• Lumen ympäröimästä maakolosta pistää esiin pienen pieni nokka – päästäinen sieltä kurkistaa

    Päästäiset käyttävät korkeita ja voimakkaita ääniä lepakoiden lailla kaikuluotaukseen.
    Tilaajalle
    Päästäisen täytyy syödä vuorokaudessa ruokaa jopa 2–3 kertaa oman painonsa verran. Talvella se voi olla haastavaa.
    Päästäisen täytyy syödä vuorokaudessa ruokaa jopa 2–3 kertaa oman painonsa verran. Talvella se voi olla haastavaa. Kuva: Juho Rahkonen
    Koti|Luonto
    31.12.202513:21
    Juho Rahkonen

    On joulukuun loppupuoli, ja päivä on lyhimmillään. Muutaman tunnin kestävä ”valoisa” aika ei juuri tarjoa väkeviä luontoelämyksiä. Metsässä on hiljaista ja harmaata.

    Jotain kuitenkin tapahtuu. Maanrajasta, lumen puoliksi peittämän kasvillisuuden kätköistä kuuluu korkeaa siritystä.

    Hiivin varovasti lähemmäksi. Lumen ympäröimästä maakolosta pistää esiin pienen pieni nokka. Sitten sieltä singahtaa hädin tuskin peukalon kokoinen, suippokuonoinen pikkunisäkäs. Se juoksee nopeasti hangen yli piiloon.

    Päästäiset käyttävät korkeita ja voimakkaita ääniä paitsi lajitovereille viestimiseen, myös lepakoiden tavoin kaikuluotaukseen. Ne saavat kaikujen avulla käsityksen ympäristössä olevista esteistä ja kulkureiteistä.

    Suomessa elää kuusi päästäislajia, joista metsäpäästäinen on selvästi yleisin. Huonoina myyrävuosina metsäpäästäisestä saattaa tulla maamme runsain pikkunisäkäs.

    Metsäpäästäinen on pituudeltaan viidestä kahdeksaan senttimetriä, ja se painaa vain 6–12 grammaa – alle puolet tavallisen kirjeen painosta. Häntä on 3–5 sentin pituinen.

    Metsäpäästäisen tunnistaa tummasta selkäpuolesta ja vaaleanharmaasta vatsasta, joiden välissä on kaistale ruskehtavaa turkkia.

    Päästäiset ovat tunnettuja pahasta hajustaan, joka tosin ihmisen nenään tuntuu lähinnä ummehtuneelta. Usein päästäisen kimppuun hyökännyt petonisäkäs jättää päästäisen syömättä löyhkän vuoksi.

    Vastakkaista sukupuolta olevalle päästäiselle haju on puolestaan houkutteleva. Myöskään haukkoja ja pöllöjä katku ei karkota.

    Päästäisen kaltaisella lilliputilla elintoiminnot ovat hurjan nopeita: sen sydän lyö jopa tuhat kertaa minuutissa. Kiivas aineenvaihdunta kuluttaa heiveröisen elimistön nopeasti loppuun, ja harvoin päästäiset elävät edes yksivuotiaiksi.

    Talvi on mitättömän kokoiselle nisäkkäälle vaikeaa aikaa. Energiantarve kasvaa, mutta samaan aikaan syötävää on tarjolla entistä vähemmän. Päästäisen täytyy syödä vuorokaudessa ruokaa jopa 2–3 kertaa oman painonsa verran.

    Talvisääski on päästäisen ravintoa.
    Talvisääski on päästäisen ravintoa. Kuva: Juho Rahkonen

    Lumihanki auttaa päästäisiä, sillä se eristää lämpöä. Lisäksi suojasäällä ja pikkupakkasessa hangella kävelevät talvisääsket, lumikorennot ja muut hyönteiset ovat helppoja saaliita.

    Päästäisen suippo kuono kertoo, että eläin on hyönteissyöjä. Toisin kuin muilla pikkunisäkkäillä, jotka ovat yleensä jyrsijöitä, päästäisillä on pureskelemiseen sopivat terävät hampaat. Päästäiset tonkivat kuonollaan maasta muun muassa kovakuoriaisia, toukkia, lieroja ja hämähäkkejä.

    Varsinkin metsäpäästäiset ahmivat mielellään myös raatoja, ja saattavatpa ne pistellä poskeensa jopa lajitovereitaan.

    Lisää aiheesta
    • Lumikorento on kärsäkorentojen lahkoon kuuluva lentokyvytön hyönteinen.

      Luonto | Hyönteisiä keskellä talvea hangen päällä? Suonissa virtaava aine pitää sitkeimmät lajit hengissä pakkasillakin

    Artikkelin aiheet
    päästäinen
    Eläimet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle