• Santaholman Saha oy:n entinen konttorirakennus on toiminut myös Plassin kyläyhdistyksen ylläpitämänä kylätalona Kalajoella.
    Santaholman Saha oy:n entinen konttorirakennus on toiminut myös Plassin kyläyhdistyksen ylläpitämänä kylätalona Kalajoella. Kuva: Hanna Perkkiö

    Kalajoen Plassi houkuttelee värikkäällä historiallaan ‒ vanhimmat säilyneet rakennukset ovat 1700-luvulta

    Moni tuntee Kalajoen hiekkarannoista ja matkailukeskuksesta, mutta Plassilla avautuu ikkuna paikkakunnan pitkään ja värikkääseen historiaan.
    Tilaajalle
    Koti|Kulttuuri
    24.6.202619:00
    Hanna Perkkiö
    Kalajoki

    Punamultaiset aitat vartioivat aukiota, jonka ohi mutkittelee vanhojen puutalojen reunustama kylänraitti. Auringonpaisteen syrjäyttää hetkeksi jokisuuta pitkin vyöryvä viileä merisumu. Paikalliset kutsuvat sitä hylkeenpieruksi.

    Tunnelma on juuri sopiva pienelle aikamatkalle. Vanhojen rakennusten keskellä voi kuvitella paikalle entisajan markkinahälinän ja tervatynnyrien tuoksun.

    Auringonpaisteen syrjäyttää hetkeksi jokisuuta pitkin vyöryvä viileä merisumu. Paikalliset kutsuvat sitä hylkeenpieruksi.

    Aukiota ympäröivä alue, Plassi, on Kalajoen vanha kauppa- ja markkinapaikka. Sen nimi juontaa juurensa ruotsin sanasta marknadsplats. Markkinoita pidettiin tällä paikalla jo 1600-luvun alussa, ja perinne jatkuu yhä jokasyksyisillä Kalajoen markkinoilla.

    Plassilla on ollut merkittävä rooli Kalajoen elinkeinoelämässä. Se nousi 1600-luvulta lähtien tervakaupan keskukseksi. Myös Kalajoen ensimmäinen satama sijaitsi aikoinaan täällä jokisuulla.

    ”Tämä paikka tunnettiin alun perin tervatorina, sillä tynnyreitä varastoitiin täällä ennen niiden laivaamista eteenpäin. Tervaa tuotiin laajalta alueelta aina Savosta ja Kainuusta saakka”, kertoo Oulun museon rakennustutkija Sari Alajoki, joka on perehtynyt myös Plassin ja Kalajoen paikallishistoriaan.

    Sari Alajoen mukaan Plassi on ollut tärkeä kaupan keskus. Nykyisellä markkinapaikalla eli Tervatorilla on ollut 1700-luvun lopulla yli sata terva-aittaa.
    Sari Alajoen mukaan Plassi on ollut tärkeä kaupan keskus. Nykyisellä markkinapaikalla eli Tervatorilla on ollut 1700-luvun lopulla yli sata terva-aittaa. Kuva: Hanna Perkkiö

    Tervakauppa, kalastus, merenkulku ja käsityöläisyys ovat jättäneet alueeseen jälkensä. Vanhimmat säilyneet rakennukset ovat 1700-luvulta, ja koko alue kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

    Alajoen mukaan Plassista tekee erityisen sen muodostama historiallinen kokonaisuus.

    ”Kalajoki on aina ollut ja on edelleen vahva maatalouspitäjä. Plassi puolestaan edusti aivan toisenlaista ympäristöä. Täällä oli liiketoimintaa, käsityöläisiä, kauppiaita ja kalastajia.”

    ”Vanhan ympäristön äärelle pysähtyminen tarjoaa mahdollisuuden löytää pysyvyyttä ja merkityksiä.”

    Sari Alajoki
    Vuonna 1912 rakennettu Havulan talo henkii yhä aikakautensa varakkaan porvariskodin tunnelmaa.
    Vuonna 1912 rakennettu Havulan talo henkii yhä aikakautensa varakkaan porvariskodin tunnelmaa. Kuva: Hanna Perkkiö

    Alue oli myös merkittävä teollisuusyhdyskunta. Viime vuosisadan alussa perustettu Santaholman saha oli aikanaan pitäjän suurin työllistäjä. Sillä oli suuri merkitys myös naisten työpaikkana. Sahan toiminta jatkui aina 1990-luvulle saakka.

    Sahan myötä Plassista muodostui työväestön asuinalue, jonka aktiivisesta työväenliikkeestä muistuttaa edelleen käytössä oleva Teatteritalo, entinen työväentalo.

    Alueen matkailullinen helmi on Havula, Santaholman sahan johtajan vuonna 1912 rakennuttama jugendhuvila. Alkuperäinen kalustus on säilytetty, joten kävijä pääsee aistimaan entisaikojen tunnelmaa. Kesäisin Havulassa järjestetään tapahtumia, taide- ja käsityöpajoja sekä kahvilatoimintaa.

    Kalastusmuseo toimii Tervatorin laidalla seisovassa 1800-luvun hirsiaitassa. Museo esittelee paikallista kalastusperinnettä, johon kuuluu muun muassa nahkiaisen ja hylkeen pyynti.
    Kalastusmuseo toimii Tervatorin laidalla seisovassa 1800-luvun hirsiaitassa. Museo esittelee paikallista kalastusperinnettä, johon kuuluu muun muassa nahkiaisen ja hylkeen pyynti. Kuva: Hanna Perkkiö

    Nykyisin Plassi on pääosin tavallinen asuinalue. Taloja on kunnostettu, mutta osa rakennuksista odottaa tyhjillään uutta käyttöä. Entisen Santaholman sahan alueelle on kaavoitettu myös uudisrakentamista.

    Alueen säilyminen elävänä kulttuuriympäristönä ei ole ollut itsestäänselvyys. Alajoen mukaan 1970-luvulla alueelle suunniteltiin mittavaa purkamista, mutta asukkaiden vastustus auttoi säilyttämään arvokkaan miljöön.

    ”Vanhojen rakennusten säilyminen lähtee aina omistajista, mutta myös yhteiskunnan halu suojella kulttuuriympäristöä näkyy kuntien päätöksissä”, Alajoki toteaa.

    Vanhan kauppatorin varrella sijaitseva Orellin pikkupuoti on vanha markkinamökki ja todennäköisesti peräisin jo 1700-luvun puolelta.
    Vanhan kauppatorin varrella sijaitseva Orellin pikkupuoti on vanha markkinamökki ja todennäköisesti peräisin jo 1700-luvun puolelta.  Kuva: Hanna Perkkiö

    ”Vanhojen rakennusten säilyminen lähtee aina omistajista, mutta myös yhteiskunnan halu suojella kulttuuriympäristöä näkyy kuntien päätöksissä.”

    Sari Alajoki

    Monet matkailijat etsivät nykyisin kokemuksia, jotka liittyvät paikalliseen historiaan ja tarinoihin. Alajoen mukaan kiinnostusta selittävät sekä nostalgia että merkityksellisyyden kaipuu.

    ”Elämäntahti on nykyään nopea. Vanhan ympäristön äärelle pysähtyminen tarjoaa mahdollisuuden löytää pysyvyyttä ja merkityksiä.”

    Plassilla poikkeaminen on helppoa, sillä alueen merkittävimmät kohteet sijaitsevat saman kylänraitin varrella. Kulttuurireitti kulkee Jokelan pappilalta markkinapaikan kautta Havulaan.

    Alueeseen voi tutustua myös omatoimisesti. Kaupungin verkkosivuilta löytyvä virtuaalinen historiareitti johdattaa kävijän kohteesta toiseen ja tarjoaa taustatietoa alueen rakennuksista, ihmisistä ja vaiheista.

    Kalastajien yhteiseltä alueelta eli verkkokedolta löytyy mm. entinen markkinaputka, vanhoja makasiineja, 1700-luvulta peräisin oleva kammiaitta sekä kalastajien verkkolatoja.
    Kalastajien yhteiseltä alueelta eli verkkokedolta löytyy mm. entinen markkinaputka, vanhoja makasiineja, 1700-luvulta peräisin oleva kammiaitta sekä kalastajien verkkolatoja. Kuva: Hanna Perkkiö

    Kalajoen Plassi

    Toimi vuosisatojen ajan kaupankäynnin, merenkulun, kalastuksen, käsityöläisyyden ja myöhemmin sahateollisuuden keskuksena.

    Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö

    Alueen vanhimmat säilyneet rakennukset ovat 1700-luvulta

    Noin 2 kilometrin mittainen kulttuurireitti kulkee Plassin kyläraittia pitkin.

    Reitin varrelta löytyvät mm. Jokelan pappila, Teatteritalo, vanha markkinapaikka sekä jugendhuvila Havula.

    Reittiin voi tutustua omatoimisesti verkossa: atla.fi/fi/kalajoki/kartta/kokoelma/plassin-historiareitti

    Kalajoen kaupunki järjestää alueella myös opastettuja kierroksia.

    Artikkelin aiheet
    Kalajoen Plassi
    kulttuurihistoria
    rakennettu kulttuuriympäristö
    matkailu
    sahateollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 6

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

    • 7

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta