Ranskalaiset ovat luoneet paahtoleivistä croque monsieurin eli voileipägrillissä tai pannulla paistettavan kinkku-juustoleivän. Sen herkullisuus piilee mornay-kastikkeessa, joka maustaa ja mehevöittää ruokaisaa leipää.
Croque monsieur eli lämmin kinkku-juustoleipä
4 annosta
Ainekset
Mornay-kastike
50 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl täysmaitoa
½ tl suolaa
½ tl valkopippuria
¼ tl muskottipähkinää
1½ dl gruyérejuustoa tai emmentaalia raastettuna
Lisäksi
8 viipaletta maalaisleipää
4 rkl voita
150 g gruyérejuustoa ja/tai emmentalia raastettuna
4 palvikinkkuviipaletta
4 tl dijoninsinappia
pari oksaa timjamia
Valmistusohje
Tee ensin kastike. Sulata voi pinnoitetussa kattilassa ja sekoita joukkoon jauhot. Kypsennä jauhoja pari minuuttia, mutta älä ruskista.
Lisää maito voi-jauhoseokseen reippaasti vatkaten. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä sekoitellen 5 minuuttia.
Mausta kastike ja lisää joukkoon juustoraaste. Sekoittele, kunnes juusto on sulanut ja kastike on sileää. Siirrä sivuun jäähtymään.
Paahda leivät paahtimessa tai paista pannulla voissa molemmin puolin kullanruskeiksi. Sivele leivät dijoninsinapilla.
Kokoa leivät leivinpaperin päälle uunipellille.
Lusikoi neljälle leivälle ruokalusikallinen kastiketta huolellisesti reunoille saakka, etteivät ne kuivu uunissa. Ripottele leivälle reilusti juustoraastetta ja levitä päälle kinkkuviipale. Lisää kinkun päälle kourallinen juustoraastetta. Paina toinen leipä täytteiden päälle sinappipuoli alaspäin. Levitä päällimmäiseksi lusikallinen kastiketta ja reilusti juustoraastetta. Ripottele pintaan timjamisilppua.
Paista leivät 225-asteisen uunin keskitasolla kullanruskeiksi ja rapeiksi, 10–15 minuuttia.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisitilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myösFacebookissa.