• Tutkimus: Koira voi olla kuin paras ystävä – koiran ja ihmisen suhteessa on samoja piirteitä kuin ihmisten välillä

    Tuore tutkimus syventää ymmärrystä koiran ja ihmisen välisen suhteen biologisesta perustasta.
    Tutkimuksen mukaan ihmisen kanssa yhteistyöhön jalostetut koirarodut voivat olla erityisen herkkiä omistajiensa tunnetiloille. Kuvituskuva ohitustreeneistä Espoosta.
    Tutkimuksen mukaan ihmisen kanssa yhteistyöhön jalostetut koirarodut voivat olla erityisen herkkiä omistajiensa tunnetiloille. Kuvituskuva ohitustreeneistä Espoosta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Lemmikit
    21.7.202622:00
    Henna Lääveri

    Tuntuuko oma koira joskus jopa ihmisystävääkin läheisemmältä toverilta? Koiran ja ihmisten side voi olla jopa ihmissuhteen veroinen, mutta lajienvälisen suhteen emotionaalisia mekanismeja tunnetaan kuitenkin edelleen huonosti.

    Aija Koskelan tuore väitöskirjatutkimus kuitenkin valottaa tätä mysteeriä. Tutkimuksessa yli 50 koiraa omistajineen suoritti lyhyitä vuorovaikutustehtäviä ja vietti vapaata aikaa yhdessä. Koirien fyysistä aktiivisuutta ja sykettä mitattiin koko tutkimuksen ajan. Toisessa tutkimuksessa samat mittaukset tehtiin myös omistajille.

    Koiran ja omistajan sykevälivaihtelun huomattiin olevan yhteydessä toisiinsa erityisesti vapaan yhdessäolon aikana. Vuorovaikutustehtävissä taas koiran ja omistajan fyysinen aktiivisuus vaihteli samansuuntaisesti.

    ”Koiran ja omistajan välinen tunneyhteys ei näy vain käyttäytymisessä, vaan myös autonomisen hermoston toiminnassa. Koira ja omistaja vaikuttavat reagoivan herkästi toistensa tunnetiloihin”, Koskela kuvailee väitöksestä kertovassa tiedotteessa.

    ”Tulokset tukevat käsitystä siitä, että koiran ja ihmisen välisessä suhteessa on samoja tunteiden yhteissäätelyn ja kiintymyssuhteen piirteitä kuin ihmisten välisissä suhteissa.”

    Aija Koskela

    Koiran koon ja rodun lisäksi koiran sykevälivaihteluun vaikuttivat omistajan luonne sekä se, kuinka paljon koira ja omistaja viettivät aikaa yhdessä.

    Myös omistajan kokema emotionaalinen läheisyys ja omistamiseen liittyvä arjen kuormittuneisuus heijastuivat tutkimuksen mukaan koiran fysiologiaan.

    Tulokset tukevat Koskelan mukaan käsitystä siitä, että koiran ja ihmisen välisessä suhteessa on samoja tunteiden yhteissäätelyn ja kiintymyssuhteen piirteitä kuin ihmisten välisissä suhteissa.

    ”Ihmisen kanssa yhteistyöhön jalostetut koirarodut voivat olla erityisen herkkiä omistajiensa tunnetiloille”, Koskela kertoo.

    Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa toteutettu tutkimus syventää ymmärrystä koiran ja ihmisen välisen suhteen biologisesta perustasta ja tarkentaa samalla koirien sykevälivaihtelun tutkimusmenetelmiä.

    Lisää aiheesta
    • Koiraan yhdistetyt mikrobit ovat yhteydessä matalampaan sairastavuuteen alle vuoden ikäisillä lapsilla.

      Lemmikit | Suomalaistutkimus: Kontakti koiraan auttaa pikkulapsen terveyttä

    • Koirien aggressiivisuuteen vaikuttaa perintötekijöiden lisäksi omistajan käytös. Kuvituskuva.

      Lemmikit | Omistajan ahdistus näkyy koiran pelokkuutena ‒ ihmisen mielenterveys vaikuttaa lemmikkien käytökseen

    Artikkelin aiheet
    koira
    ihmissuhde
    tutkimus
    tunnesäätely
    sykevälivaihtelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle