Varakkaita naisia huijannut auervaara saa kostonsa – silti tämä jännitysromaani on sopivan kevyttä lukemista

Sari Rainio & Juha Rautaheimo: Vainajat vailla armoa. 495 sivua. Siltala. Kuva: Siltala

Vainajat vailla armoa -romaani on tekijäpari R & R:n eli toimituspäällikkö Sari Rainion (s. 1975) ja väkivaltarikosyksikössä 40 vuotta toimineen tutkimusjohtaja Juha ”Hermo” Rautaheimon (s. 1952) kolmas pehmojännäri.

Mortui non silent on hienosti sarjan nimi.

Tekijäparin onnistumisesta kertoo se, että tuhdissa sivumäärässä ei ole liikaa. Kerronta on laveaa, hersyvää, vuolaasti maalailevaa, mutta eleganttia tarinaa ei kannatakaan yrittää yhdellä istumalla ahmaista.

Oikeuslääkäri Viola Kaario saa tällä kertaa teräspöydälleen Helsingin Tähtitorninmäeltä löytämänsä vainajan, seitsenkymppisen miehen. Kuolema näyttää sairauskohtaukselta, mutta Violan intuitio vaatii tekemään perusteellisen tutkimuksen. Mies on murhattu, poikkeuksellisella tavalla.

Niinpä Viola ystävänsä rikosylikonstaapeli Ville Karilan ja muun kollegajoukon kanssa alkaa jäljittää tekijää. Muuan johtolangoista vie seniorikartano Manderleyhin, joka tarjoaa muistisairaille vanhuksille isolla rahalla luksusta. Henkilökunta salaa jotakin, josta ei uskalla puhua.

Toista ääripäätä edustavassa Hoivakoti Kuusenpesässäkin käydään. Muisti on teoksen ytimessä muullakin tavoin kuin sairautena. Mitä ja miten ihminen muistaa. Voiko muistia manipuloida?

Samaan aikaan edellisistä osista tuttu auervaara, varakkaita naisia törkeästi huijannut Hellevirta kokee kauhun hetkiä kuolleen kostajan ahdistamana. Hänelle viritetystä ansasta ei ole ulos pääsyä.

Päähenkilöt ovat kulttuuria harrastavaa väkeä. Tuulen viemää on katsottu useaan kertaan. Ulkomuistista siteerataan Nerudaa ja Saima Harmajaa.

Ympäristöjen estetiikkaa, kulinaarisia nautintoja ja illanistujaisia ystävien kesken osataan arvostaa.

Vainajiin erikoistunut Viola saa työhön perspektiiviä muinaisuudesta: egyptiläinen Kuolleiden kirja antaa avaimia intuitiiviseen keskusteluun kohteiden kanssa.

Vaikka kuoleman kanssa ollaan kasvokkain, lukukokemus on valoisa ja viihdyttävä. Kerronnasta välittyy elollisen ikuinen kiertokulku. Juoni toimii ja tutkimus on pätevää. Tärkeä osa tarinaa ovat ihmissuhteet ja tunnelmat.

Komisario Palmusta ja nostalgiasta viehättyville teos on taidolla rakennettu herkkupala.