• Suomalaisilla on parannettavaa mökkimurtojen ehkäisyssä – rikosylikonstaapeli kertoo, mitkä kaksi asiaa monelta jäävät hoitamatta

    Rikosylikonstaapeli arvioi, että kansalaiset osaavat nykyään ehkäistä mökkimurtoja aiempaa paremmin. Silti taidoissa on edelleen parannettavaa.
    Tilaajalle
    Kun mökkien varustetaso on viime vuosina noussut, ja monilla on mökeillään monenlaista elektroniikkaa, se näkyy myös varkaustilastoissa.
    Kun mökkien varustetaso on viime vuosina noussut, ja monilla on mökeillään monenlaista elektroniikkaa, se näkyy myös varkaustilastoissa.  Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Mökki
    12.6.202405:00
    Matti Tuominen

    Vaikka kansalaiset osaavat nykyään ehkäistä mökkimurtoja aiempaa paremmin, on taidoissa vielä parannettavaa.

    Monet suositut mökkipaikkakunnat sijaitsevat Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella. Rikosylikonstaapeli Arto Tynkkynen kertoo, että tyypillisimmin varkaiden matkaan lähtee Itä-Suomessa sijaitsevilta mökeiltä arvoesineitä, kuten vanhoja astioita, kalastusvälineitä, työvälineitä tai -koneita, kuten ruohonleikkureita.

    Kun mökkien varustetaso on viime vuosina noussut, ja monilla on mökeillään monenlaista elektroniikkaa, se näkyy myös varkaustilastoissa. Pitkäkyntisiä kiinnostavat esimerkiksi televisiot, kahvinkeittimet ja hieman yllättäen jopa mikroaaltouunit.

    Varkaita kiinnostavat esimerkiksi vanhat astiat.
    Varkaita kiinnostavat esimerkiksi vanhat astiat.  Kuva: JKK

    Suomalaisilla on ylikonstaapeli Tynkkysen arvion mukaan parannettavaa mökkimurtojen ehkäisyssä. Etenkin kaksi asiaa jää monesti huomioimatta. Ensinnäkin parannettavaa on siinä, miten hyvin arvokkaat tavarat säilytetään lukkojen takana. Tynkkynen muistuttaa, että kun mökiltä lähdetään kotiin, vaikkapa työkalut on syytä laittaa lukkojen taakse varastoon.

    Joskus kansalaiset ovat jättäneet lukitsemattomaan varastoon esimerkiksi perämoottorin tai kalliita työkoneita.

    Tynkkynen painottaa, että vaikka lukitukset eivät estä murtokeikkaa, lukitusten ansiosta murrosta jää jälkiä, ja poliisin on helpompi päästä varkaiden jäljillä.

    Arvokkaat esineet on syytä säilyttää lukkojen takana.
    Arvokkaat esineet on syytä säilyttää lukkojen takana.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Siinä, miten hyvin arvokkaat esineet ovat piilossa lukkojen takana, on Tynkkysen arvion mukaan eroja sen mukaan, millaisesta mökistä on kyse. Jos mökki on vanha, välttämättä myöskään siellä olevat lukitusratkaisut eivät ole kovin toimivia, jos niitä edes on olemassa. Sen sijaan uudempien mökkien omistajat yleensä huolehtivat lukitusratkaisuista melko hyvin, sillä uusien mökkien varustetaso vastaa monesti omakotitaloa.

    Parannettavaa on myös omaisuuden dokumentointiin liittyvissä käytännöissä. Melko harva nimittäin ottaa Tynkkysen mukaan vaikkapa elektroniikkalaitteiden tai työkalujen sarjanumerot talteen. Sarjanumeroiden dokumentoinnista esimerkiksi kännykällä on kuitenkin paljon hyötyä, kun tapahtunutta rikosta selvitellään. Sarjanumeron avulla oikea omistaja saa omaisuutensa takaisin riippumatta siitä, missä päin maata saalis päätyy poliisin haltuun.

    Nykyään moni tekee etätöitä esimerkiksi mökillä, ja sen takia vaikkapa mökin lukitusratkaisuihin osataan kiinnittää aiempaa paremmin huomiota.
    Nykyään moni tekee etätöitä esimerkiksi mökillä, ja sen takia vaikkapa mökin lukitusratkaisuihin osataan kiinnittää aiempaa paremmin huomiota.  Kuva: Suvi Elo

    Rikosylikonstaapeli arvioi, että kansalaiset osaavat nykyään ehkäistä mökkimurtoja aiempaa paremmin. Korona-aikana ja myös sen jälkeen monet ovat tehneet mökillä etätöitä. Kun mökillä vietetään aiempaa enemmän aikaa, mökistä ja vaikkapa sen lukitusratkaisuista pidetään aiempaa parempaa huolta.

    Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jyrki Aho neuvoo, että mikäli mökillä on varkaita kiinnostavia esineitä, kuten työkaluja tai elektroniikkaa, on syytä pohtia, miten nämä esineet voi suojata ja miten valvontaa voidaan parantaa. Poliisitarkastaja vinkkaa, että esimerkiksi mökkinaapureiden kesken voidaan sopia pihojen valvonnasta. Jos mökiltä on pois pidemmän aikaa, voi naapurille ilmoittaa tästä ja pyytää häntä seuraamaan pihapiirin tapahtumia ja ilmoittamaan poikkeukselliset tapahtumat, kuten vaikka oudot ajoneuvot, poliisille.

    ”Jokainen vihje auttaa poliisia selvittämään rikoksia ja sitä kautta torjumaan rikollisuutta”, Aho painottaa.

    Rikosten ehkäisyyn pätevätkin vanhat tutut keinot. Naapuriavun lisäksi esimerkiksi kameravalvonta ehkäisee varkauksia.

    Naapuriavun lisäksi myös esimerkiksi kameravalvonta ehkäisee varkauksia.
    Naapuriavun lisäksi myös esimerkiksi kameravalvonta ehkäisee varkauksia.  Kuva: Markku Vuorikari
    Lisää aiheesta
    • Tämä vuosia perheen mökin ovenpielessä ollut tiedote varkaille kertoo, ettei murtautuminen kannata vähäisen saalin takia. Toistaiseksi viesti on tehonnut, eikä paikkoja ole rikottu ja sotkettu.

      Tiesitkö, ettei mökkisaunasi välttämättä olekaan vakuutettu päärakennuksen tavoin? Katso tästä kolme vinkkiä mökkivarkaiden varalta

    • Asuntomurroissa merkittävä osa tekijöistä on ulkomaalaisia ammattirikollisia.  LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Koti | Asuntomurrot vähentyneet pandemian aikana – mutta lisääntynevät taas kesän myötä

    • Mökkimurrot ovat kasvaneet hurjasti korona-aikana, kun taas perheväkivalta on jäänyt pimentoon – "Koronatarkastajiksi esittäytyneet henkilöt tunkeutuivat vanhusten asuntoihin"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle