• Timo Kaukomaan elämän suunta muuttui hetkessä – huippututkija tuli uskoon ja päätyi kirkkoherraksi

    Helsingissä syntynyt ja kasvanut Timo Kaukomaa kulki pitkän tien Kuortaneen kirkkoherraksi. Joulu on hänelle tärkeä juhla, usein työtäyteinen mutta myös rauhaa.
    Tilaajalle
    Joulu oli tärkeä Timo Kaukomaalle jo ennen hänen uskoontuloaan.
    Joulu oli tärkeä Timo Kaukomaalle jo ennen hänen uskoontuloaan. Kuva: Johannes Tervo
    Koti|Koti
    21.12.202506:00
    Jouni Hirn
    Kuortane

    Ensimmäisen adventti käynnistää seurakunnissa vuoden vilkkaimman sesongin. Joulunajan jumalanpalvelusten ja normaalien tilaisuuksien lisäksi kirjoissa järjestetään joulukonsertteja, joululaulutilaisuuksia ja iltamessuja.

    ”Joulun aikana kirkonmenot ovat erityisiä, kun seurakuntalaiset ovat sankoin joukoin liikkeellä ja kokoontuvat joulun sanoman äärelle”, Kuortaneen kirkkoherra Timo Kaukomaa sanoo.

    ”Meidänkin seurakuntamme järjestää joulun aikaan monipuolisesti erilaisia tilaisuuksia. Järjestämme ehtoollishartauksia muun muassa vanhainkodeissa.”

    Kaukomaalle itselleen papin työn rikkaus liittyy evankeliumin julistamiseen ja paimentyöhön: Olemaan ihmisten rinnalla, jakamaan heidän kanssaan iloja ja suruja sekä ennen kaikkea kutsua mukaan yhteiseen kristilliseen elämään.

    Joulun aikaan yksinäisyyden kokemus korostuu usein heillä, joilla ei ole perhettä ja läheisiä, joiden kanssa viettää joulua.

    ”Välillä tapaan ihmisiä, jotka kaipaavat jutteluseuraa ja tukea. Seurakunnassa on erilaisia tapoja auttaa heitä. Lisäksi diakonityössä järjestetään joulukassikeräys, jolla autetaan vähävaraisia ihmisiä.”

    ”Valtiotieteen opintojen lopussa tulin siihen päätökseen, ettei uskossa ole mitään järkeä ja erosin kirkosta.”

    Kaukomaa varttui Pohjois-Helsingissä ja eli tavallista lähiöpojan elämää. Koulut olivat lähettyvillä ja kavereita oli paljon. Äiti oli töissä apteekissa ja isä satamassa.

    “Perheemme ei ollut uskonnollinen, emmekä käyneet kirkossa. Suhtautuminen uskontoon ei ollut kielteistä, vaan aika neutraalia. ”

    ”Mummoni oli mukana seurakunnan toiminnassa ja muistan myös, miten Helsingin pitäjän kirkko teki minuun vaikutuksen, kun kävimme siellä koulukirkkovierailuilla pari kertaa vuodessa”, Kaukomaa kertoo.

    Lukion jälkeen Kaukomaa työskenteli Helsingin satamassa ja pyrki löytämään suunnan elämälleen. Parikymppisenä hän etsi vastauksia itämaisista uskonnoista. Hän haki merkitystä elämälleen muun muassa meditaatioharjoituksista ja hindulaisesta kirjallisuudesta.

    Kaukomaa päätyi opiskelemaan sosiologiaa. Opintojen aikana suhde kristinuskoon kävi etäiseksi.

    ”Valtiotieteen opintojen lopussa tulin siihen päätökseen, ettei uskossa ole mitään järkeä ja erosin kirkosta. Päätökseeni liittyi osaltaan yliopistomaailmassa yleiseen uskontokriittiseen mielipiteeseen.”

    Kaukomaa väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistossa. 2010-luvun alussa hän työskenteli tutkijana yliopiston monitieteisessä huippuyksikössä Helsingissä.

    Jos tässä kohtaa joku olisi tullut sanomaan Kaukomaalle, että hän tulee toimimaan pienessä maalaisseurakunnassa kirkkoherrana, hän olisi pitänyt sitä täysin absurdina asiana.

    Kesällä 2013 Kaukomaa koki merkittävän uskonnollisen kokemuksen, jonka seurauksena hänen elämänsä suunta koki muutoksen. Hän aloitti teologian maisteriopinnot seuraavana vuonna. Valmistuttuaan papiksi 2017 hän alkoi hakea vihkimyksiä.

    ”Pääsin kolmannessa haussa Vaasaan, jossa olin yli yhteensä neljä vuotta pappina. Sen jälkeen olin pari vuotta järjestöpuolella, kunnes veri veti takaisin kirkon seurakuntatyöhön. Tulin johdatuksen askelissa tänne Kuortaneelle.”

    Kaukomaa on havainnut, että viime vuosina ihmisten kiinnostus kristinuskoa kohtaan on lisääntynyt.

    ”Uskon asioille on enemmän kysyntää ja sitä voidaan pitää nuorten aikuisten keskuudessa jopa trendinä. Kyllä nyt voi sanoa, että sanomalle on tilausta.”

    ”Elämään mahtuu monia vaiheita. Päädyin tänne kutsumukseni johdattelemana. On tärkeää mennä rohkeasti eteenpäin.”

    Papin työ on hyvin erilaista pienen paikkakunnan kuin isompien kaupunkien seurakunnissa.

    ”Täällä törmää samoihin ihmisiin ja ihmiset tunnistavat seurakunnan työntekijät. Täällä ei voi kadota massoihin samalla tapaa kuin isoissa kaupungeissa. Sen myötä seurakuntalaisiin tutustuu helpommin.”

    ”Kuortaneella on rauhallista elää ja tehdä työtä. Kirkko ja seurakunta ovat keskellä kylää. Täällä annetaan arvoa seurakunnan yhteistyölle sekä yhteisöllisille toiminnoille.”

    Timo Kaukomaa viettää jouluna paljon aikaa kirkossa riippumatta siitä onko hän työvuorossa vai ei.
    Timo Kaukomaa viettää jouluna paljon aikaa kirkossa riippumatta siitä onko hän työvuorossa vai ei. Kuva: Johannes Tervo

    Kaukomaa on viihtynyt hyvin 3300 asukkaan eteläpohjalaiskunnassa. Kuortaneen kaunis luonto sekä rauhallisempi elämäntahti ovat tehneet vaikutuksen häneen.

    ”Tämä on itselleni uusi kokemus, koska olen asunut koko elämäni suuremmissa kaupungeissa. Olen saanut kokea itseni yhteisön jäseneksi uudella tavalla. Elämään mahtuu monia vaiheita. Päädyin tänne kutsumukseni johdattelemana. On tärkeää mennä rohkeasti eteenpäin.”

    Kirkko tarjoaa monille joulukiireessä elävälle harvinaisen mahdollisuuden hiljaiseen ja rauhalliseen hetkeen. Kaukomaa on itsekin jouluihminen. Hän koki joulun tärkeyden jo ennen hengellistä heräämistään. Hän sanoo olevansa joulukirkon suurkuluttaja riippumatta siitä, onko hän itse työvuorossa jouluna.

    Kaukomaa toivoo, että perheissä vaalittaisiin kristillisiä jouluperinteitä, jotta ne säilyisivät sukupolvelta toiselle.

    “Suosittelen ehdottomasti, että jouluevankeliumi luettaisiin jouluna perheen kesken ruokapöydässä. Tärkeintä kuitenkin on, että jouluna jokainen ihminen hiljentyisi hektisen arjen keskellä. Toivotankin kaikille rauhallista ja siunattua joulua.”

    Artikkelin aiheet
    uskonto
    joulu
    Kantri
    Uskonnot
    Joulu
    Seurakunnat
    Jumalanpalvelus
    Pappi
    Juhla- ja vapaapäivät
    Työelämä ja työ
    Kirkkoon liittyminen
    Kristilliset järjestöt
    Helsinki
    Kuortane
    Helsingin yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen