
Putkien jäätymisestä johtuvia vuotovahinkoja ja tulipaloja on tänä talvena ollut poikkeuksellisen paljon, kerrotaan vakuutusyhtiöistä.
”Vuotovahinkoja on alkuvuodesta ollut selvästi viime vuotta enemmän. Pakkasjaksojen aikaan tulisijat ja lisälämmittimet ovat kovassa käytössä, mikä on nostanut myös tulisijaperäisten palo- ja savuvahinkojen määrää jonkin verran”, kertoo Pohjola Vakuutuksen korvauspäällikkö Sini Kujala.
Lisäksi vakuutuksissa on hänen mukaansa näkynyt luonnonilmiövahinkojen piikki joulukuun lopun Hannes-myrskyn jäljiltä.
”Talvikausi 2026 on vielä kesken, joten lopullisia päätelmiä ei voi tehdä, mutta kyllä tämän talven sääolosuhteet ovat lisänneet vahinkojen määrää”, Kujala sanoo.
”Jos vesiputket kulkevat seinänvarressa pesukaapissa ja kaapin ovet ovat kiinni, voi lämpötila laskea jopa jäätymispisteen alle, vaikka muualla huoneessa olisikin peruslämpö 13 asteessa”
Myös LähiTapiolan korvausjohtaja Antti Määttäsen mukaan palot ja putkien jäätymiset ovat olleet tänä vuonna koholla, joskaan jäätymisvahingoissa ei silti olla toissa vuoden huippulukemissa.
Määttäsen mukaan jäätymisiä on sattunut hyvinkin hölmöjen unohdusten vuoksi, esimerkiksi niin, että pesuhuoneen tuuletusikkuna on jäänyt auki.
Lisäksi peruslämmön varassa olevissa rakennuksissa ongelmaa saattaa aiheuttaa väli- ja kaapinovien sulkeminen.
”Jos vesiputket kulkevat seinänvarressa pesukaapissa ja kaapin ovet ovat kiinni, voi lämpötila laskea jopa jäätymispisteen alle, vaikka muualla huoneessa olisikin peruslämpö 13 asteessa”, Määttänen sanoo.
Jos jäätyminen johtuu siitä, että huonosta rakenteesta johtuen seinän läpi pääsee liikaa kylmää ilmaa, kyseessä ei ole korvattava vahinko, Määttänen sanoo.
Näin on silloin, jos hyvää rakennustapaa tai esimerkiksi rakentamisen määräyksiä ei ole noudatettu.
Tilanne on toinen, jos jäätymisen syynä on esimerkiksi pitkän sähkökatkon aiheuttama lämmityskatkos.