

Sonkajärveläinen Hietaniemi Ranchin tuottaja Sanna Kauppinen totesi, että ”nyt riittää”, kun häntä syytettiin somessa murhaajaksi ja eläinrääkkääjäksi.
”Homma lähti siitä, että meiltä vanha sonni lähti kesän alussa teuraaksi ja pari viikkoa sitten tuli uusi. Tein uuden tulosta meidän somekanavallemme päivityksen ja pääsääntöisesti vastaanotto oli oikein positiivista.”
Mutta joukkoon alkoi ilmaantua myös kriittisiä kommentoijia:
”Meitä syytettiin murhaajiksi ja eläinrääkkääjiksi. Vanha sonni olisi kuulemma pitänyt laittaa jonnekin eläkepaikalle.”
”Miksi laitoit vanhan pois, eikö sitä olisi voinut laittaa jonnekin vanhainkotiin voi sinä eläinrääkkääjä ja murhaaja!”
Ylämaankarjaa tilallaan tuottava Kauppinen oli pohtinut jo pidempään vanhan sonnin vaihtamista uuteen.
”Sonnit vaihdetaan, kun omat tytöt tulevat vastaan. Niitä ei isällään astuteta. Nämä ovat ihan arkipäiväisiä päätöksiä karjatiloilla.”
”Vaikka se on arkipäivää, eihän se kivalta tunnu laittaa eläimiä pois. Meillä yksi poikimaton lehmä, jolla oli vasikka vielä sisällään, jouduttiin lopettamaan. Kun kotiteurastaja tuli, itkin silmät päästäni koko toimenpiteen ajan. Ei tämä tunteetonta touhua ole, vaikka jotkut niin ajattelee.”
Vanhalla sonnilla oli myös terveyshuolia ja harmi oli sitäkin pois laittaa.
”Jo viime syksynä sillä oli sorkissa vähän huomautettava. Se oli iso, jykevä sonni. Katsottiin sitä emolehmäasiantuntijankin kanssa, että alkoi olla riski. Jalat ovat sonnin tärkein osa, pitää pystyä hyppäämään lehmän selkään. Jos ei jalat toimi, jääpi lehmät hoitelematta.”

Tilastaan aktiivisesti somessa kertova Kauppinen on tottunut kaikenlaiseen kommentointiin. Hänen mukaansa kriittisimmät kommentoijat toimivat kasvottomina ja nimettömyyden suojissa.
”Joillekin se menee ihon alle – meitä tilallisia on erilaisia. Mä en menetä yöuniani näistä. Mutta kyllä se käy mielessä, että katsokaa miten vieraantunutta tämä meno ihmisillä on.”
”Kuvitteleeko joku, että minä lopetan tuotannon, kun joku käy minulle sanomassa, että olen eläinrääkkääjä ja murhaaja. En lopeta. Eivätkö he itse syö mitään?”
Eläinten vanhainkotiajatus on Sanna Kauppisen mielestä kaukaa haettu.
”Tuhatkiloista sonnia ei voi pitää lemmikkinä. Kipeää eläintä ei ole järkevää viedä minnekään eläinten vanhainkotiin. Kun eläimellä on kipuja, sen luonne muuttuu arvaamattomaksi. Se ei ole mitään leppoisaa elämää.”
Kauppinen miettii myös tilannetta, että iso eläin kuolee laitumelle.
”Se on kauhea lihan hukka, jos sonni kuolee pellolle. Sehän pitää lähettää Honkajoelle raatolaitokselle. Ennemmin syödään pois.”
Kauppisen mielestä liian usein takerrutaan tuotantoeläimen tappamiseen.
”Sitä kuvitellaan, että ainoa oikea tapa eläimelle olisi elää vapaana jossain preerialla. Mutta ei ajatella, että eläin myös kärsii ja kituu villinä usein pitkänkin aikaa ja sairastaa kipujensa kanssa.”
Kauppinen teki tänään tiistaina tuoreen päivityksen someen ja avautui saamastaan palautteesta: