Markku Leppänen tuo hakkeen pyöräkuormaajan kauhassa talolle ja suoraan nurkassa olevasta ikkunasta vanhaan perunakellariin. Kuva: Petteri Kivimäki
Leppäsen rintamamiestalon hakelämmitys on kohta 50-vuotias ja keskuslämmitys vieläkin vanhempi
Keskuslämmitys tuli rintamamiestaloon jo 1957, kun Markku Leppänen oli pieni poika. Järjestelmä toimii yhä moitteitta, ja hake kattilaan tulee omasta pihapiiristä.TilaajalleKarstula
Markku Leppänen tekee hakkeen pätkähakkurilla ja varastoi siiloon (vas.). Hake siirtyy ikkunasta kellariin ja saavissa stokeriin (kesk.). Vanha, 1970-luvun kattila polttaa hakkeen ja siirtää energian vuonna 1957 rakennettuun putkistoon ja pattereihin (oik). Kuva: Petteri KivimäkiKun tekee hyvistä materiaaleista ja tarpeeksi yksinkertaisen järjestelmän, niin ei tarvitse olla koko ajan uusimassa.
Markku Leppänen, 74, oli kuusivuotias, kun hänen sodasta palannut isänsä teki monen muun aikalaisen tavoin rintamamiestalon. Karstulan Vastingille nousi tilava rakennus, jonne isä tahtoi viimeisimmät mukavuudet. Ja mikäpä sen enemmän mukavuutta olisi tuonut kuin vesikiertoinen keskuslämmitys, joka oli vielä monille tuolloin utopiaa.
Leppänen auttoi rakennustyömaalla, vaikka oli hädin tuskin kirveen mittainen. Hän muistaa yhä, kuinka järeät, vesikiertoiset patterit asennettiin huoneisiin ja puutavaraa polttava lämmitysjärjestelmä kellariin.
Uskomatonta kyllä, samat patterit seisovat jämerästi sijoillaan kuin ne olisi tuotu siihen eilen. Kellarissakaan ei paljon ole muuttunut.
”Putket ovat alkuperäisiä. Ne olivat aiemmin vahvempaa värkkiä kuin nykyään. Lämmityskattilan putkimies teki itse. Se oli oikeaa rautaa.”
Patterit ovat alkuperäiset ja ehtaa 1950-lukua. Kuva: Petteri KivimäkiAluksi 1950-luvun lopulla kattila lämpeni haloilla. Seuraavalla vuosikymmenellä sahausjätettä alkoi kertyä sen verran paljon, että Leppäsillä heräsi ajatus hakelämmityksestä. Tämä toteutettiin jo vuonna 1969.
Nykyiset päivitykset lämmitysjärjestelmään tehtiin 1979. Kellariin tuotiin silloin Arimaxin tehtaassa valmistettu hakekattila sekä stokeri eli poltin, joka syöttää hakkeen automaattisesti hakevarastosta tulipesään. Kaikki toimivat yhä tarkasti ja luotettavasti kuin sveitsiläinen kello.
Tuntuu uskomattomalta, että noin 500 kiloa painava kattila on tuotu kantamalla kellariin. Sen teki mahdolliseksi kellarista suoraan pihalle johtava ovi, sillä portaita pitkin kattilaa olisi ollut mahdoton tuoda. Leppäsen muistin mukaan kattilan alle laitettiin pyöreitä puita, jotta sitä saatiin rullattua ainakin osan matkaa.
Hake siirtyy vasemmalla olevasta säiliöstä putkea pitkin tulipesään. Seinällä oleva automatiikka sammuttaa laitteen, jos tuli sammuu. Kuva: Petteri KivimäkiTuli syttyy pesään manuaalisesti sytyttämällä, ja sitten automatiikka alkaa kuljettaa haketta stokerista kattilaan putkea pitkin.
Sen verran uutta tekniikkaa laitteessa on, että hakkeen syöttö loppuu, jos tuli sammuu.
”Muussa tapauksessa laite jatkaisi hakkeen työntämistä kattilaan niin tiukkaan pakettiin, että sitä on todella vaikea puhdistaa.”
