Onnellisuutta mitataan väärin – näin se pitäisi tehdä

Suomi on maailman onnellisuusraportissa kahdeksatta kertaa peräkkäin onnellisin maa. Kun seuraa uutisia maan tilasta, sitä on vaikea käsittää. Kuinka kansa, josta medioiden mukaan huomattava osa on valumassa peruuttamattomaan kurjuuteen, voi olla onnellisin? Mitataanko onnellisuutta väärin? Sitä pohdiskelee ryhmä tutkijoita tiedelehdessä ja ehdottelee mittaukseen mukaan objektiivisia menetelmiä.

Niitä voisi tarjota ”onnellisuushormonien” mittaaminen kansalaisten verestä.

Onnellisuutta mitataan kyselemällä ihmisiltä sosiaalisesta tuesta, tuloista, terveydestä, vapaudesta, anteliaisuudesta ja korruption vähäisyydestä. Kansalaiset myös arvioivat oman elämänsä laatua ja onnellisuuttaan. Lisäksi raporttiin kaivetaan tilastollisia tietoja bruttokansantuotteesta, terveiden elinvuosien odotteesta, koulutuksesta sekä taloudellisista ja sosiaalisista mittareista.

Tutkijoiden mielestä onnellisuus sisältää myös neurobiologisia ilmiöitä, joita voidaan mitata. Onnellisuuden tuntemiseen liittyy hermoston välittäjäaineiden ja hormonien eritys. Puhutaan ”onnellisuushormoneista”: dopamiinista, serotoniinista, oksitosiinista, ja endorfiineista. Ne saavat tuntemaan iloa, tyytyväisyyttä, hyvää oloa ja läheisyyttä. Oksitosiinihan on nimettykin rakkaushormoniksi ja sitä erittyy esimerkiksi halauksessa. Endorfiinit taas vastaavat liikunnan suomasta euforiasta.

Näiden onnen välittäjäaineiden vaikutuksissa voi olla alueellisia eroja, sillä niitä säätelevät geenit, dieetti, valo ja kulttuuriset tekijät.

Poliittisesti tulkitaan usein tulojen ja taloudellisen menestyksen kuuluvan onnellisuuden ytimeen. Elämänkokemus ja tutkimuksetkin osoittavat kuitenkin, ettei raha takaa onnea. Tässä on tutkijoiden mielestä yksi syy laajentaa onnellisuuden mittausta objektiiviseen biologiseen suuntaan. Onhan onnellisuus ihmisen elämän keskiössä ja sen ymmärtäminen yhteiskunnan kehityksen kannalta tärkeää.

(PNAS https://doi.org/10.1073/pnas.2502095122, Suomen Lääkärilehti)