• ”Kaikkea kokeillaan”: Yhteinen puutarha toi kyläläiset saman pöydän ääreen Sotkamossa

    Vanhaan biisonitarhaan syntynyt viljelys ruokkii kyläläisten vatsoja ja turvallisuudentunnetta.
    Tilaajalle
    Tuula Kärnä esittelee lavakauluksessa kasvanutta palsternakkaa.
    Tuula Kärnä esittelee lavakauluksessa kasvanutta palsternakkaa. Kuva: Terhi Pape-Mustonen
    Koti|Piha ja puutarha
    30.9.202505:00
    Terhi Pape-Mustonen
    Sotkamo

    Laakajärven kylällä Sotkamossa mietittiin korona-aikaan, mistä kyläläisille keksittäisiin mukavaa ja turvallista tekemistä. Ratkaisuksi löydettiin yhteinen puutarha ja sille eksoottinen sijainti: vanha biisonitarha.

    ”Aloitimme ensin pienellä lavaviljelyalueella. Toiminnan viritessä ja talkooporukan kasvaessa olemme laajentaneet uusiin lavoihin ja tänä keväänä istutettuun hedelmätarhaan”, Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Kärnä kertoo.

    Biisonitarhan maassa riittää voimaa, sillä laumaa ruokittiin tarhassa vuosikymmeniä. Monivuotiset rikkaruohot, kuten nokkonen, ovat saaneet sekä runsaasti lannoitetta että mahdollisuuden juurtua vuosien ajan.

    ”Siksi katekangas lavakauluksien pohjalla on aivan ehdoton, muuten rikat tulevat heti läpi.”

    Aluetta joudutaan niittämään, etteivät rikkaruohot aivan valtautuisi. Muuten kasvit viljellään lavakauluksissa mutta peruna on kasvatettu avomaalla.

    Puutarhureilla on ideoita myös nokkosen hyödyntämiseen: siitä on kerätty jo siemeniä ja sen kuidusta voisi kokeilla jalostaa lankaa.

    Tarhassa kasvatetaan kaikenlaista: tomaatteja, chilejä, lehtikaalia, kurpitsaa sekä perinteisiä porkkanaa ja sipulia. Tämän vuoden uutuutena kasvatettiin maissia, josta saatiin myös satoa.

    Purjo ja sipuli ovat kasvaneet erityisen komeiksi. Myös palsternakasta ja porkkanasta saadaan kelpo sato.
    Purjo ja sipuli ovat kasvaneet erityisen komeiksi. Myös palsternakasta ja porkkanasta saadaan kelpo sato. Kuva: Terhi Pape-Mustonen

    Erityisen komean sadon ovat tuottaneet purjo ja suuriksi kasvaneet sipulit. Kesä on ollut viljelyksillä haastava: ensin kylmää, sitten kuivaa ja nyt taas viileää.

    ”Kastelemassa olisi saanut olla helteiden aikaan kaksi kertaa päivässä, mutta eihän kellään tahdo olla siihen aikaa”, Tampereelta Laakajärvelle muuttanut Päivi Kurkinen kertoo.

    Kasteluveden tuo traktorilla paikalle biisoneita tarhassa aikaisemmin kasvattanut Kari Huttunen. Puutarhan alue kuuluu tilan maihin ja muutkin Huttuset ovat innokkaasti toiminnassa mukana.

    ”Kaalit kärsivät hyönteisistä mutta ehtivät kasvaa uudelleen kun kesä vielä jatkui. Härkäpavut kasvoivat hienosti, mutta linnut söivät sadon hetkessä”, Kärnä kertoo.

    Seuraavan talven aikana jännitetään, miten hyvin hedelmäpuut on onnistuttu suojaamaan jäniksiltä ja hirviltä.

    Taimet kasvatetaan talkoina ja puutarhaa hoidetaan erityisesti viikonloppuisin, jolloin mukaan pääsevät myös alueen mökkiläiset. Talkoissa on yleensä aina tarjolla ruoka, jonka valmistamisessa hyödynnetään puutarhan antimia.

    ”Kasviksia valmistetaan ruuaksi sen mukaan, mitä vihanneksia on tarjolla”, Kurkinen kertoo.

    Kaalit kärsivät hyönteisvahingoista mutta lähtivät uudelleen kasvuun kesän edetessä.
    Kaalit kärsivät hyönteisvahingoista mutta lähtivät uudelleen kasvuun kesän edetessä. Kuva: Terhi Pape-Mustonen

    Yhteisöpuutarhaa ylläpitävä kyläyhdistys on hakenut erilaisia avustuksia aktiivisesti. Rahoitus viljelylavoihin saatiin Elävä Kainuu Leaderin pienhankkeesta.

    Hedelmätarha on puolestaan istutettu energiayhtiö Lumpeen tuella. Ensi vuonna Laakajärven kylä osallistuu Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden juhlintaan järjestämällä ruokatapahtumia, joiden teemana ovat Kainuun, luovutetun Karjalan ja Kreetan alueen ruokakulttuurit.

    ”Kaikkea kokeillaan, mikä ei ole kiellettyä, ja vähän sitäkin.”

    Tuula Kärnä

    Lisäksi rahaa saadaan, kun ulkopuoliset osallistuvat esimerkiksi sadonkorjuujuhlaan.

    Toimintaa organisoidaan kylän WhatsApp-ryhmän avulla. Lounaat ja kahvittelu sujuvat mukavasti puutarhan laidalla sijaitsevassa huoltorakennus Navassa.

    Yhteinen puutarha on madaltanut kynnystä myös muuhun yhteistyöhön.

    ”Täällä tulee samalla selvitettyä ihmisten kuulumiset ja mahdolliset avuntarpeet. Kylän yhteinen puutarha on lisännyt hyvinvointia ja turvallisuuden tunnetta,” Kärnä kuvailee.

    Suuria suunnitelmia ja intoa riittää myös tulevaisuudessa, kyläläiset vakuuttavat.

    ”Kaikkea kokeillaan, mikä ei ole kiellettyä, ja vähän sitäkin.”

    Lisää aiheesta
    • Tyrni on todellista superruokaa.

      Marjat ja sienet | Hyödynnä syksyinen supermarja – sisältää runsaasti C-vitamiinia

    • Talvisäilytyksen tai pidemmän käyttöseisokin aikana pienkoneiden tankkiin kannattaa laittaa pienkonebensiiniä. Se myös vähentää ajokaudella moottorin päästöjä ja suojaa korroosiolta.

      Huolto | Tällä vinkillä saat yli euron halvempaa pienkonebensiiniä litralta kuin kaupasta ostamalla

    • Hortensian kukkia pidetään japanilaisessa kulttuurissa kiitollisuuden ja saavuttamattoman rakkauden symboleina. Kuvassa runsaskukkainen ’Vanille Fraise’.

      Piha ja puutarha | Tiedätkö mitä eroa on japaninhortensialla ja jalohortensialla?

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle