssa alas kahville ja kysyä suoraan: ”Mitä muistat sota-ajasta?”

    Vanhempi sukupolvi kertoo mielellään Suomen sodista nuoremmille.

    Mieli on kuitenkin hauras muistin suhteen. Harva muistaa, mistä on puhunut oman vanhempansa kanssa vaikka joulupöydässä vuosi sitten. Siksi aion itse seuraavan kerran kirjoittaa ylös sen, mitä mummini minulle kertoo sota-ajasta, jotta voisin muistaa kaiken vuodenkin päästä.

    ”Tilanteet, joita ei voi itse hallita, saavat ihmiset hakemaan turvaa ja pelastusta Jumalalta.”

    On tärkeää vaalia sotamuistoja ja siirtää niitä sukupolvelta toiselle. Se lisää arvostusta esivanhempiemme työtä kohtaan. Ymmärrämme itsenäisen Suomen merkityksen.

    Kuuntelemalla vanhempien ihmisten tarinoita olen ymmärtänyt yhä enemmän Jumalan merkityksestä tavallisille ihmisille.

    Moni huusi Jumalaa avuksi talvi- ja jatkosodan aikana. Rintamallakin sotilaat rukoilivat. Vanhemmat ihmiset muistelevat kunnioituksella presidentti Kyösti Kallion rukousta talvisodan syttymishetkellä.

    Kyösti Kallio vetosi radiossa näin: ”Kehoitan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua.”

    Emme saa unohtaa isänmaamme puolesta rukousta, vaikka nyt saamme elää rauhan aikaa. Pelkoa sodasta on ilmassa, mutta emme saa antautua pelolle. Itse en murehdi sellaista, mitä ei ole.

    On luonnollista, että ihmiset kääntyvät Jumalan puoleen pelon hetkellä. Samalla tavalla moni ei-uskovainen ristii kätensä sodan alkaessa, leikkaussalissa ennen nukutusta tai lentokoneessa.

    Tilanteet, joita ei voi itse hallita, saavat ihmiset hakemaan turvaa ja pelastusta Jumalalta. Harva silti muistaa kiittää, kun asiat ovat menneet hyvin: nukutuksesta heräsi, leikkaus meni hyvin tai lentokone ei pudonnut maahan.

    Mutta yhtä tärkeää on ristiä kätensä rauhan aikana. Tai kun saa olla terve. Jumala kuulee kaikenlaiset rukoukset, myös lyhyet ja hiljaiset.

    Sodassa ei ole koskaan voittajia; on vain kuolemaa, tuhoa ja rikkoutuneita sieluja. Mutta yksi asia on varmaa: totuus voittaa aina. Jumala näkee kansan sydämiin.

    Tärkein viesti, mitä olen oppinut isovanhemmiltani sodasta, on selviytyminen. Läpi surun, rankkojen olosuhteiden ja ylisukupolvisten traumojen sukupolvet ovat taistelleet, jotta meillä olisi tulevaisuus tässä maassa.

    Meissä jokaisessa on voimaa selviytyä sellaisistakin olosuhteista, mihin emme koskaan kuvittelisi pystyvämme.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja ja teologian maisteri.
    Lisää aiheesta
    • Kaksi kolmesta on sitä mieltä, että Suomen on kaikissa oloissa kyettävä vastaamaan itse turvallisuudestaan, muista ei ole siihen apua. Kuva on itärajalta viime syksyltä.

      Yhteiskunta | EVA: Lähes puolet suomalaisista pelkää Ukrainan sodan laajenevan suursodaksi

    • Kirjailija Antti Järvi seisoo Sortavalassa sen talon edessä, jossa hänen isoisoisänsä asui välirauhan aikana. Talo sijaitsi Seminaarinkadun ja Karjalankadun kulmassa. Tämä kuva on otettu huhtikuussa 2022.

      Historia ja perinne | Miksi isoisoisä jäi kotiinsa Karjalassa 1940, kun perhe lähti neuvostoarmeijaa pakoon? Salaisuus paljastui viimein, kun sukulaiset saivat käsiinsä venäläisten kuulustelupöytäkirjan

    Artikkelin aiheet
    Hengähdyspaikka
    sotakokemukset
    Rukoilu
    Isovanhemmat
    Sotamuistot
    Sota
    Levottomuudet ja sodat
    Perhe
    Sotien uhrit
    Sotaveteraanit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää