Turvallisuuden tunne on Tea Mäkiperen mielestä tärkeintä koulussa. ”Mun on ihan turha yrittää selittää allekkain jakamista, jos päällimmäisenä on joku huoli tai murhe. Eihän ihminen opi silloin, jos olo ei ole turvallinen”, hän toteaa. Kuva: Rami MarjamäkiRuovesiTässä kyläkoulussa opitaan sinnikkyyttä ja keskittymistä: ”Yhä enemmän on sellaisia vanhempia, jotka eivät saa luuria pois lapseltaan”
Turvallisuuden tunne on tärkeimpiä asioita koulussa, sanoo Ruoveden Visuveden koulun johtajaopettaja Tea Mäkipere.TilaajalleLuokkaan astuessa katse kiinnittyy kauniisiin, iloisenkirjaviin kuumailmapalloihin, jotka roikkuvat ikkunan edessä. Ne kantavat unelmia, jokaisessa pienessä korissa on tekijänsä salainen haave, kertoo Ruoveden Visuveden koulun johtajaopettaja Tea Mäkipere.
Olemme hänen omassa 5–6-luokassaan, joka on kätevästi opettajienhuoneen vieressä.
Haaveet ja unelmat ovat tärkeitä jokaiselle lapselle, mutta miten vaalia niitä tässä levottomassa ja turvattomassa ajassa? Miten rakentaa ilmapiiri, jossa on hyvä oppia ja kasvaa?
Luokan ikkunan edessä roikkuu iloisenkirjavia paperimassasta tehtyjä kuumailmapalloja. Ne kantavat unelmia, jokaisessa pienessä korissa on tekijänsä salainen haave. Kuva: Rami MarjamäkiVisuveden 45 oppilaan kyläkoulu on turvaisa lintukoto, josta Mäkiperellä on hyvä perspektiivi katsella suomalaista koulumaailmaa.
Hän painottaa puhuvansa yleisesti, sillä tietää oman pikkukoulunsa olevan nykymaailmassa poikkeuksellinen. ”Meillä ei mene täällä minkäänlaista aikaa työrauhan hakemiseen.”
Esimerkiksi puhelimet eivät ole hänen mukaansa olleet Visuveden koulussa missään vaiheessa ongelma. Ne pysyvät repuissa.
”Sekä lasten että aikuisten pitkäjänteisyys on heikentynyt.”
Mäkipere on opettajavuosiensa aikana nähnyt, miten hurjasti koulumaailma on muuttunut. Kouluun heijastuvat tietenkin kaikki maailman muutokset. Kaikki tänne -heti mentaliteetti näkyy.
”Sekä lasten että aikuisten pitkäjänteisyys on heikentynyt”, Mäkipere sanoo.
Syykin on selvä: älypuhelimet ja ruutujen tuijottaminen ovat olleet viime vuosien isoin muutos koululaisten maailmassa. ”Huolestuttavaa on se, että yhä enemmän on lapsia, jotka saattavat viettää kaiken vapaa-aikansa tuijottamalla jotakin ruutua.”
”Mun mielestä koulun tärkein tehtävä on opettaa tekemään myös tylsiä asioita”, hän toteaa.
”Kun netistä saadaan niin nopeasti kaikkea hauskaa ja heti välitön palkinto, niin se minkä kanssa varmaan kaikissa kouluissa tehdään eniten töitä, on se, että miten saadaan lapset pitkäjänteisesti puurtamaan. Ja miten heidät saadaan sitten näkemään oman puurtamisensa tuottama oppimisen ilo ja palkinto siitä, että hei, mä lopulta ehkä vaikeuksienkin kautta onnistuin.”
Koululaisten omia, tärkeitä unelmia. Kuva: Rami MarjamäkiPuhelimiin ja muihin digiruutuihin liittyy moni muukin opettajaa huolestuttava ilmiö, kuten: ”Lukutaidon ja kirjoitustaidon rapautuminen, siitä voi mun mielestä käyttää tätä termiä.”
”Toki on edelleen ne muutamat innokkaat lukijat, mutta sitten heikot ovat tosi heikkoja”, Mäkipere murehtii.
”On tosi vaikea kilpailla kirjoilla pelejä vastaan. Ja se näkyy suoraan lasten sanavarastossa niin, että monia meidän aikuisten mielestä ihan tavanomaisia sanoja lapset eivät ymmärrä.”
”Tuntuu, että lasten kieli köyhtyy ihan hirvittävällä vauhdilla. Väitän, että myös mielikuvitus köyhtyy”, Mäkipere sanoo.
Puhelimet ja muut ruudut vaikuttavat myös liikkumiseen. Siinä missä vielä pari vuosikymmentä sitten lapset kokoontuivat yhdessä pelaamaan pihapelejä, yhä useammin onkin niin, että lapset kohtaavat toisensa pelien välityksellä netissä.
”Pettymyksen sietokyky voi olla olematon, jos ennen kouluikää lapselle ei ole sanottu mihinkään asiaan ei.”
Katse kääntyy vanhempiin. ”Suuri ongelma on se, että perheissä on menty vain lapsen ehdoilla ja lapsi on tottunut seitsemän ensimmäistä ikävuottaan siihen, että kaikki on aina kivaa”, Mäkipere sanoo.
”Pettymyksen sietokyky voi olla olematon, jos ennen kouluikää lapselle ei ole sanottu mihinkään asiaan ei.”
”Yhä enemmän on sellaisia vanhempia, jotka eivät saa sitä luuria pois omalta lapseltaan. Siksi on hyvä, että edes koulupäivä on sellainen, että siellä puhelinta ei ole.”
Keskittymiskyvyn puute näkyy myös levottomuutena. Paikallaan olo ja rauhoittuminen saattavat vaatia opettelua.
”Koulun tehtävä on opettaa myös siihen, että nyt ollaankin ihan aloillaan, eikä mennä mihinkään”, Mäkipere kuvaa. ”Että omalla paikalla keskitytään nyt tähän tiettyyn juttuun vähän aikaa.”
Ruoveden Visuveden koulu on tärkeä osa idyllistä kylää. Kuva: Rami MarjamäkiTakavuosina puhuttiin paljon koulujen digiloikasta, jossa hylättiin kirjat, paperit ja kynät.
”Mä oon pakittanut siitä ihan huolella”, Mäkipere huokaa.
”Itsekin olin niitä opettajia, jotka lähtivät siihen digiloikkaan mukaan oikein intopiukalla silloin vastavalmistuneena. Uskoin kaiken maailman pelillistämisiin ja ylipäätään, että mitä enempi tietotekniikkaa, sen parempi”, Mäkipere tunnustaa.
”Hävettää oikein, miten sitä ei osannut kyseenalaistaa silloin aloittelevana opettajana niitä kaikkia juttuja.”
Visuveden koulussa on palattu perusasioihin.
”Me työskennellään ylivoimaisesti eniten kynän, paperin, vihkon ja kirjojen parissa. Oppilaat nauttivat siitä, että on paljon sellaisia tunteja, joissa mennään ihan perinteisesti: luetaan, keskustellaan, avataan sitä juuri luettua tekstiä, mitä tässä sanottiin, mitä tämä tarkoittaa. Ja sitten tehdään niistä pääkohdista muistiinpanoja ja kirjoitetaan ne vihkoon.”
Digitaalisuus on toki mukana myös. ”Me tehdään paljon dokumenttielokuvia eri aiheista. Osasta sellaisista ryhmätöistä, joissa ennen vanhaan tehtiin joku seinäplakaati, tehdäänkin nyt elokuva.”
Mäkipere on kotoisin maatilalta Ruoveden Jäminkipohjasta. ”Tykkäsin käydä koulua ja jo ekalla luokalla tiesin, että haluan opettajaksi.”
Tuleva opettaja piti koulua vuotta nuoremmalle pikkuveljelle ja tämän kaverille. Oppilaat eivät olleet hirveän innostuneita.
”Siitä ei tullut yhtään mitään, he halusivat heti lähteä välitunnille ja musta tuntui, että sitä välituntia sitten kesti se koko kesä”, Mäkipere nauraa.
Lukiolaisena hän halusi sittenkin taiteilijaksi ja lähti opiskelemaan Lahden muotoiluinstituuttiin. Parin mutkan kautta Mäkipere päätyi kuitenkin Raumalle opiskelemaan opettajaksi.
Ruovedellä on moni kyläkoulu viime vuosikymmeninä lopetettu. Tea Mäkipere uskoo, että nyt kunnassa on alettu ymmärtää kyläkoulujen arvo. Kuva: Rami MarjamäkiOpettajaura alkoi Helsingissä Malminkartanossa. ”Se oli rankkaa. Oli todella haastavaa saada siellä oppilaat tekemään sitä, mitä heidän olisi pitänyt tehdä. Toki olin itsekin kokematon ja aloittelija.”
Mäkipere alkoi sitten pohtia, voisiko opettamiseen keskittyä paremmin jossain muualla ja niin hän päätyi opettajaksi kotiseudulleen Ruovedelle.
Visuveden koulussa hän on työskennellyt nyt nelisen vuotta. Hän nauttii siitä, että pienessä koulussa voi keskittyä olennaiseen.
”Me pystytään oikeasti käyttämään oppitunnit siihen, mihin ne on tarkoitettu.”
”Se ei ole ollenkaan mun ansio, vaan mun edeltäjien ansio. Täällä on tehty niin pitkäjänteistä työtä sen eteen”, Mäkipere kiittelee.
”Jo tähän kouluun tullessaan oppilaat tietävät, että tänne tullaan oppimaan ja täällä tehdään niitä asioita, mitä koulussa pitää tehdä.”
Pikkukylässä on hyvä kasvaa. ”Mun mielestä me kasvatetaan täällä poikkeuksellisen rohkeita lapsia”, Mäkipere sanoo.
Oppilaat tekevät viikoittain koko koulun aamunavauksia ja kevätjuhliin tulee koko kylä.
”Yleisön eteen meneminen ja omien mielipiteiden ilmaiseminen on täällä ihan arkea.”
”Me tehdään tosi paljon yhteistyötä kylän kanssa. Esimerkiksi silloin, kun Visuveden kylä haki Vuoden kylä -titteliä, johon tarvittiin video. Meiltä pyydettiin ja me tehtiin se video.”
”Ja kun kyläyhdistyksessä manattiin, että metallinkeräykseen heitetään kaikenlaista ja koko keräyserä menee pilalle, niin me tehtiin siitäkin semmoinen vähän humoristinen opetusvideo.”
Tervetuloa kouluun, jossa saa keskittyä kasvamiseen ja oppimiseen. Sitä Tea Mäkipere haluaa vaalia omassa koulussaan. Kuva: Rami MarjamäkiYhden selkeästi myönteisen muutoksen aiempiin vuosikymmeniin Mäkipere on huomannut, ainakin omassa koulussaan.
”Oppilaat ovat avoimempia kuin omina kouluaikoina. Me keskustellaan täällä tosi paljon, vaikeista ja aroistakin asioista.”
”Oppilailla on selvästi syvä luottamus myös toisiaan kohtaan”, Mäkipere toteaa. Se näkyy siinä, että oppilaat uskaltavat kertoa luokassa omista asioistaan.
Visuveden koulussa oppilaat kertovat myös, jos välitunnilla on joku ongelma, johon heidän mielestään aikuisten pitäisi puuttua.
”Hirveän rakentavasti he ovat oppineet ratkaisemaan tilanteita ja tarvittaessa pyytämään vaikkapa, että hei voitaisko puhua nyt siitä, että noi jalkapallovuorot on ihan epäreilut.”
Tämä kaikki kertoo turvallisuuden tunteesta.
Turvallisuuden tunne onkin Mäkiperen mielestä tärkeimpiä asioita koulussa.
”Eihän ihminen opi silloin, jos olo ei ole turvallinen. Mun on ihan turha yrittää selittää allekkain jakamista, jos päällimmäisenä on joku huoli tai murhe. Se täytyy selvittää ensin.”
Turvassa on hyvä oppia.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran verkossa 12.6.2026.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
