
Ennätys, ennätys, koronan aiheuttama pysähdys, nopea kiri, uusi ennätys.
Suunnilleen näin voisi kuvailla Lapin matkailun nopeatempoisia vuosia 2010-luvun loppupuolelta 2020-luvun alkupuolelle. Matkailu on näkyvä osa Lappia, ja mielipiteitä matkailusta ja sen vaikutuksista on yhtä monta kuin vastaajaakin.
Aloitetaan matkailun työllisyysvaikutuksista. Lapin liiton mukaan matkailun suora työllistävä vaikutus on jopa 10 000 henkilötyövuotta, ja kerrannaisvaikutukset huomioiden noin 15 000 henkilötyövuotta.
Tällä vuosikymmenellä matkailualan työllisyyskuviot ovat olleet lievästi ilmaistuna haastavia. Kevättalvella 2020 koronapandemia aloitti matkailualan moukaroinnin, mikä näkyi lomautuksina, työttömyytenä ja työntekijöiden lähtemisenä muille aloille (työ- ja elinkeinoministeriö 25.4.2023).
Harriniva Hotels & Safaris -yrityksen toimitusjohtaja Hanna-Mari ”Pyry” Talvensaari kuvailee, että koko talvikausi 2021–2022 meni selviytymismoodissa, mutta jo seuraavana talvena varauskirjat näyttivät lähes normaaleilta.
”Sen jälkeen ollaan oltu jo täydessä vauhdissa ja kasvun tiellä”, Talvensaari kuvailee.
Samanlainen toipumiskäyrä nähtiin muuallakin Lapissa, kertoo yliopistonlehtori, matkailututkija Maria Hakkarainen Lapin yliopistosta.
”Jos puhutaan matkailijoiden suhteellisista määristä, Lapin matkailu virkistyi jo koronapandemian loppuvaiheessa jopa kansainvälisesti vertailtuna nopeasti.”
Aivan kitkatta Lapin matkailu ei ole kuitenkaan palannut koronaa edeltäviin uomiin, kertoo Talvensaari Harrinivalta. Vielä talvikaudella 2023–2024 osaavaa työvoimaa oli vaikea löytää, ja nyt ongelmia aiheuttaa asuntopula, joka vaivaa Muonion lisäksi monta muutakin Lapin kuntaa.
Harrinivalla asuntopulaa on ratkottu ostamalla ja vuokraamalla asuntoja työntekijöiden käyttöön.
”Tällä hetkellä näyttää siltä, että jos haluamme kasvaa, majoitusasian ratkaiseminen jää omille harteillemme”, Talvensaari kertoo.

Matkailun ennätyslukemat eivät ole syntyneet Lapissa ilman kasvukipuja. Esimerkiksi Rovaniemellä kitkaa aiheuttavat lyhytaikaiseen vuokrauskäyttöön valjastetut asunnot.
Lapin Kansa (3.9.2024) uutisoi laskelmista, joiden mukaan Rovaniemen keskikaupungin noin 4 400 asunnosta 25–40 prosenttia olisi niin sanotussa lyhytvuokrauksessa Airbnb:n ja vastaavien palvelujen kautta, vaikka asunnot on kaavoitettu vakituiseen asumiskäyttöön.
Lyhytvuokrauskäytössä olevat asunnot ovat poissa tavallisten vuokra-asunnon etsijöiden, kuten opiskelijoiden, eläkeläisten ja matkailualan kausityöntekijöiden, ulottuvilta.
Lisäksi lyhytvuokrausasunnoissa majoittuvat matkailijat ovat aiheuttaneet Rovaniemellä siinä määrin häiriötä, melua ja roskaamista, että lyhytvuokrauksen aiheuttamia ongelmia ollaan kitkemässä jopa uhkasakkojen avulla (Lapin Kansa 24.1.12025).
Rovaniemestä ei ole tullut valtakunnan johtavaa Airbnb-kaupunkia tyhjiössä, huomauttaa matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola Lapin yliopistosta.
Nykyään matkustetaan yhä useammin digitaalisten alustojen välityksellä, mutta alustojen vaikutus ei jää pelkkään bittisfääriin.
Jos näin olisi, Airbnb olisi pelkästään väline majoittajan ja majoittujan väliseen viestinvaihtoon ja maksujen hoitamiseen, mutta tosiasiassa Airbnb näkyy ja kuuluu fyysisessä tilassa.
”Tällä tavoin kaupunkitila ja ympäristö muuttuvat paikallisväriksi, joka voitelee alustataloutta”, Veijola kuvailee.

