• Makuaistin muutos piilee usein muualla kuin suussa – erikoislääkäri listaa, milloin on syytä lähteä lääkäriin heti

    Hajuhermo on monella tapaa erikoinen hermo, ja siksi hyvin altis häiriöille. Jos makuaistissa on häikkää, perimmäinen syy onkin usein hajuaistin puolella.
    Tilaajalle
    Hajuaisti on olennainen osa myös makuelämystä. Tuoreen pullan maustakin menettää osan, jos hajuaistissa on häiriötä esimerkiksi hengitystieinfektion vuoksi.
    Hajuaisti on olennainen osa myös makuelämystä. Tuoreen pullan maustakin menettää osan, jos hajuaistissa on häiriötä esimerkiksi hengitystieinfektion vuoksi. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Ruoka
    30.3.202514:00
    Tuovi Mäkipere

    Räkätauti on saanut nenän niin tukkoon, ettei mikään tuoksu tai maistu miltään. Tunne on tuttu monelle, mutta miksi hajuaistin heikentyminen vie terän myös makuaistilta?

    Haju- ja makuaistin yhteyttä MT:n lukijoille avaa korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Hanna Karvonen Turun Terveystalosta.

    Jos puhutaan makuaistin puutteessa, kyse on Karvosen mukaan harvoin makuaistin täydellisestä puuttumisesta, vaan enemmänkin huonontumisesta tai vääristymisestä. Jos suussa on esimerkiksi mätää puskeva hammas, kaikki ymmärrettävästi maistuu pahalta.

    Jos ruoka ei maistu, aivan ensimmäisenä pitää Karvosen mukaan selvittää, onko syynä ruokahaluttomuus vai makuaistin häiriö. Ruokahaluttomuus on aina vakava asia, mutta makuaistin häiriöiden perimmäinen syy on usein hajuaistissa.

    Makuaistimus nimittäin syntyy kielessä, joka aistii eri osissaan viittä perusmakua, eli makeaa, suolaista, karvasta, makeaa ja umamia, eli täyteläistä makua. Kieli on limakalvon peitossa, ja limakalvo on puolestaan vahvaa tekoa.

    Makuaistin häiriön perimmäinen syy onkin yleensä hajuaistin ongelmissa, Karvonen tiivistää.

    ”Lyhyesti sanottuna hyvää makuaistia ei voi olla ilman hyvää hajuaistia.”

    Koronapandemian aikaan haju- ja makuaistin menetys kävi monelle tutuksi. Arkistokuva drive-in-koronatestistä Tampereelta marraskuulta 2020.
    Koronapandemian aikaan haju- ja makuaistin menetys kävi monelle tutuksi. Arkistokuva drive-in-koronatestistä Tampereelta marraskuulta 2020. Kuva: Sanne Katainen

    Jos siis potilas sanoo lääkärille, ettei maista mitään, lääkärin pitäisi ensin selvittää hajuaistin tilanne. Hajuaisti voi heikentyä monenlaisista syistä, Hanna Karvonen kuvailee.

    Hajuhermo on siitä erikoinen hermo, että sen lähtökohdan ja päätepisteen välillä ei ole välipysäkkejä. Toisin sanoen hajuaistilla on hyvin ripeä reitti aivoihin silloin, kun sitä ei ole mikään häiritsemässä. Toinen hajuhermoon liittyvä erikoisuus on se, että se ei ole varsinaisesti suojassa minkään alla, toisin kuin limakalvon suojaama makuaisti ja ihon suojaama tuntoaisti.

    Suoraviivaisuutensa ja suojaamattomuutensa vuoksi hajuhermo on erittäin altis ongelmille, Karvonen huomauttaa.

    Moni meistä on kokenut tällaisen väliaikaisen hajuaistin heikkenemisen esimerkiksi hengitystieinfektion vuoksi. Jos hajuaisti ei ala taudin jälkeen palautua, kyseessä saattaa olla esimerkiksi nenän limakalvolle kehittynyt polyyppi, joka tukkii hajuhermoa.

    Hajuhermo voi heikentyä myös lääkkeiden sivuvaikutuksena tai esimerkiksi leikkauksen tai solusalpaajahoitojen jälkeen.

    ”Muistisairauksissa ensimmäinen oire on melkein aina hajuaistin ja sitä kautta makuaistin heikkeneminen”, Karvonen kertoo.

    ”Muistisairauksissa ensimmäinen oire on melkein aina hajuaistin ja sitä kautta makuaistin heikkeneminen.”

    Hanna Karvonen

    Ihmisen aistit ovat muokkautuvaista sorttia. Otetaan esimerkiksi tupakka: harva tupakoinnin aloittaja nauttii ensimmäisen savukkeensa mausta, mutta makuaisti turtuu makuun vähitellen. Samalla tavoin tupakointi heikentää makuaistia vähitellen ilman, että ihminen itse havaitsee eroa päivittäisessä elämässään.

    Karvosen mukaan ihminen huomaa makuaistissa muutoksen yleensä vain, jos muutos on kertalaakista vähintään kohtalainen.

    Jos siis makuaistissa havaitsee itse muutoksen, joka ei johdu esimerkiksi juuri sairastetusta koronataudista, Karvonen kehottaa tulemaan juttelemaan lääkärille, sillä suurin osa makuaistin muutoksista on ratkaistavissa.

    ”Jos aistimuutokseen liittyy kipua tai verenvuotoa, sitten pitää tulla lähteä lääkäriin heti”, Karvonen muistuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Ruoka halutaan nauttia mieluummin seurassa kuin yksin. Lautaselle valitaan mieluiten kalaa.

      Ruoka | Nämä ovat senioreiden lempiruoat – pöytään halutaan istua mieluummin seurassa kuin yksin

    • Laadukkaan mustapippurin tunnistaa siitä, että pippurit ovat isoja ja niissä on paljon kuorta, sillä kuoressa on eteerisiä öljyjä.

      Tyydytkö sinäkin vain näihin kolmeen mausteeseen? Mestarimaustajaksi kehittyy vain rohkeasti maistelemalla, vakuuttaa maustekokki

    • Ruoka | Ruokamaku jalostuu halki elämän: Oliivit kummittelivat vuosia makualueella, joka ei hivellyt omia makunystyröitäni, myöhemmin ne siirtyivät muutaman nyrpistelyn jälkeen inhokkilistalta neutraalille vyöhykkeelle

    Artikkelin aiheet
    makuaisti
    hajuaisti
    hajuhermo
    terveys
    Hanna Karvonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle