• Tero Juntti tuottaa pari miljoonaa kiloa kurkkua vuodessa

    Kurkkuun ei kyllästy. Sen tietää Tero Juntti, jonka elämä on lapsesta asti ollut kiinni kurkuissa.
    Tilaajalle
    Jokainen suomalainen syö noin 30 kurkkua vuodessa. Tero Juntti on siihen tyytyväinen. Kurkun tuotanto on suurimmillaan touko-kesäkuussa, mutta mitään suurta notkahdusta ei vuoden mittaan ole havaittavissa. Kurkku kasvaa kasvihuoneissa talvellakin.
    Jokainen suomalainen syö noin 30 kurkkua vuodessa. Tero Juntti on siihen tyytyväinen. Kurkun tuotanto on suurimmillaan touko-kesäkuussa, mutta mitään suurta notkahdusta ei vuoden mittaan ole havaittavissa. Kurkku kasvaa kasvihuoneissa talvellakin. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Puutarhatuotanto
    24.6.202520:00
    Riitta Mustonen
    Piikkiö

    Silmiä hivelevän vihreän peltomaiseman keskellä Kaarinan Piikkiössä eteen avautuu yhtäkkiä yllättävä näky: valkeana hohtavat terävähuippuiset kasvihuoneet.

    Täällä sijaitsee Puutarha Timo Juntti, jonka moniharjaiset blokkikasvihuoneet ovat täynnä kurkkuja eri vaiheissaan. Täältä kurkut lähtevät Lounais-Suomen kauppoihin ja kauemmaskin.

    Pari miljoonaa kiloa vuodessa – siitähän riittäisi kurkku melkein jokaiselle suomalaiselle. Tai ei sittenkään, sillä me suomalaiset syömme kurkkua todella paljon, noin 30 kurkkua vuodessa joka iikka.

    Kurkuntaimi tekee joka päivä vähintään yhden lehden, yhden kurkun alun ja yhden sivuverson. Kasvun voi melkein nähdä.
    Kurkuntaimi tekee joka päivä vähintään yhden lehden, yhden kurkun alun ja yhden sivuverson. Kasvun voi melkein nähdä. Kuva: Sanne Katainen

    Puutarhuri Tero Juntti on tilanteeseen tyytyväinen. Kurkku on suomalaisten suosikkivihannes tomaatin jälkeen, ja kulutus vain kasvaa. Kotimaisen kurkun näkymät ovat hyvät.

    Juntti on kurkunviljelijä toisessa polvessa. Hänen isänsä Timo Juntti viljeli maata Kaarinassa, kunnes kuusikymmentä vuotta sitten perusti kasvihuoneet, ”kun naapureillakin oli”.

    Kaarinassa Timo Juntilla oli kolme kahdentuhannen neliön kasvihuonetta. Kun poika Teron piti aikanaan päättää, jatkaako hän oikeasti puutarhurina, niin Juntit päättivät investoida kurkkuun tosissaan.

    ”Vuonna 2005 tehtiin päätös rakentaa Piikkiöön tämä puutarha”, Tero Juntti kertoo. Näin Puutarha Timo Juntista tuli Lounais-Suomen suurin kurkuntuottaja ja Tero Juntista sen yrittäjä: kurkkua kasvatetaan 15 000 neliöllä. Lisäksi 5000 neliötä on tomaatilla.

    My Na poistaa kurkkukasvuston alaosan lehtiä.
    My Na poistaa kurkkukasvuston alaosan lehtiä. Kuva: Sanne Katainen

    Tero Juntin kanssa puutarhassa työskentelee vaimo Minna talouspuolella. Myös liki kahdeksankymppinen isä Timo pyörii kasvihuoneilla lähes päivittäin ja pojat Tino ja Matias ovat saaneet kesätöitä useana vuonna omassa yrityksestä. Ulkopuolisia työntekijöitä on kolmisenkymmentä, suurin osa Vietnamista.

    Hyvä kurkku on tuore, tummanvihreä ja raikas, määrittelee Tero Juntti. Juntin puutarhassa kasvatetaan vain yhtä lajiketta kurkkua, mutta ajan saatossa lajikkeet ovat toki vaihtuneet.

    ”Kurkku voi kasvaa kymmenen senttiä päivässä. Se paisuu melkein silmissä.”

    Tero Juntti

    Kurkuntaimet tulevat Piikkiöön Närpiöstä ja alkavat tuottaa ensimmäisiä kurkkuja noin kolmen viikon kuluttua. Kun taimen latvaan ilmestyy keltainen kukka, niin siitä kymmenen päivän päästä kurkku on poimintavalmis.

    ”Kurkku voi kasvaa kymmenen senttiä päivässä. Se paisuu melkein silmissä”, Tero Juntti kuvailee.

    Yhdestä taimesta poimitaan satoa 4–5 kuukautta.

    Suomalaiset viljelijät tuottavat kurkusta maailmanennätyssatoja. Tällä vuosikymmenellä Suomessa ylittyi ensimmäisenä koko maailmassa sadan kilon kurkkusato yhtä kasvihuoneneliötä kohti.
    Suomalaiset viljelijät tuottavat kurkusta maailmanennätyssatoja. Tällä vuosikymmenellä Suomessa ylittyi ensimmäisenä koko maailmassa sadan kilon kurkkusato yhtä kasvihuoneneliötä kohti. Kuva: Sanne Katainen

    Kurkkua tuotetaan ympäri vuoden. Tero Juntin mukaan tuotanto on energiatehokasta Suomessa talvellakin, sillä fossiilisia polttoaineita ei käytetä juuri lainkaan ja sähkö on Suomessa puhdasta. Kurkkujen hiilijalanjälki on pienentynyt paljon siitä, mitä se on joskus ollut.

    Kurkun kasvatus vaatii paljon vettä, mutta tässäkin Timo Juntin puutarha toimii tehokkaasti. Ylikasteluvedet kerätään talteen kourujen avulla ja johdetaan hidassuodatussäiliöön.

    Säiliön filtterimassassa olevat mikrobit puhdistavat vedestä mahdolliset kasvitaudit, mutta jättävät kaikki ravinteet veteen. Puhdistuksen jälkeen vesi käytetään uudelleen kasvien kasteluun.

    Suurin tuotantokustannus on talvella energia, kesällä työvoima. Juntti on tyytyväinen työntekijöihinsä, joista osa on työskennellyt puutarhassa yli kaksikymmentä vuotta. ”Heillä on oikea asenne ja halu pärjätä. He ovat onnistuneesti kotiutuneet Suomeen.”

    Työ kasvihuoneissa on vaativaa, sillä huoneissa on etenkin kesällä hiostavan kuuma ja kurkut poimitaan käsin. Yksi ihminen voi kerätä päivässä jopa muutaman tuhat kiloa kurkkuja.

    Kurkun kasvutapa on köynnösmäinen. Sen lehtihangoista kasvaa kärhiä, joiden avulla kasvi pystyy kiipeämään. Taimia sidotaan langoilla kasvamaan ylöspäin ja ylimääräisiä sivuhaaroja leikataan pois.

    Köynnökset kasvavat jopa viiden metrin korkeuteen, joten yläilmoissa työskentelyyn tarvitaan saksinosturi.

    Suomalainen kurkku on Tero Juntin mukaan saanut viime vuosiin asti kasvaa aika turvassa viruksilta ja taudeilta, mutta globalisaatio ja ilmastonmuutos ovat tuoneet haasteensa tällekin alalle. Paineet kasvinsuojeluun ovat lisääntyneet, ja kasvinjalostajat yrittävät kehittää entistä taudinkestävämpiä lajikkeita.

    Myös energian ja ravinteiden hinnannousu on koetellut kurkunkasvatusta, vaikkakin nyt tilanne näyttää valoisammalta.

    Turpeen käytön kielto tuntui alkuun suurelta uhkalta, mutta kasvualustaksi löytynyt turve-sammal-puukuituyhdistelmä on osoittautunut jopa paremmaksi kuin aiempi pelkkä turve.

    ”Kasvuturve on edelleen tosi tärkeä Suomessa, ja se on turpeen kokonaismäärästä vain pieni osa. Hienoa, että poliitikotkin ovat ymmärtäneet sen merkityksen”, Tero Juntti kiittää.

    Kaikki kotimainen kurkku käy kaupaksi, ja sitä viedään myös ulkomaille eli Ruotsiin, Baltiaan ja Puolaan. Kakkosluokan kurkut eli vähän epämuodostuneet menevät teollisuuteen ja jonkin verran myös kauppoihin ja torimyyntiin.

    ”Ykkösluokan kurkun on aina pitänyt olla suora. Ei käyrää kurkkua saa menemään edes koneesta läpi”, Tero Juntti viittaa muovituskoneeseen. Kurkut pakataan muoviin, jotta ne eivät nahistu tai vahingoitu kuljetuksen ja säilytyksen aikana.

    Tero,  Matias ja Timo Juntti ovat eläneet suuren osan elämästään kurkkujen parissa.
    Tero, Matias ja Timo Juntti ovat eläneet suuren osan elämästään kurkkujen parissa. Kuva: Sanne Katainen

    Isoisä-Timon ja isä-Teron lisäksi kasvihuoneella on käymässä Matias, 20. Hän opiskelee tuotantotaloutta Lappeenrannan yliopistossa ja on mahdollisesti jatkamassa jonain päivänä työtä perheyrityksessä, samoin veli Tino.

    ”Yritys on hyvässä vedossa, ja poikia kiinnostaa ainakin liiketoiminta. Mutta ei mitään painostusta, on hyvä olla töissä eri alalla ja nähdä vähän muutakin”, Tero Juntti kannustaa.

    Kurkku on vuoden vihannes

    Kurkku eli vihanneskurkku ( Cucumis sativus ) on kurkkujen ( Cucumis ) sukuun kuuluva, yksivuotinen ruohovartinen vihanneskasvi.

    Nimetty Kotimaiset Kasvikset ry:n vuoden 2025 heviksi (hedelmä tai vihannes).

    Tuottaa suomalaisissa kasvihuoneissa maailmanennätyssatoja – jopa yli 250 kiloa vuodessa neliömetriltä.

    Yli 90 prosenttia suomalaisten syömistä tuoreista kurkuista on kotimaisia.

    Kurkun Cucumis-sukuun kuuluvat myös melonit ja esimerkiksi eksoottisena hedelmänä myytävä, vihreälihainen kivakurkku, kiwano.

    Sadassa grammassa kurkkua on vain 10 kilokaloria ja jonkin verran A-, K ja C-vitamiinia. Suurin osa kurkusta on vettä.

    Suomalainen syö keskimäärin 10 kiloa kurkkua vuodessa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle