

Keskivertosuomalainen viettää melkoisen osan elämästään sisätiloissa, sillä sääolosuhteemme eivät etenkään talvikaudella suosi terassilla syömistä tai puistonpenkillä istuskelua.
Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, millaista sisäilmaa vedämme keuhkoihimme pitkin päivää. Mutta miksi talviaikaan sisäilma tuntuu kuivalta ja voiko kuivuudelle tehdä jotain? Aihetta avaa Hengitysliiton sisäilma-asiantuntija Kirsi Säkkinen.
Ensinnäkin on tärkeää ymmärtää suhteellisen kosteuden käsite, Säkkinen kertoo, sillä sisäilman kosteus ilmoitetaan useimmiten suhteellisena kosteutena.
Suhteellinen kosteus (RH %) ilmaisee, kuinka monta prosenttia ilmassa on vesihöyryä siitä määrästä, joka kyseisessä lämpötilassa voi enimmillään olla vesihöyryä ennen kuin se tiivistyy vedeksi.

Kesällä suomalaiskotien sisäilman kosteustaso mukailee yleensä ulkoilman kosteutta ja on pääsääntöisesti selvästi korkeampi kuin talvella. Kesällä huoneilman suhteellinen kosteuspitoisuus vaihtelee ulkoilman kosteuden mukaan 40–70 prosentin välillä.
Lämpimään ilmaan mahtuu enemmän kosteutta kuin kylmään ilmaan, minkä vuoksi ilman suhteellinen kosteus laskee, kun se siirtyy ulkoa kylmästä sisälle lämpimään.
”Kylmä ulkoilma sisältää siis vähän vesihöyryä, ja kun tämä ilma kuljetetaan sisäilmaan ja lämmitetään sisätiloissa, sen suhteellinen kosteus laskee”, Säkkinen tiivistää. Tästä syystä sisäilma on lämmityskaudella kuivaa.
Sisäilman kuivuus talvella on Suomen leveyspiireillä normaali ilmiö. Mitä kylmempi ulkoilma on, sitä kuivemmaksi sama ilma muuttuu sisätiloissa, kun se lämmitetään suositeltuun 20–22 asteen lämpötilaan, Säkkinen kertoo.
Kovilla pakkasilla huoneilman suhteellinen kosteus voi laskea jopa reilusti alle 20 prosenttiin. Yleisesti sopivana huoneilman suhteellisena kosteutena voidaan Säkkisen mukaan pitää lämmityskaudella 30:n ja 40 prosentin väliin asettuvaa lukemaa.
”Jos huoneilma on kuivaa ja sisäilman lämpötila on yli suositellun 20–22 astetta, sisälämpötilaa kannattaa hieman alentaa. Näin myös kosteus hieman lisääntyy.”
Parhaiten sisäilman kosteutta pystyy Säkkisen mukaan seuraamaan kosteusmittarin avulla.
Kuivan sisäilman ihminen voi huomata mittarin antaman lukeman lisäksi erilaista oireista, joita ovat hengitysteiden, silmien, limakalvojen ja ihon ärsytysoireet. Kuiva sisäilma myös heikentää liman poistumista hengitysteistä. Tämä puolestaan lisää limakalvojen tulehdusriskiä.
Oireita voi esiintyä oikeastaan kenellä vain, ja Säkkisen mukaan ihmiset reagoivat kuivaan sisäilmaan yksilöllisesti.
Säkkinen lisää, että jos suhteellinen ilmankosteus laskee hyvin alhaiseksi, myös tekstiilit sähköistyvät ja asunnon sisäpinnoille, kuten parketteihin, voi tulla halkeamia tai rakoja.
Korkea sisälämpötila lisää huoneilman kuivuutta, Säkkinen muistuttaa.
”Jos huoneilma on kuivaa ja sisäilman lämpötila on yli suositellun 20–22 astetta, sisälämpötilaa kannattaa hieman alentaa. Näin myös kosteus hieman lisääntyy.”
Huoneilman kosteuteen vaikuttavat ulkoilman kosteuden lisäksi asunnossa harjoitettu toiminta, kuten pyykinkuivatus, suihkussa käynti ja saunominen. Säkkinen lisää, että tällaisten arkipuuhien tuottamaa kosteutta voidaan hyödyntää ilman kostuttamisessa, jos sisäilma on hyvin kuivaa.
Kuivaa huoneilmaa voi Säkkisen mukaan kevyesti kosteuttaa myös ilmankostuttimilla.
”Jos käytetään ilmankostutinta, sisäilman kosteuspitoisuutta täytyy seurata mittarin avulla.”
Kun suhteellinen kosteuspitoisuus ylittää 40 prosentin rajan, tulee ilman kostutus lopettaa. Lyhytaikainen kosteus ei haittaa, mutta pitkäkestoisesti huoneilman kosteus ei saa olla liian suuri, Säkkinen kertoo.
Liiallinen kosteus tiivistyy kylmiin pintoihin, kuten ikkunoihin ja kylmiin ulkoseinien rakenteisiin, mikä voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa kosteusvaurion.
Ilmankostutin on muistettava pitää puhtaana, eikä ei saa seisottaa vettä. Laitteen käyttöohjeita ja huolto-ohjeita kannattaa noudattaa huolellisesti, Säkkinen muistuttaa.
”Huonosti hoidettuna ilmankostutin voi levittää huoneilmaan mikrobeja.”
Säkkisen mukaan kuumahöyrystävä ilmankostutin on hygieeninen vaihtoehto. Siinä laite vapauttaa kuumentuneesta vedestä muodostuvan höyryn huoneilmaan.
”Menetelmän etuna on, että kuumennuksessa vedessä mahdollisesti olevat mikrobit tuhoutuvat.”