Kanisterista johtaa vesiletku putkeen tulipalon varalta. Se laukeaa, jos tuli polttaa pidikkeenä olevan vahan. Muuta hienouksia ei ole, eikä tarvita.
Siiloon mahtuu 200–300 mottia haketta, ja sitä on riittänyt myytäväksi muihinkin talouksiin. Kuva: Petteri KivimäkiSähköä järjestelmä tarvitsee minimaalisesti, joten omalta tontilta haketta saavalle lämmitys on lähes ilmaista ja samalla puujätteestä pääsee eroon.
Sitä Leppäsellä riittää, sillä hänellä on ollut 40 vuotta sahayritys talon lähellä. Haketta tulee yli oman tarpeen, eikä varastotilastakaan ole pulaa. Kymmenen metriä kanttiinsa olevaan siiloon mahtuu 200–300 mottia.
Siellä on nyt kesän lähestyessä vielä 20–30 kuutiota jäljellä, vaikka haketta on haettu muidenkin talojen tarpeisiin ja talvi ollut ankara.
Siilon vieressä on Honkarakenteelta aikoinaan ostettu pätkähakkuri, joka tekee sahausjätteestä polttoainetta. Parasta haketta tulee koivujen rippeistä, mutta periaatteessa mikä tahansa muukin kattilassa palaa. Kuiva hake on tietysti parasta ja vähiten tuhkaa tuottavaa.
”Tuore havupuru on siinä ja siinä, mutta koivunpuru palaa komeasti vaikka jäisenäkin.”
Hake siirtyy pätkähakkurista putkea pitkin siiloon. Kuva: Petteri KivimäkiSiilosta hake siirtyy pyöräkuormaajan kauhassa talolle ja siellä kauhan levyisestä suppilosta vanhaan perunakellariin. Sieltä se kannetaan stokerin säiliöön saavissa eli ”korvossa”, kuten paikallisessa murteessa kutsutaan.
”Kuution säiliöstä riittää lämpöä kolmeksi päiväksi, jos hake on hyvää.”
Toki myös ilmat ratkaisevat, sillä kovat pakkaset lisäävät kulutusta. Nyt aurinko jo lämmittää, joten patterit ja käyttövesi lämpenevät vähemmälläkin.
Haketta voi ostaa myös markkinoilta, jos omasta takaa sitä ei synny. Hinta on Leppäsen mukaan 30–35 euroa motilta. Markkinahinnoin ja ostohousut jalassa Leppäsen talossa veden ja talon lämmitykseen kuluisi talvisaikaan 60–70 euroa viikossa.
Stokerin säiliö pitää täyttää hakkeella pari kolme kertaa viikossa. Hakkeen laatu ja sää ratkaisevat, paljonko polttoainetta kuluu. Kuva: Petteri KivimäkiLaiskan miehen hommaa hakelämmityksen ylläpito ei ole, vaikka hakkeen tekokin unohdettaisiin.
Lisäksi talolta ja tontilta vaaditaan enemmän kuin mitä tiiviisti asutetuilla alueilla on usein tarjota: varastotilaa on oltava talon ulkopuolella ja rakennuksen sisäpuolella pannuhuoneen lähellä lähivarasto, josta voi lappaa polttoaineetta säiliöön.
Pesästä pitää muistaa lapioida tuhkaa pois muutaman kerran viikossa, ja lisäksi kerran viikossa kattila on syytä harjata.
Markku Leppänen oli kuusivuotiaana auttamassa isäänsä rintamamiestalon rakentamisessa. Kuva: Petteri KivimäkiTalossa asuu nyt Leppäsen tyttö, jonka puolesta Markku on toistaiseksi käynyt hoitamassa harjauksen. Tuhkat tyttö hoitaa pois itse, samoin hakesäiliön täytön.
Tytär on nähnyt isänsä sen verran monta kertaa pannuhuoneessa, että hän keksinyt oivan arvoituksen.
”Missä Vastingin mies on, jos hän ei ole pannuhuoneessa?”
Ennen kuin vieras siihen ehtii vastata, tämä vastaa jo itse.
”Nooooh, on se pannuhuoneessa.”
Järjestelmän rakentanutta Arimaxia ei enää ole, mutta kattila toimii yhä kuin rasvattu. Kuva: Petteri KivimäkiArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