Rovaniemi ei suinkaan ole planeetan ainoa paikka, jossa matkailun lieveilmiöt eivät ole paikallisten mieleen.
Esimerkiksi Kanariansaarilla tilanne on kärjistynyt mielenosoituksiksi, sillä Airbnb on tehnyt pitkäaikaisen vuokra-asunnon löytämisestä hankalaa ja turismi lohkaisee leijonanosan kuivuudesta kärsivien saarten vesivaroista.
Miksi kaikista elinkeinoista juuri matkailu aiheuttaa tällaista? Soile Veijolan mukaan ilmiön juurisyitä voi hakea materiaalisesta ja kasvuun nojaavasta kulutuskulttuurista.
Kun kulutuskulttuurin kasvatti lähtee matkoille, kulutus nousee toiseen potenssiin, Veijola kuvailee.
”Kärjistetysti sanottuna matkailija haluaa lentää, autoilla, syödä lihaa ja juoda alkoholia enemmän kuin tavallisessa arjessa. Turisti on ikään kuin vapaa kaikista moraalisista velvoitteista, sillä hän on lomalla.”
Kärjistetysti sanottuna matkailija haluaa lentää, autoilla, syödä lihaa ja juoda alkoholia enemmän kuin tavallisessa arjessa.
Tutkijana Soile Veijola on päättänyt pysyä erossa Rovaniemen matkailuun liittyvästä sanallisesta köydenvedosta, jota käydään esimerkiksi lehtien palstoilla.
Matkailijamääristä huolestuneet leimataan hänen kokemuksensa mukaan laillisen elinkeinon vastustajiksi, vaikka aihe on monisyinen ja kaikkea muuta kuin mustavalkoinen.
Jos Veijolalta kysytään, matkailun tulisi ottaa takapakkia ja palata parhaille juurilleen. Avainidea olisi hänen mukaansa siinä, että matkailijat osallistuisivat paikalliseen elämään eivätkä tulisi matkakohteeseen kuin huvipuistoon.
”Kohtaamisten pitäisi olla vastavuoroisia ja tapahtua paikallisten ehdoilla.”
Lappiin kaivataan myös kotimaisia matkailijoita, sanoo yliopistotutkija, dosentti Kaarina Tervo-Kankare Lapin yliopistosta. Tähän on useita syitä.
Suomalaismatkailija ensinnäkin käyttää matkabudjettinsa kotimaassa eikä kaukomailla, joten raha kaikkine kerrannaisvaikutuksineen jää hyödyttämään kotimaan taloutta. Lisäksi lähimatkailu ei aiheuta sellaisia päästöjä kuin maailman ääriin lentäminen.

Lapin matkailutulo kerrannaisvaikutuksineen on 1,5 miljardin euron luokkaa, ja tästä summasta noin 75 prosenttia tulee kansainvälisiltä matkailijoilta. Seuraavan kymmenen vuoden ajalle Lappiin on suunnitteilla 1,2 miljardin euron arvosta matkailuinvestointeja, selviää Lapin Kauppakamarin laskelmista.
Lapin matkailutilastojen tulkintaa hankaloittaa hieman se, että maakunnan matkailusesonki painottuu talveen, mutta tilastot tehdään kalenterivuosittain.
Tilastokeskuksen majoitustilastosta selviää, että vuonna 2023 Lapissa kirjattiin yli 3,3 miljoonaa yöpymistä rekisteröidyissä majoituspaikoissa, ja tästä lukemasta kansainvälisten matkailijoiden osuus on yli puolet. Nämä lukemat olivat uusia ennätyksiä koronan jälkeen.
Vuoden 2024 matkailutilastot ovat jutun kirjoitushetkellä vielä työn alla, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että ennätys-sanalle on taas käyttöä.
Talvikaudessa olisi kasvupotentiaalia, mutta kesä on ihan eri juttu. Talvea ei siis voi kasvattaa määräänsä enempää, jotta homman ympärivuotisuus säilyy.
Monilla Lapin matkailun toimijoilla on tällä hetkellä tavoitteena saada matkailusta ympärivuotista.
Talvensaari Harrinivalta huomauttaa kuitenkin, että ympärivuotinen matkailu ei ole pelkästään yrittäjien omasta tahdosta kiinni, sillä pullonkaulaksi muodostuvat muun muassa kulkuyhteydet.
Matkailun kasvu saadaan kansainvälisestä markkinasta, mutta ympärivuotiset, kansainväliset lentoyhteydet Lapin lentokentille ovat olleet toistaiseksi harvassa.
Talvensaari odottaakin kiinnostuneena, miten Kittilän ja Frankfurt am Mainin välinen sekä Rovaniemen ja Bergamon väliset ympärivuotiset lentoyhteydet tulevat näkymään heillä Muoniossa.
Ympärivuotisen matkailutoiminnan pyörittäminen on Lapissa omanlaisensa taiteenlaji, kertoo Roll Outdoorsin toimitusjohtaja Johannes Perkkiö. Yritys toimii Rovaniemellä ja Saariselällä ja tarjoaa opastettuja maastopyöräretkiä ja pyörien vuokrausta.
Perkkiö kertoo, että yrittäjänä hänestä on parempi tarjota töitä ympärivuotisesti, jotta työntekijät sitoutuvat työpaikkaan ja jotta uutta väkeä ei tarvitse olla jatkuvasti perehdyttämässä.
Tämä vaatii kuitenkin yrittäjältä aivonystyröiden hieromista, sillä Lapin talvi- ja kesämatkailu ovat toistaiseksi aivan eri maailmoista.
Lyhyesti sanottuna Lappiin tulee talvisin joukoittain kansainvälisiä matkailijoita, jotka ovat valmiita maksamaan itselleen ainutlaatuisista elämyksistä.
Kesäkaudella matkailijoita on vähän ja he ovat lähinnä suomalaisia, joille Lappi on tuttu kohde. Kesäisin Roll Outdoors järjestää esimerkiksi työhyvinvointipäiviä eri organisaatioille.
”Talvikaudessa olisi kasvupotentiaalia, mutta kesä on ihan eri juttu. Talvea ei siis voi kasvattaa määräänsä enempää, jotta homman ympärivuotisuus säilyy”, Perkkiö tiivistää.
Yksi tulevaisuuden kehityskohteista matkailussa koskee maankäytön suunnittelua, sanoo toiminnanjohtaja Nina Forsell Lapin Matkailuelinkeinon liitosta. Tällä hetkellä tilanne on hänen mukaansa sellainen, että joissakin kohteissa paikallisen arjen seassa liikkuu paljon matkailijoita.
Matkanjärjestäjät pystyvät ohjeistamaan omia ryhmiään, mutta omatoimimatkailijoillekin pitäisi saada tiedotettua, ettei autotiellä saa pulkkailla tai ihmisten pihoille mennä bongaamaan revontulia, Forsell kuvailee.
Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen kertoo, että Rovaniemen matkailusektorilla on tekeillä useita kestävyyteen liittyviä toimia alkaen matkailun saamisesta ympärivuotiseksi. Lisäksi Rovaniemen kaupungilla on käynnissä Matkailun uusi aika -hanke, jossa keskiössä on matkailun sosiaalinen lupa.
Tähän liittyen joulukaudella kerättiin tietoa matkailun vaikutuksista paikallisten elämään. Melkein 3 000 saatua vastausta ovat Kärkkäisen mukaan analysoitavana ja tuloksista on tarkoitus tiedottaa kevättalvella.
Matkailu hyödyttää Kärkkäisen mukaan myös paikallisia. Pelkästään Rovaniemelle lennetään talvikaudella 2024–2025 suoria reittilentoja 41 kohteesta, ja Rovaniemen lentoasema onkin valtakunnan toiseksi vilkkain Helsinki-Vantaan jälkeen.
Myös ravintolatarjonta, kahvilat, kaupat ja erikoispalvelut puuttuisivat ilman matkailua, Kärkkäinen lisää.
Nina Forsell mainitsee, että matkailukeskuksissa, kuten Kittilän Levillä, toimii matkailun ansiosta monenlaista palvelua, parturi-kampaamoa ja yksityistä lääkäriasemaa, jota pienillä paikkakunnilla ei välttämättä muuten olisi.
Matkailu on kiistatta laajentanut Lapin palvelutarjontaa, mutta tutkija Maria Hakkarainen Lapin yliopistosta huomauttaa, että matkailun synnyttämät palvelut on ensisijaisesti suunnattu matkailijoille, ei paikallisille.
”Vaikka matkailu on elävöittänyt Rovaniemen keskustan, onko se silti paikallisten olohuone? Eikä kaikilla periferiassa asuvilla ole varaa käydä yksityisellä lääkäriasemalla, vaikka se kulman takana olisikin”, Hakkarainen pohtii.