• MT 100 vuotta sitten: Sokerijuurikas toi kahdelle viljelijälle hirmutilin

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 31.10.1925 myös metsälintujen kadosta Lapissa.
    Sokerijuurikassato onnistui vuonna 1925 hyvin. Kuva tältä vuosituhannelta.
    Sokerijuurikassato onnistui vuonna 1925 hyvin. Kuva tältä vuosituhannelta. Kuva: Pasi Leino
    Koti|Historia ja perinne
    1.11.202510:45
    Tuovi Mäkipere

    Sokerijuurikasviljelys.

    Kuten tunnettua, on sokerijuurikasviljelys kuluneena kesänä yleensä onnistunut erikoisen hyvin. Seuraavat kaksi meille kerrottua esimerkkiä tästä mainittakoon:

    Eräs pienviljelijä (Halikosta), jolla on 9 ha peltoa, on kesän aikana viljellyt sokerijuurikasta 1,35 hän alalla. Hänen tilinsä Suomen Raakasokeritehdas O. Y:ltä nousi 31,500 mk;aan [nykyrahassa 12 350 euroon].

    Asianomaisen oman vakuutuksen mukaan ei hän milloinkaan ennen ole saanut muusta maataloudestaan tällaisia tuloja. Eräs toinen pienviljelijä (Finbystä), jolla on samaten noin 8 ha peltoa, tulee 1,20 hän sokerijuurikasalalta saamaan summan, joka hänen vakuutuksensa mukaan on suurempi, kuin vuositulonsa tänä vuonna kaikesta muusta maataloudesta yhteensä.

    Täydellinen kato metsälinnuista Lapissa.

    Pohjois-Lapissa on tullut täydellinen kato metsälinnuista. Erikoisesti on riekkokanta hävinnyt monilta paikkakunnilta hyvin vähiin.

    Niinpä on esim. Sodankylän Vuotson ja Lohijoen tienoilla, jotka ovat aikaisemmin olleet kuuluja riekkojen paljoudesta eivät metsämiehet näinä-viikkoina sano nähneensä ainuttakaan täyttä riekkopoikuetta.

    Syynä lintukatoon on se, että kevät kylmillä paleltuivat lintujen munat. Mahdollisesti ovat linnut säilyneet paremmin ylempänä pohjoisimmalla tunturialueella.

    Syöttökauraa luvattiin ostaa vuonna 1925 lokakuun lopussa julkaistussa Maaseudun Tulevaisuuden ilmoituksessa.
    Syöttökauraa luvattiin ostaa vuonna 1925 lokakuun lopussa julkaistussa Maaseudun Tulevaisuuden ilmoituksessa. Kuva: Kansallisarkisto

    Maaseudun autoliikenne.

    Vesitehtailija Mikko Mikkola Somerolta on saanut oikeuden ammattimaisen autoliikenteen harjoittamiseen linjoilla Someron kirkonkylä – Nummi – Lohja – Helsinki ja Someron kirkonkylä – Koski – Marttila – Turku 1,500 kilon painoisella Fiat-autolla, jossa on tilaa 16 henkilölle. Samalla on vahvistettu taksaksi 1 mk. [0,39 euroa] hengeltä ja 1 penni tavaratalolta kilometriä kohti.

    800 vasikkaa lehmiksi

    on kasvattanut Kalvolan Niemen kartanon karjanhoitaja Juho Eronen, joka mainitussa kartanossa tulee marraskuun 1 p:nä palvelleeksi karjanhoitajana 50 vuotta. Hän kuuluu olevan maamme ensimmäisiä miehiä ammatissaan.

    Lisää aiheesta
    • Nykyinen sokerintuotannon taso halutaan ylläpitää Säkylä tehtaalla.

      Kasvintuotanto | Sokerijuurikkaan hinta laskee – viljely ennätyslukemissa

      Tilaajalle
    • Kauhavalaiset Hakolan tilan veljekset, Mikko, vas. ja Tero Hakola ottivat kotitilan nimiinsä vajaat kaksi vuotta sitten.

      Kasvintuotanto | Viljelijän täytyy tunnistaa omat heikkoutensa, linjaavat Hakolan veljekset

      Tilaajalle
    • Yksi sokerijuurikas painaa keskimäärin puoli kiloa. Siitä saadaan 75 grammaa sokeria

      Kasvintuotanto | Ennätysjuurikkaan kasvattajalle luvassa mainetta, kunniaa ja valkoista kultaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää